Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Kummallakin puolisolla pitäisi olla eron sattuessa oikeus omaan omaisuuteensa

Avioliittolaki (Finlex: Avioliittolaki) on kirjoitettu vuonna 1929 ja sitä on korjattu merkittävästi vuonna 1987. Mutta se perustuu edelleen siihen ajatukseen, että avioliitto solmitaan täältä ikuisuuteen. Tämän päivän nuorten liittoja ei

07 kesäkuun, 2015
kai-nyman
1

Onneksi olkoon uudelle hallitukselle ja parasta menestystä

Onneksi olkoon uudellen hallitukselle ja parasta menestystä. Ja kiitokset siitä, että hallitusneuvottelut ovat sujuneet mallikkaasti ja olette saaneet aikaan ohjelman, joka on rohkea ja vähintäänkin oikean suuntainen ja todennäköisesti myös

29 toukokuun, 2015
kai-nyman
3

Maakunnallinen hallintotaso on erittäin tarpeellinen

Suomi on lähes ainoana maana maailmassa pitäytynyt kaksiportaisessa (kunnat – valtio) julkisen hallinnon järjestelmässä. Kuntien ja valtion välille on ajan saatossa syntynyt erilaista kuntien maakunnallista yhteistyötä ja valtion aluehallinnon organisaatioita

24 toukokuun, 2015
kai-nyman
4

”Vähemmän on enemmän” antaa valaistumisen kokemuksen

Sain luettavakseni Tommi Taavilan kirjan "Vähemmän on Enemmän". Luulin tarttuvani tavanomaiseen tietokirjaan, mutta yllätyin positiivisesti. Tässä oli sitä jotakin.  Kirjaa oli hauska lukea jo ensi riveiltä alkaen. Se on kirjoitettu

21 toukokuun, 2015
kai-nyman
1

Osakemarkkinat antavat tuottoa ja korot antavat tappiota

Ovatko osakkeiden hinnat kuplassa vaiko ei?  Yhden vastauksen saa kun tutkii voimakkaimmin nousseita USA:n osakemarkkinoita ja vertaa yritysten earnings tuottoja valtionlainojen tuottoihin. Ohessa kuvio viimeisen 65 vuoden kehityksestä. (Tietojen lähde:

10 toukokuun, 2015
kai-nyman
0

Asian Infrastructure Investment Bank (AIIB) horjuttaa talouspolitiikan USA keskeisiä valtarakenteita

Olemme tottuneet siihen, että maailmantalouden kontrolli tapahtuu tiettyjen totuttujen foorumeiden, kuten IMF, Maailmanpankki, G7 ryhmä ja WTO kautta. Tilanne ei kuitenkaan ole stabiili. Foorumit, joiden kautta toimitaan muuttuvat kaiken aikaa.

04 toukokuun, 2015
kai-nyman
0

Syntyvyys paranee koulutusjärjestelmää korjaamalla

Suomalaisten ikäpyramidi (oikealla tilastokeskuksen viimeisimpiin tietoihin perustuva) on yläpäästään pullukka ja tällä hetkellä työikäinen väestö vähenee jo neljättä vuotta peräkkäin. Lääkkeeksi on ehdotettu maahanmuuttoa. Maahanmuutto on vain ensiapua Maahanmuutto kelpaa

24 huhtikuun, 2015
kai-nyman
0

Kolmen suuren hallitus on järkevä valinta

Uusi eduskunta on valittu. Onneksi olkoon voittajille. Voittajat ovat osoittaneet johtajuutta tuomalla esille kaikille tärkeitä asioita ja he ovat myös olleet parhaita kansan ideaaleja – henkilöitä joihin me haluamme samaistua

21 huhtikuun, 2015
kai-nyman
3

Valtiontalouden Tarkastusviraston asemaa julkisen talouden ohjaamisessa on vahvistettava

Suomi jättää tänä vuonna noudattamatta Euroopan kasvu ja vakaussopimuksen pykälää, jossa määrätään että julkisen velan on oltava alle 60% bruttokansantuotteesta. Olemme sitoutuneet siihen, että hallituksemme ja eduskuntamme joutuu tämän seurauksena

16 huhtikuun, 2015
kai-nyman
3

Valtionvarainministeriön kevään katsaus kertoo talouspolitiikkamme tuloksista

Valtiovarainministeriön kevään 2015 katsauksen mukaan Suomen kansantalous on johdettu erittäin vaikeaan tilanteeseen. Talouspolitiikkamme on johtanut siihen, että taloutemme on jo pidemmän aikaa supistunut eikä nopeaa käännettä merkittävästi parempaan talouskehitykseen ole

07 huhtikuun, 2015
kai-nyman
0

Vaihtotase mittaa kulttuurialueiden taloudellisten valtasuhteiden muutosta

Uutiset ovat täynnä kirjoituksia poliittisesta ja sotilaallisesta vallasta ja sen käytöstä. Vähemmän puhutaan taloudellisesta vallasta. Taloudellinen valta syntyy omistuksesta tai velkasuhteesta. Muutoksia kulttuurialueiden välisissä taloudellisissa valtasuhteissa on helppo mitata. Mittari

25 maaliskuun, 2015
kai-nyman
0

Kesädroppi on keskimäärin 4% suuruinen

Sijoittajapiireissä puhutaan toisinaan ilmiöstä nimeltään kesädroppi – kurssien kesälomien aikana tapahtuva lasku. Mutta onko asiassa mitään perää ja onko kesädroppi vain mielikuvituksen tuotetta vai onko kysymyksessä vuodesta toiseen toistuva aito

11 maaliskuun, 2015
kai-nyman
1

On Suomen talouden etu, että uskonnollisia seurakuntia tuetaan tasapuolisesti

Uskonto on meille tärkeää. Uskonto luo arvokkaat puitteet naimisiinmenoon, ristiäisiin ja hautajaisiin. Uskonnolliset yhteisöt ottavat myös huomaansa silloin, jos jäämme yksin ja usko antaa helpottavan luottamuksen silloin kun olemme sairaita.

09 maaliskuun, 2015
kai-nyman
6

Imastomuutos on lisännyt elintasoamme useita prosentteja

Hallituksen ilmastopaneelin entinen puheenjohtaja, akatemiaprofessori Markku Kulmala kieltäytyi jatkamasta tehtävässään osittain ympäristöministeriön virkamiesten liiallisen ohjauksen vuoksi. Tieteelle ja totuudelle ei ilmeisesti ollut riittävästi sijaa.  Lämpötilan vuosikeskiarvot ovat Helsingissä nousseet 1980

27 helmikuun, 2015
kai-nyman
3

Kansalaispalkka eli perustulo johtaisi täystyöllisyyteen

Vihreät ovat ilmoittaneet kannattavansa kansalaispalkkaa (perustuloa) ja keskusta on pitänyt tärkeänä että kansalaispalkkaa kokeillaan rajoitetulla maantieteellisellä alueella seuraavan vaalikauden aikana. Perustulo kuuluu kaikille Perustulojärjestelmässä kansalaiselle taataan tietty perustulo, ja tämän

21 helmikuun, 2015
kai-nyman
19

Deflaatio aiheuttaisi pääoman joukkopaon osakkeista pankkitileille

Euroopan keskuspankit ovat alkaneet maksaa pankkien keskuspankkitalletuksille negatiivista korkoa. EKP pudotti korkonsa -0,1% kesäkuussa ja edelleen -0,2% tasolle syyskuussa. Tanskan ja Sveitisin keskuspankit ovat seurannaat perässä negatiiviselle alueelle ja helmikuussa

19 helmikuun, 2015
kai-nyman
1

VIX indeksin avulla on mahdollista ajoittaa osakeostoja ja myyntejä

Osakemarkkinoiden hermostuneisuutta kuvaa VIX indeksi. Se lasketaan kuukauden mittaisten osakejohdannaisten hintatason perusteella ja se kertoo osakemarkkinoiden käsityksen siitä, miten paljon S&P 500 indeksi (USA) tulee seuraavan kuukauden aikana vaihtelemaan. VIX indeksin lasku

09 helmikuun, 2015
kai-nyman
0

Digile suuntaa suomalaista liiketoimintaa tekoälyteknologiaan

Suomeen on yliopistojen, julkisen vallan ja yritysten välisen yhteistyön avulla tietoisesti synnytetty teollisuudenaloja kuten mobiiliverkkoteknologiat, konepajateollisuus, biolääketieteen yritysrypäs ja peliteollisuusklusteri. DIGILE on eräs strategisen huippuosaamisen keskittymämme, joka jatkaa tätä perinnettä

29 tammikuun, 2015
kai-nyman
0

Julkisten menojen sopeutus tarkoittaa juustohöylää; kaikki joutuvat säästämään

Valtion nettovelanotto on vuonna 2015 noin 4,4 Mrd€ huolimatta siitä, että veroaste on jo viritetty niin ettei kansalaisilta ole viime vuosina enää enempää irti saanut. Talouskasvu on tyrehtynyt tähän veroasteeseen

20 tammikuun, 2015
kai-nyman
4

Mitä kassavirtalaskelma kertoo ja miten rahavirtalaskelmaa luetaan

Tulos- ja tase- tietojen yhteydessä yritykset raportoivat myös kassavirran (rahavirran) ja sijoittajan on hyvä ymmärtää kassavirtalaskelman peruskäsitteet. Yrityksen kassavirta (rahavirta) on yksinkertainen käsite. Se kertoo paljonko yrityksen tilille on tullut

03 tammikuun, 2015
kai-nyman
7

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 14 15 16 … 34 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Adam Smith artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Lisäksi on huomioitava, että tuon 60 prosentin lisäksi julkinen sektori käyttää ei-rahallista valtaa yksityisiin talousyksiköihin antamalla määräyksiä ja rajoituksia. Pohjoismainen…”
  • Esa artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Kannattaa verrata niihin jotka menestyvät. Mitä ne ovat tehneet paremmin.”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Korjaus: Turhaa on meitä verrata muihin pohjoismaihin. Niitä ovat auttaneet aiemmat rikkaudet, sotavuosien pienemmät menetykset ja vuosikymmenet sekä todellisen vapauden…”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Ei suomalainen pahoinvointi ole sitä, kuin mistä YLE meitä valistaa päivästä toiseen. Olemme pohjoismaiden itävaltio, joka maksaa edelleen rajanaapurin meille…”
  • Esa artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Tuota ei näe A-studiossa. Syyt tiedetään. Jopa kokoomus 1970-luvulla ei rohjennut puhua markkinataloudesta. He loivat käsitteen ”sosiaalinen valintatalous”.”
  • Nimetön artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Jyrki Katainen esitti aikoinaan, vuonna 2010, että ”Kansanvalta ottaa niskalenkin markkinavoimista” . Jyrki Katainen on näköjään onnistunut. Suomessa demokratia ja…”
  • Nimetön artikkeliin Mitkä ovat pankkitoiminnan rajat?: “Kiitos kivasta ja painavaa sisältöä ja hyvää argumentaatiota sisältävästä artikkelista. Olen artikkelin esittämien asioiden ohella muutenkin oppinut luottamaan OP:n Ritakallion…”
  • Nimetön artikkeliin Maahanmuuttaneet lapset hyötyvät jos pääsevät oppimaan suomea yhdessä muiden lasten kanssa: “Varmaan oppivat yhteisluokassa paremmin kieltä. Samalla sabotoidaan 80% oppiminen, jotta 20% pärjäisi paremmin. Kerrankin EVA ja vasemmisto samalla linjalla eli…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Kainuun hyvinvointialue odottaa pian saavansa valtiolta päätöksen, joka vaikuttaa säästötahtiin
    Lähde: YLE talous
  • Pörssisähkön hinta laskee huomispäiväksi, mutta nousee taas illalla
    Lähde: YLE talous
  • Korkein hallinto-oikeus: taloyhtiö ei ole asumispalveluiden tarjoaja
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Suomi katsoo Keski-Aasiaan
    Lähde: Ulkopolist
  • Luovun perinnöstä lasteni hyväksi – onko lahjoilla merkitystä tässä asiassa?
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Verkko-ostoksille uusi maksu – 2 euroa jokaisesta tavaraerästä
    Lähde: Taloustaito/rahat
  • Luulitko, että vain lääkärit tienaavat hyvin? Katso tutkintokoneesta
    Lähde: YLE talous
  • Suuryritykset varoittavat OP Pohjolan kyselyssä: Datakeskukset kiristävät kilpailua sähköstä
    Lähde: YLE talous
  • Historian suurin virtuaalivaluuttoihin kohdistunut tietomurto osui Binanceen ja paljasti alan tietoturvariskit
    Lähde: YLE talous
  • Beirutin taivas ei ole enää hiljainen
    Lähde: Ulkopolist
  • Nuoret lännessä halajavat nyt kiinalaisiksi “koska isoisä Mao ei ollut Epstein-asiakirjoissa”
    Lähde: Ulkopolist
  • Katri Saarikiven kolumni: Epävarmuus on hirveää, mutta kun tekee siitä hauskaa, oppiminen tehostuu
    Lähde: YLE tiede

OMXHex uutisia

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:42:06: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:40:04: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:37:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:35:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:32:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:30:06: Johtohenkilöiden liiketoimet

Fortaco Group Oy: 2026-11-02 15:00:04: Sisäpiiritieto

Fortaco Group Oy: 2026-11-02 15:00:04: Sisäpiiritieto

Aktia Bank: 2026-11-02 14:00:02: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Aktia Bank: 2026-11-02 14:00:02: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Aktia Bank: 2026-11-02 14:00:01: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Kesko: 2026-11-02 12:00:12: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kesko: 2026-11-02 12:00:12: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

SSH Communications Security Oyj: 2026-11-02 11:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

SSH Communications Security Oyj: 2026-11-02 11:00:02: Johtohenkilöiden liiketoimet

Ilkka Oyj: 2026-11-02 11:00:01: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:32: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:26: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:26: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:26: Johtohenkilöiden liiketoimet

Relais Group Oyj: 2026-11-02 07:45:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Relais Group Oyj: 2026-11-02 07:45:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Framery Group Oyj: 2026-11-02 07:01:01: Tulosjulkistamisajankohdat

Stora Enso Oyj: 2026-11-02 07:00:16: Yhtiökokouskutsu

Stora Enso Oyj: 2026-11-02 07:00:16: Yhtiökokouskutsu

Framery Group Oyj: 2026-11-02 07:00:05: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

Aspo Plc: 2026-11-02 07:00:03: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

WISA Group Oyj: 2026-11-01 15:30:13: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

WISA Group Oyj: 2026-11-01 15:30:13: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

WISA Group Oyj: 2026-10-31 07:00:11: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?