Eurooppa ja saarivaltakunta

Euroopan reuna-alueilta löytyy kaikkea kummallista. Pohjoisessa on omat kummajaisensa, mutta erikoista on lännessäkin sijaitsevalla saarivaltakunnalla. Ennen 1700-lukua Brittein saaret olivat niukasti kansoitetut. Lontoosta käsin ei Euroopan asioihin pystytty vaikuttamaan. Teollistuminen

Työntekijälle jää noin 25%-30% arvonlisästä

Funktionaalinen tulonjako kertoo työntekijäkorvausten osuuden yrityksen arvonlisäyksestä (Suomessa noin 55%). Työntekijäkorvaukset eivät ole työntekijälle jäävä osuus. Siitä täytyy vielä vähentää erilaiset yhteiskunnalle kuuluvat erät kuten työnantajan sosiaaliturvamaksut ja sivukulut, työntekijän

Julkishallinto on resurssien siirtoa

Valtiovarainministeriön menokartoitus esittelee, mil­lai­sia etuuk­sia, pal­ve­lu­ja ja toi­min­to­ja Suo­mes­sa ra­hoi­te­taan val­ti­on va­roin joko ko­ko­naan tai osit­tain. Menokartoituksesta selviää, että julkishallintomme on pääosin erilaista sosiaaliturvaa (sosiaaliturva, eläkkeet,..). Oheisesta kuvasta puuttuu suurin