Vientivetoinen Suomi

Suomi elää metsästä, hoettiin 1980-luvulla. Vuoden 1992 lamasta noustiin vientiteollisuuden voimalla. Silloin veturiksi ilmestyi kuin tyhjästä Mobiran jälkeläinen, Nokia, joka on näihin päiviin asti kaunistellut mielikuvaa suomalaisesta osaamisesta. Nokia on

Mikä Suomi 2.0 suunnaksi?

Kansantaloutemme on kriisissä, mutta keskutelemme Kevasta, kelkkatehtaasta ja Kepun vaalirahoituksesta. Taloussanomat kertoo, että tuotanto romahti pahemmin kuin lamavuosina. Silti päättäjät eivät käy avointa keskustelua uuden tulevaisuuden rakentamisesta. Olemmeko yhä shokissa?

Metsä- ja teknologiateollisuus

Puukaupasta ja metsäteollisuudesta keskustelen päivittäin alan ihmisten kanssa. Tehtailla ei mene hyvin. Moni vastaa puhelimeen "olen lomautettuna ja tätä jatkuu vielä lomien jälkeen". Alan kokonaiskuvaa voisimme täydentää Puu- ja Bioenergiamessuilla

Sosiaalinen Media Tekee Läpimurron

Suomalaisena toivon, että Nokian OVI-palvelusta tulee menestys. OVI tuo sosiaalisen median myös valmistamiensa taskumattien ulottuville. SoMe-osallistuminen ei enää edellytä pöytätietokoneen tai läppärin takana istumista. Pystymme tuottamaan entistä enemmän palveluja taskussa

Näinkö nopeasti kyllästyimme lamaan?

Lamalle annetaan julkisuudessa lähtöpasseja. Kohta alkaa Baila-Baila ja olemmeko varautunut uuteen kukoistavaan huomiseen? Pörssikurssien nousua tervehditään iloisilla kätten taputuksille. Presidentti Obaman hallinto ennakoi jo parempia aikoja. Reaalitalouden ongelmat eivät kuitenkaan

Taloustieteen kalajuttuja

Maailmantaloudesta kirjoittavat ovat odottavalla kannalla. Tellus on edelleen raiteillaan ja pörssi pyörii jotenkuten. Elämä jatkuu, maailmanloppu on siirtynyt tuonnemmaksi. Kvartaalitalouden kalajutut ovat vähentyneet ja moraalinen majoriteetti saa jalansijaa että palstatilaa

Flickr -palvelun integroinnista

Flickr Palvelun integroinnista 13032009   13032009020 Originally uploaded by Helge V. Keitel Hyvät piksulaiset! Lähestyn teitä teknisellä ongelmalla. Haluaisin hyödyntää Flickr -kuvia kirjoituksissani osana mobilen ja Internetin yhdistämistä. Onko mielessänne

Elämä jatkuu entisellään

Taloudellisesta lamasta on jauhettu kyllästymiseen asti viime vuoden syksystä alkaen. Pankkeja on pelastettu, vakuutusyhtiöiden joukkokaatumisia on yritetty estää, autotehtaiden pystyssä pitämiseen on panostettu miljardeja. Elvytyspanokset ovat niin suuria, ettei niitä

Ylituotantoyhteiskunnan purkaminen

Ylituotantoyhteiskunnan purkaminen on käynnistynyt. Kutsumme purkuoperaatiota lamaksi ja taantumaksi. Autoja ja monia muita vimpaimia on pitkään valmistettu yli tarpeen. Kekseliäillä rahoitusratkaisuilla ihmiset houkuteltiin – etenkin USA:ssa – ostamaan menopelejä, joihin

Venäjän talous putoaa!

Venäjän talous putoaa ennustettua lujempaa. Teollisuustuotanto putoaa. Rakentaminen putoaa. Vähittäiskauppa putoaa hiukan hitaammin. En mainitse lukuja, mutta ne ovat sen verran suuria, että suomalaisilla toimijoilla on syytä huoleen. Vähemmän kauttakuljetuksia

SAAB

Saab 96 oli ensimmäinen työsuhdeautoni. Totuin etuvetoisiin autoihin urani alkuaikoina ja kolmas autoni, takatuuppari Ford Taunus tuntui aikoinaan turvattomalta. Saab ja Volvo edustivat turvallisuutta. Niissä oli turvakaaret ja sivutörmäysesteet. Saab

Uskoni Pieniin Asioihin Kasvaa

Juttelin tänään avoimen lähdekoodin hyödyntämisestä suuryrityksen tuotekehityksessä. Rupattelimme niitä näitä, tuhansien ihmisten irtisanomisista ja laman vaikutuksista myyntiin, tuotekehitykseen, tutkimustoimintaan ja tulevaisuuden visioihin. Yhtäkkiä puhe kääntyi avoimeen innovaatiotoimintaan ja mitä kaikkea

Taloutta stimuloivat paketit

Presidentti Barack Obama on ollut duunissa vajaan kuukauden ja kovan uurastuksen tuloksena on maailman historian suurin talouden stimulointiin tarkoitettu paketti, jonka hintalapussa on $787 billion eli eurooppalaisittain miljardeja. Vääntöä uudella