Tilapäistä hulluutta

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Warren Buffett tunnetaan hyvin sijoittajana, jolla on pitkäaikainen näkemys sekä vahvat näytöt näkemyksensä tueksi. Samainen herra tunnetaan lähes yhtä hyvin ikimuistoisista ja nasevista kiteytyksistään. ”Temporary insanity” –

Clas Ohlson yhtiökokous

Clas Ohlson yhtiökokous, Insjön, 12.9.2015   Clas Ohlsonin yhtiökokous on Ruotsin suurin, osanottajia n. 1700. Paikkana on Clas Ohlsonin jakelukeskus Taalainmaalla Insjössä, mistä yritys on myös kotoisin. Clas Ohlson aloitti

Keskeiset työnantajat kiittävät hallituksen toimia

Kuntatyönantajat kiittelevät hallituksen toimia KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan yhteiskuntasopimuksen korvaavat säästötoimenpiteet parantavat työllisyyttä ja julkisen talouden tasapainoa. Jalosen mukaan työvoimakustannusten sopeuttaminen ja työpanoksen lisääminen kustannuksia kasvattamatta on välttämätöntä.

Lauantaista ja sunnuntaista tasavertaisempia

Hallituksen eilen esittelemään kokonaisuuteen kuului sunnuntaityöstä maksettavan ylimääräisen korvauksen kutistaminen 100 prosentista 75 prosenttiin. Käytännössä tämä laskee sunnuntaista maksettavaa palkkaa siis 12,5%:lla, mikä lyhyellä tähtäimellä laskee jonkin verran sunnuntaityötä tekevien

Kiina

Tässä kriisissä on jotain samaa kuin vuoden 1929-kriisissä. Toivottavasti seuraukset ja kriisin hoito ei ole yhtä heikkoa kuin silloin 90 vuotta sitten. Suurin seuraus silloista kriisistä oli toinen maailmansota ja

Mainonta siirtyy nyt vauhdilla printeistä internettiin

Mainostajien Liiton Mainosbarometrin saldokäyrä kääntyi plussalle kysyttäessä jäsenyritysten markkinointiviestinnän suunnitelmia ensi vuodelle. Huolimatta kokonaisuuden tasaisesta kehityksestä on media-ala nopeassa mullistuksessa: paperimedia menettää rajusti mainostulojaan (lukuun ottamatta yritysten omia asiakaslehtiä) internetmarkkinointi