Suomen asuntomarkkinoilla eletään murrosvaihetta.Suomen asuntomarkkinat ovat selvästi eriytymässä: kasvukeskukset kasvavat ja pienemmät kunnat kuihtuvat. Suomen asuntosijoittajien asuntomarkkinakatsaus syksy / 2013 noteerattiin jälleen suomalaisessa mediassa: Kauppalehti, Arvopaperi ja Talouselämä.
Asuntomarkkinakatsauksessa todettiin, että asuntojen hinnat yleisesti ottaen tulisivat laskemaan Suomessa loppu vuodesta. Näin on myös tapahtunut. Saman ajatuksen voimme löytää myös juuri julkaistusta Tilastokeskuksen uusimmasta julkistuksesta. Myös Huoneistokeskuksen lokakuun kuukausiraportti on samoilla linjoilla.
Suomessa on perustettu useita uusia asuntorahastojaSuomessa tehtiin historiaa, kun Orava-asuntorahasto julkaisi ensimmäisen suomalaisen pörssinoteteeratun ETF:än Suomeen.
Halvimmillaan asuntorahaston kautta asuntomarkkinoille pääsee sijoittamaan Ålandsbankenin kautta vain 500 euron pääomalla.
Tässä vielä muutamia muita rahastovaihtoehtoja tutkittavaksi:
Seppo Sinisaari artikkeliin Omat Rahat Katsaus: Kun ankat vaakkuvat, niitä pitää syöttää: “Eivät kaikki AI-yhtiöt ole kalliita. Esimerkiksi NVidian eteenpäin katsova P/E-luku on 21 ja Micronin 9. Kun suhteutetaan nämä luvut tuloskasvuennusteisiin,…”
JV artikkeliin Konecranes: “Olen pidempään odottanut, milloin joku keksii nostureitten sotilaalliset käyttötarkoitukset. En ollenkaan väitä, että linkin uutinen mitään mullistaisi, mutta mahdollistaa, että…”
Seppo Sinisaari artikkeliin Korkoa korolle -laskuri: “Huomasin, että ei ole aivan sama, jos syöttää jo säästetyn summan kertasijoituksena ja uudet kk-sijoituksena. Tämä johtuu siitä, että efektiivinen…”
Seppo Sinisaari artikkeliin Korkoa korolle -laskuri: “Tähän mennessä säästetyn summan voi sijoittaa kohtaan Kertasijoitus ja tulevat kohtaan Kuukausisijoitus. Säästöajaksi ja koroksi samat luvut. Salkun kokonaisarvo saadaan…”
Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen
Nordnet lähettää n. kahdesti päivässä meilin, jossa viimeksi viime viikolla lausuttiin mm:
”Eagle Filters on suomalainen teollisuusteknologiayhtiö, joka on edistyksellisten ilmansuodatusratkaisujen edelläkävijä. Yhtiön osakkeet ovat monenkeskisen
Jyrkin Listan Tilastoja-toiminnolla voi tutkia Suomi-yhtiöiden tuloskehitystä vuosi- ja kvartaalitasolla. Toiminnon avulla voi katsoa esimerkiksi, miten 25 suurimman yhtiön liikevaihto ja liiketulos kehittyivät Q1/2026 aikana.
??
Mistä se uutiskirje löytyy?
terv. puusilmä