VIXistä

Käyn tässä sarjassa lävitse joitakin markkinan mielialaa mittaavia indikaattoreita. En selitä aivan perusasioita (laiskuuttani), joten sarjan lukeminen vaatinee harrastuneisuutta tai ainakin viitseliäisyyttä.

Jos optiot hinnoitellaan B&S mallin mukaisesti, niin ainoa jäljelle jäävä epäselvä muuttuja on volaatiliteetti (heilunta). Siksi optiosijoittamista joskus kutsutaan myös volatiliteettisijoittamiseksi. Kun tiedämme hinnan (sen saamme pörssistä) niin voimme kaavasta ratkaista tämän volatiliteetin määrän implisiittisesti. Ja kun matemaattisten kiemuroiden jälkeen teemme niin, että volatiliteetin voimassaoloaika on aina 30 päivää ja valitsemme kohde-etuudeksi S&P 500 indeksin olemme luoneet VIX-indeksin. 

Piirsin kuvan VIX-indeksin arvoista 25 vuoden jaksolla ja kuvasta kiinnittää ainakin se huomiota, että nyt olemme historiallisen alhaisella tasolla. Kun katsomme tuota kaavaa kuinka VIX-indeksi lasketaan, huomaamme että kurssilaskuriskin (tai nousuriskin) S&P 500 indeksin myyminen markkinoille optioilla on historiallisen halpaa. Markkinat eivät usko kurssien liikkuvan mihinkään suuntaan. Arbitraasitreidarit tietävät, että call ja put optiot ovat sidottu toisiinsa, koska muuten tulee riskitön arbitraasi ja käytännössä noita tulee varsin harvoin. Tämän vuoksi VIX-indeksi, vaikka sillä on ennustetaipumusta, se ei ennusta kurssien suuntaa vaan liikkeen määrää. Koska volatiliteetti voidaan muuttaa toiseen aikajaksoon kertomalla se ko. aikajakson neliöjuurella saamme ennustetun päivämuutoksen suuruuden prosentteina jakamalla VIXin arvo kuudellatoista (neliöjuuri 252).  Juuri nyt VIX ennustaa päiväliikkeeksi 0,7%, suunnasta tuo ei sano mitään. Tämä on luonnollista, koska muuten joko option asettajaa tai sen ostajaa pidettäisiin viisaampana markkinaennustajana ja niin ei varmaankaan ole järkevää olettaa, koska tyypillisesti he ovat samoja markkinatoimijoita. 

Katsotaanpas sitten vielä hieman tarkemmin tämän hetken markkinatilannetta VIX-indeksin kautta. Markkinaihmiset ovat luoneet myös VXV-indeksin mikä itse asiassa on sama kuin VIX, mutta siinä aika on kolme kuukautta. 

Tässä kuvassa vähensin 30 päivän implisiittisen volatiliteetista (VIX) kolmen kuukauden implisiittisen volatiliteetin. Tuohon erotuskäyrään piirsin vielä Bollingerin nauhan. Pääsääntöisesti kun optioiden suoritukseen on vähemmän aikaa niiden volatiliteetti putoaa. Tämä on luonnollista, koska aika ihmeellisten asioiden tapahtumiselle pienenee, vaikka volat on annualisoitu ja tuon ilmiön järkevyydestä en osaa sanoa paljoakaan. Näitä volatiliteetti-indeksejä on tehty melkein kaikkeen mahdolliseen, ne ovat myyneet hyvin. Volatiliteetti-indeksi on ylipäätään itse hyvin volatiliteetti ja se omaa 'pitkän hännän'. 

Se kuinka VIX-indeksistä voi hyötyä on paljon tutkimuksia joiden johtopäätökset ovat ristiriitaisia keskenään. Näin on lähes kaikissa muissakin markkina-arvaussysteemeissä, mutta volatiliteetti-indeksit kuvaavat jotain mikä tuntuu aika hienolta. Optiot ovat markkinoiden mutkikkaimpia instrumentteja ja mielellään uskottaisiin, että siellä asuu se suuri viisaus. optiomarkkinat ovat vaan miinussummapeliä jossa kokonaisuudessa hävitään.

Treidaaminen suoraan VIX-futuureilla tai optioilla ei ole suoraviivaista. Normaaleiden futuuri finanssituotteiden hinta perustuu mahdolliseen arbitraasiin spot-hintojen ja futuurin hintojen välillä. Et kuitenkaan pysty ostamaan spot-vixiä ja siten ei synny suoraa arbitraasi-mahdollisuutta.  Tämän vuoksi futuuri-hinnat poikkeavat useasti paljonkin VIXin hinnoista. 

Tuo yllä oleva kuvaa vain tätä problematiikkaa. Vaikka VIX olisi historiallisen alhaisella tasolla se ei tarkoita, että futuurihinnat seuraisivat spot-hintaa. Tämän takia futuurin hintaa ei määrittele nykyinen spot-hinta (kuten vaikka DAX-futuureisssa) vaan markkinanäkemys tulevasta volatiliteetista.  Tämän takia futuureja voidaan treidata yli tai ali spot-hinnan.

Mikään ei ylitä finanssitoimijoiden mielikuvitusta heidän keksiessään markkinoitavia tuotteita. Markkinoilla on ETF:fiä (ETN) näihin futuureihin. Vanhin niistä on iPath S&P 500 VIX ST Futures

Näistä ja muista markkinaindikaattoreista myöhemmin lisää.

 

Related Posts