3 thoughts on “Valdain puhe

  1. Venäjän on yhä arvaamattomampi ja väkivaltaisempi kumppaneilleen

    Putin on hermostunut ja kokee olevansa nurkkaan ajettu

    – Puhe on suora ja rehellinen ja selvästi näkee, että monet kohdat ovat Putinin omaa käsialaa. Näkee myös että jotkin kohdat eivät ole hänen omiaan eikä hänen sisäistämiään.

    – Puhe on paikoitellen sekava ja ristiriitainen. Näkee että Putinilla ei ole lähellään tiedottamisen huippuammattilaista, johon hän voisi luottaa. 

    – Putin on selvästi hermostunut ja nurkkaan ajettu, eikä hänen esiintymisessään ole sitä itsevarmuutta, johon mielellään samaistuu. Hänen julkikuvassaan on selvää murenemista suhteessa siihen mitä hän on ollut. 

    Putinilla on epärealistinen kuva Venäjän tulevasta asemasta maailmassa

    – Venäjä on puheen mukaisesti tiensä valinnut. Tuohon tiehen kuuluu osallistuminen Sanghain ja Keski-Aasian liitoihin.  (Sanghain liitto on löyhä taloudellis-sotilaallinen liitto Kiinan kanssa)

    – Varsin selkeästi tuli myös esille, että Ukrainan kriisi ei ollut viimeinen pieni konflikti, jossa Venäjä käytti sotilaallista voimaa. Lisää on Putinin mukaan luvassa.

    – Putin tarjoaa myös sovinnon kättä ja on valmis sopimaan kunhan Venäjän (suurvalta) intressit tunnustetaan ja Venäjä tunnustetaan samanlaiseksi maailman valtapooliksi kuin Neuvostoliiton aikaan. Putin nimenomaan toivoo, että palattaisiin toisen maailmansodan jälkeiseen maailmanjärjestykseen.

    Venäjä on jatkossa arvaamaton ja hankala kumppani

    Putin tuo itse esille sen, että jatko on arvaamatonta. Tämä on myös minun tulkintani. Venäjä käyttäytyy jatkossa yhä arvaamattomammin ja sen reaktoihin voi kuulua sotilaallisen voiman käyttöä. Venäjä on jatkossa todella hankala kumppani. Pelkkä voimapolitiikan käyttö ei ole niin hankalaa jos siihen voi varautua.  Mutta arvaamattomuus yhdistettynä ahdistettuun asemaan ja epärealistiseen omakuvaan on kaikkein hankalinta. 

     

    1. Asia

      Putin ei ole esiintymistaidoiltaan Obaman veroinen, vaan oikeasti heikohko. Mutta tuo asia mikä on tuossa pääosassa eli yksinapainen maailma ajautuu ristiriitaiseksi on mielestäni varsin hyvin perusteltu. Ja USAa voidaan myös syyttää varsin hyvin Pohjois-Afrikan mellakoista. Jos poliittista valtaa vahva valtio ei saa, se käyttää silloin voimaa turvatakseen omat etunsa. Näin tapahtuu olkoon se kivaa tai ei. Aasian maat tullevat liittoutumaan vielä Eurooppa/USAa vastaan kunhan he ensin tulevat itseriittoisiksi. 

      1. kiitos

        Ei varsinaisesti uutta asiaa, mutta perusteellinen katselmus Putitin maailmankuvaan ja retoriikkaan.

         

        Heikki

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen