Suomi pärjää hyvin internet käyttäjävertailussa

Tulevaa taloudellista kehitystä ja myös pörssikurssien pitkän aikavälin kehitystä pyritään monasti ennustamaan yhteiskunnallisten tekijöiden avulla:

  • internetin ja tietoliikenteen käytön lisääntyminen
  • koulutason parantuminen
  • yhteiskunnan korruptoitumisen vähäneminen ja systemaattisuuden lisääntyminen
  • tulonjaon tasaisuus (kohtuullisen tasainen tulonjako on optimi)

Suomi ja muut pohjoisen euroopan maat sijoittuvat vertailussa hyvin. Mutta se tekeekin asian hankalaksi. Meillä ei ole näiden tekijöiden osalta niin suuria mahdollisuuksia kehittyä kuin monella muulla ja niinpä sijoitukset valuvat meidän harmiksemme kehittyviin maihin. Siellä on odotettavissa parempaa kasvua ja enemmän positiivista muutosta.

Alla on internetin käyttömääriä 100 asukasta kohden. Tämänkin tekijän osalta sijoitumme vertailussa ihan kivasti.

Internet käyttäjämäärien kehitys 100 asukasta kohden (Lähde: Maailmanpankki ja google.)

 

Internet käyttäjiä 100 asukasta kohden (Lähde:  chartsbin  Lisenssi: creativecommons )

Mutta tilanne ei ole meidän kannaltamme niin lohduton kuin ensi silmäyksellä vaikuttaa. Uusia yhteiskuntarakenteeseen vaikuttavia trendejä tulee kaiken aikaa. Facebook, Linkedin ja sähköinen viranomaisasiointi ovat näistä muutamia esimerkkejä. Pärjäämme vallan mainiosti olemalla trendikäs ja ottamalla uudet teknologiat omaksemme. Muodikkuus ja nuorekkuus ovat valttia – sellaisia me olemme.  

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo