Samalla kun maailman huomio kiinnittyy Ukrainaan niin on hyvä muistaa, että Venäjän hyökkäyssota pitää nähdä osana taistelua ”maailmanherruudesta”, jossa Yhdysvallat liittolaisineen taistelee Kiinaa ja sen liittolaisia kuten Venäjää vastaan useammallakin tavalla. Kiinalla ei ole varaa sanoutua irti Venäjän toimista Ukrainassa, koska se on sille arvokas liittolainen myöhemmin. Kaikki rintamalinjat eivät ole selvillä, mutta niitä on näkyvissä. Esimerkiksi Intian rooli ei ole selvä, koska se ei ole asettanut pakotteita Venäjälle, vaikka se tekee yhteistyötä mm. myös Yhdysvaltojen ja Australian välillä. Saa nähdä myöhemmin mille puolelle se asettuu. Tämä riippuu paljon Kiinan toimista Intian suhteen. Liittolaissuhteet voivat myös muuttua konfliktin edetessä.

Monta konfliktia käynnissä

Vaikka itse sotilaallinen konflikti puuttuu niin muita riittää. Kauppasota on näkyvin konflikti, mutta muitakin löytyy kuten teknologiasota ja geopoliittinen taistelu luonnonvaroista ja liittolaisista. Yhdysvallat ja Kiina ovat ainoat todelliset maailmanmahdit, vaikka mm. EU ja Venäjä kuvittelevat sellaisia olevansa. EU:n voi nähdä olevan jollain tasolla talousmahti, mutta muissa asioissa se tulee kaukana Yhdysvaltojen ja Kiinan perässä. Venäjä taas on pinta-alaltaan suuri ja näyttäytynyt sotilasmahtina, mutta muuten maa on kaukana Yhdysvalloista ja Kiinasta. Viimeiset vuosikymmenet Kiina on ollut nousussa verrattuna Yhdysvaltoihin. Se voi mennä ohi yllättävänkin nopeasti. Tilanne etenee usein hitaasti, mutta yhtäkkiä muutamassa vuodessa voi tapahtua useamman vuosikymmenen verran muutoksia voimasuhteissa. Karkeasti voidaan todeta, että viimeisen viiden vuosisadan aikana tilanne, jossa nyt ollaan on tapahtunut 16 kertaa. 12 kertaa on syntynyt sotilaallinen konflikti. ”Maailmanherruus” taas vaihtuu noin kerran vuosisadassa tai hieman harvemmin. Kristallipalloni ei kerro keikahtaako tilanne Kiinan eduksi seuraavien vuosien tai vuosikymmenien aikana, mutta varmaan on, että jossain vaiheessa niin käy.

Näissä tilanteissa sotilaallisen konfliktin alkamiseen menee noin kymmenisen vuotta ensimmäisen konfliktin alkamisesta. Yleensä kyseessä on jonkinlainen kauppasota tai geopoliittinen sodankäynti. Tilanne ei kärjisty heti vaan pikkuhiljaa. Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota on edennyt jo vuosia, mutta se on vielä lievä. Voi jopa sanoa, että Kiinan on käynyt sitä paljon Yhdysvaltoja pidempään. Mitä kauppasodan kärjistyminen voi tarkoittaa Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä on vielä kysymysmerkki. Venäjälle annetuista pakotteista voi tutkia esimerkkejä. Kauppasota voi tarkoittaa mm. tiettyjen hyödykkeiden kaupan kieltämistä, jne. Yhdysvalloilla on todellinen taloudellinen joukkotuhoase eli SWIFT-järjestelmän hallinta. Sillä voi sulkea Kiinan monien tärkeiden raaka-aineiden kaupan ulkopuolelle. Kiinan vaihtoehdot ovat lievemmät. Se voi takavarikoida länsimaisten yritysten omaisuuden ja kieltää niiden toiminnan maassaan, mutta tällä toimella ei saa aikaan samanlaista tuhoa. Ei tietystikään voi väittää etteikö Yhdysvaltojen talous kärsisi pahasti, mutta ei niin paljoa kuin Kiinan.

Geopoliittista sotaa käydään myös jatkuvasti. Sekä Kiina että Yhdysvallat etsivät itselleen liittolaisia, jotta ne voivat hyödyntää maailman tarjoamia hyödykkeitä ja parantaa maantieteellistä asemaansa. Ensimmäisestä esimerkkejä ovat mm. lähi-idän öljy- ja kaasuvarannot. Jälkimmäisestä esimerkkejä löytyy mm. Kiinan kansainvälisen lain vastaisten tekosaarien rakennuksesta etelä-Kiinan merelle ja Yhdysvaltojen liitto Australian, Iso-Britannian ja Intian välillä. En usko kummankaan sanoneen vielä viimeistä sanaa geopoliittisen asemansa suhteen. Afrikassa, lähi-idässä ja etelä-Amerikassa voi tapahtua vielä muutoksia Kiinan ja Yhdysvaltojen vaikutusvallan suhteen. Geopoliittinen sota pysynyt oman tutkani ulottumattomissa, joten paljoa sanottavaa minulla ei asiasta ole. Monilta lukijoilta löytyy varmasti siitä enemmän sanottavaa, joten muistakaa kommentoida mikäli sitä löytyy.

Oma näkemykseni on, että teknologiasota voi ratkaista maailmanherruuden todennäköisemmin kuin jopa sotilaallinen konflikti. Tätäkin sotaa on käyty jo useampia vuosia. Huawein matkapuhelinverkkojen kieltäminen monissa länsimaissa on varmaan tunnetuin esimerkki. Jos laskee elektronisen sodankäynnin mukaan teknologiasotaan niin sitä käydään koko ajan. Teollisuusvakoilu on jatkuvaa ja sitä tehdään varmasti niin fyysisesti kuin elektronisesti. Myös kyberhyökkäykset ovat yleisiä. Näistä ei paljoa puhuta, koska niitä on vaikea todistaa tietyn maan tekemiksi. Teknologiasodan ratkaisu voi löytyä mikrosiruosaamisesta, tekoälyn hyväksikäytöstä tai kvanttitietokoneiden kehittämisen merkittävistä hypyistä eteenpäin. Näistäkään minulla ei ole paljoa tietoa sen lisäksi, että Taiwan on ensimmäisessä muita selvästi edellä. Sen voi olettaa olevan Yhdysvaltojen tukena asemansa vuoksi. Kiinassa insinöörejä koulutetaan monta kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa. Määrä ei kerro kaikkea, joten vaikea sanoa siitä kummalla on etulyöntiasema.

Sotilaallista konfliktia rajoittaa molempien maiden joukkotuhoaseet. Käytännössä kumpikaan maa ei voi omiaan käyttää, koska molemmilla on mahdollisuus raunioittaa toisensa. Näen sotilaallisen konfliktin mahdollisuuden lähinnä tyynellä merellä ja erityisesti Kiinan itärannikon läheisyydessä. Taiwan voi näytellä merkittävää roolia siinä. Vaikka saarella on vähän ihmisiä Kiinaan verrattuna niin se on vaikea valloitettava. Kiina pystyy kyllä tuhoamaan sen läpikotaisin, mutta miehittäminen on toinen asia. Sotilaallinen konflikti voi levitä myös pienestä laivastojen välisistä yhteenotosta. Tämän todennäköisyys on varmaan lähempänä 50%:ia kuin tuota historiallista 75%:ia. Yhdysvallat ovat nyt selvästi Kiinaa edellä sotilaallisesti, joten sotilaallisen konflikti ei varmasti ole Kiinan etu.

Sisäiset konfliktit ja talousongelmat

Maat voivat menettää hyvän asemansa myös sisäisten konfliktien myötä. Covid-pandemia voi olla jokerikortti Kiinan sisäisten ongelmien lisääntymisessä, mutta muuten näen todennäköisyyden sille alle 10%:ksi. Sen sijaan Yhdysvaltojen sisäisen konfliktin kärjistymisen todennäköisyys on moninkertainen. Maan kaksipuoluejärjestelmä on pahasti eripurainen. Voidaan todeta, että Demokraattien Senaatin ja Kongressin jäsenet ovat pahemmin vasemmalla kuin viimeiseen sataan vuoteen, kun Republikaanit ovat taas kallellaan yhtä pahasti oikealle. Molemmat ovat yrittäneet muuttaa vaalipiirejä jo varmaan pari vuosikymmentä haluamaansa suuntaan. Ulkoisten asioiden hoito kuten Ukrainan sota ei ainakaan nyt kärsi puolueiden eripurasta. Maan sisäisten asioiden päätöksentekokyky on vaarassa tämän vuoden välivaalien jälkeen, koska joko Senaatin tai Kongressin siirtyminen Republikaanienemmistöön on todennäköisyydeltään reilusti yli 50%:ia.

Eripura ei todennäköisesti muutu parempaan suuntaan mikäli puolueet eivät löydä yhteistä vihollista maansa ulkopuolelta. Näyttää pahasti siltä, että joissakin tämän vuosikymmen vaaleissa tilanne voi kärjistyä siihen ettei kumpikaan osapuoli hyväksy lopputulosta. Todennäköinen vaihtoehto konfliktin kärjistyttyä on poliittinen sisällissota, mutta suurempaa aseellista konfliktia ei voi kokonaan sulkea pois. Sen todennäköisyys voisi olla noin 25%:ia. Tosiasia on, että Kiinan ei kannata aloittaa suurta konfliktia Yhdysvaltojen kanssa ennen kuin maan sisäinen konflikti on pahentunut. Tämän jälkeen Kiina voi odottaa rauhassa, että sillä on selvä etulyöntiasema.

Taloustilanne on Kiinan heikko kohta. Vaikka sillä on oikeastaan kaksi eri taloutta eli kommunistisen puolueen hallinnassa oleva sisäinen talous ja ulkoinen talous joka on riippuvainen muista maista. Velkavuori on Kiinalla suuri, mutta se on enimmäkseen sisäinen ongelma. Puolue voi siirtää taloudellisia resursseja mistä tahansa minne vaan. Mikäli jokin yritys tai pankki tarvitsee pääomia niin niitä voi siirrellä. Sen sijaan maan ulkomaankauppa on riippuvainen dollareista ja muista valuutoista. Niiden arvo ei saa liikaa vahvistua Kiinan valuuttaan verrattuna, koska maa joutuu ostamaan suuren osan hyödykkeistään muualta. Se tosin pyrkii koko ajan vähentämään riippuvuuttaan erityisesti dollarista. Taistelu ykköstilasta on myös taloudellisesti tärkeä, koska johtava maa määrää ne säännöt joita kauppaa tehdään ympäri maailmaa.

Nykysäännöt ovat enimmäkseen Yhdysvaltojen määrittämät. Sillä on myös reservivaluutan asema mikä mahdollistaa sen velkaantumisen muita paremmin. Liika on tietysti liikaa ja maan talouden nykytilanne on vaikea. Yhdysvallat joutuvat tasapainoilemaan korkean inflaation ja talouden toimeliaisuuden ylläpidon välillä. Jälkimmäinen tapahtuu pitämällä korot matalammalla kuin inflaation torjumiseen vaaditaan, jotta toimeliaisuus ei liikaa kärsi. Tämä ei olisi niin suuri ongelma mikäli velkavuori ei olisi järjettömän suuri. Velkavuoren hallinta voi osoittautua mahdottomaksi seuraavan vuosikymmen aikana. Tämä romahduttaisi maan talouden. En tiedä mistä maa löytää ulospääsyn tähän ongelmaan, mutta ulkoinen sotilaallinen konflikti voisi saada aikaan merkittävän tuottavuuskehityksen mikä parantaisi maan velanmaksukykyä tarpeeksi. En keksi muuta ulospääsyä maalle, mutta ehkä joku muu tietää sellaisen?

Kuten jo mainitsin niin minä en tiedä mitä jatkossa tarkalleen tulee tapahtumaan, mutta tilanne on räjähdysherkkä muuallakin kuin Ukrainassa. On lähes varmaa, että Yhdysvallat menettää asemansa ykkösmaana tällä vuosisadalla. Kyse on vain siitä milloin. Se missä tilassa maa on silloin on toinen kysymys. Nykytaistelun voi nähdä myös totalitarismin vastaisena, mutta myös länsimaissa on huolestuttavaa kehitystä siihen suuntaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa löytyy haluja viedä maata siihen suuntaan. Sitä löytyy niin Demokraateista kuin Republikaaneistakin. Euroopassa sitä esiintyy myös monissa muodoissa. Esimerkkinä voi pitää pakkorokotuksia mm. Itävallassa. Pidän totalitarismia todellisena vaarana länsimaille riippumatta miten Yhdysvaltojen ja Kiinan valtataistelussa käy.

-Tommi T