Edellinen eduskunta siunasi jo valtion viinatehtaan Altian myymisen, mutta tämä hallitus tuskin sitä toteuttaa, koska keskusta vastusti hanketta jo oppositiossa. Altia on oivallinen esimerkki valtion tempoilevasta omistajapolitiikasta, joka muistuttaa skitsofreniaa tai ainakin vakavaa neuroosia, jossa ihmistä repivät voimakkaat sisäiset ristiriidat. Ne estävät johdonmukaisen toiminnan, mutta se on tietysti politiikalle ominaista ylipäänsä, koska yhteiskunnan sisäiset etu- ja arvoristiriidat muokkaavaat politiikkaa puolueiden kannatuksen heiluessa vaaleista toiseen. Niin demokratian pitää tietysti toimiakin, mutta omistajapolitiikassa se johtaa usein surkuhupaisaiseen veivaamiseen tavoitteiden heitellessä kuin karusellissa.

Altia pistettiin myyntilistalle, koska sen kannattavuus on heikko ja alkoholimarkkinoista on tullut kansainvälistymisen myötä vaikea ala. Jos omistaja ei saa yritystä tuottamaan, kannattaa se myydä, kun siitä vielä jotain saa. Paras vaihtoehto on saada toiminta kannattavaksi, mutta se ei välttämättä onnistu kuin omistajaa vaihtamalla, koska omistajuuskin vaatii osaamista. Jos se on syystä tai toisesta kadonnut vaikkapa olosuhteiden voimakkaaseen muutokseen kuten Altian tapauksessa, tosiasiat on paras tunnustaa.

Tätähän ei tehty mm. Talvivaaran tapauksessa ja kalliiksi kävi. Valtio kuvitteli hoitavansa yhtiön ongelmat pääoman jatkuvalla pumppauksella, mistä seurasi vain se, että koko roska kaatui valtion syliin kasvattaen tappiot yhä suuremmaksi.

Valtion omistajan rooli toimii ongelmitta silloin, kun yrityksillä menee hyvin. Ne saavat harjoittaa liiketoimintaa kohtuullisen vapaasti, jos työpaikat pysyvät ja omistajan kassaan virtaa rahaa. Ristiriidat alkavat, kun yrityksen kannattavuus katoaa ja sen täytyisi muokata toimintaansa. Siitä seuraa aina ikäviä ratkaisuja joidenkin kansalasiryhmien kannalta. Jos henkilöstöä vähennetään tai yhtiö myydään, työntekijäpuoli hermostuu. Tappioiden kattaminen taas hermostuttaa ne veronmaksajat, jotka eivät kuulu yhtiön edunsaajiin sen palkkalistoilla, alihankkijoina jne.

Keskusta haluaa pitää Altian, koska viinatehdas on viljelijöille iso asiakas. Pointti on heidän kannaltaan ymmärrettävä, mutta kannattamattomana Altiasta tulee maataloustuen piilomuoto, koska omistajan on paikattava ennen pitkää tappiot.

Jos taas Altian kannattavuuden korjaaminen vaatii muiden kansalaisryhmien etuihin osuvia uudistuksia, meteli nousee sieltä. Altian myymistä kannattavatkin puolueet ovat haikailleet kotimaista ostajaa, koska ne haluavat turvata tuotannon pysymisen Suomessa. Tavoite on ymmärrettävä ja tietyssä taloudellisessa mielessä perusteltukin, koska ajatuksena on säilyttää työpaikat. Sen järki tosin riippuu siitä, onko työlle muuta kysyntää oikeasti kannattavassa tuotannossa.

Jos on, tappiollisten yritysten tekohengitys työllisyyden nimissä on tarpeetonta ja se tuhlaa resursseja. Sama pätee piilomaataloustukeenkin. Eivätkö Pohjanmaan viljelijät löydä asiakkaita mistään muualta kuin Altiasta? Eivätkö he voi tuottaa sellaista, jolle on kysyntää ilman julkista vetoapua? En puutu asiaan enempää, kun en yksityiskohtia tunne, mutta periaatteessa tällaiset seikat on otettava huomioon siinäkin tapauksessa, että julkisella tuella uskotaan olevan myönteisiä seurauksia.

Osa myymisen kannattajista haluaisi siis poikkeusehdon, joka varmistaisi tuotannon jäävän Suomeen. Ongelma on, että erityisehdot rokottavat kauppahintaa. Jälleen maksajiksi jäisivät ne kansalaiset, jotka eivät kuulu Altian toiminnan edunsaajiin.

Jos myynti toteutuisi, kannattaisi se tehdä pörssissä, kuten suosittelee omistajaohjauksesta vastaava virkamies Eero Heliövaara. Se tosin edellyttäisi, että Altia tekee voittoa (jolloin sen myyminen on tietysti kyseenalaista politiikkaa). Historiasta ei kukaan maksa.

Kannattavana Altiasta saisi nyt hyvän hinnan, koska EKP työntää alerahaa markkinoille. Eikä myynnillä olisi edes kiire sen perusteella, että Fed lähti jo kuusi vuotta sitten vastaavaan elvytykseen, josta se vasta hiljan luopui talouden ja työllisyyden vahvistuttua riittävästi. Korkoja Fed ei ole vieläkään nostanut. Yhdysvalloissa pörssit nousivat yhtä putkea koko rahaelvytyksen ajan eli kuusi vuotta.

Euroalueella on edessä sama prosessi. Keskuspankkirieha kestää ainakin puolitoista vuotta, deflaatiouhan jatkuessa kauemmin. Kun velkakirjat ja talletukset eivät tuota mitään, raha sijoitetaan osakkeisiin. Tuloskuntoisista ja etenkin hyvistä osinkoyhtiöistä maksetaan maltaita. Tällaisena aikana yhtiö kannattaa viedä pörssiin.

Kotimainen omistuspohjakin tulisi pörssin kautta varmasti laajaksi, koska suomalaisilla on harvoja tuotteita kohtaan yhtä voimakas tunneside kuin kotimaisia viinoja. Kossua ja Jallua korkatessa siivu hinnasta palaisi omaan kukkaroon. Jos Altia olisi kannattava, livahtaisi sitä omaankin salkkuuni ihan fiilispohjalta, niin järkisijoittaja kuin olenkin. Altia olisi takuuvarma kansanosake vähän huonommassakin kunnossa, uskon niin.

Listautumisessa valtio voisi pysyä vähemmistöosakkaana, mikä tuskin onnistuu yksittäisen ostajan kohdalla. Altia istuisi hyvin valtion osakesalkkuun.

Mutta näin tuskin tapahtuu, vaan keskusta pitää Altiasta kiinni kynsin hampain kannattavuudesta riippumatta. Ja hallituskumppanit siitä tuskin suurta numeroa tekevät. Joten ei auta kuin toivoa, että Altia saa kannattavuutensa kuntoon, jolloin sen omistajuudessa on järkeä muidenkin kansalaisten kuin lakeuksien viljelijöiden kannalta.