Ajattele itse

Niin yksinkertainen lause ja silti vaikea toteutettava. Useat uskovat järkevyyteensä enemmän kuin pitäisi. Tai oikeastaan lähes kaikki. Kuulun itsekin tähän ryhmään. Pelkkä asian tiedostaminen helpottaa puutteidensa ymmärtämistä. Elämme maailmassa, jossa

Pariisin ilmastokokous

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Pariisin ilmastotalkoot alkavat tänään. Toivoisin, että kaikilla osallistujilla olisi käytössään BP:n tilastokirja maailman energian käytöstä viime vuodelta. Tilastot ovat mielenkiintoista luettavaa. Jo äkkivilkaisulla huomaa, mistä on kyse.

Tuurilla ne isotkin laivat seilaa?

Vahelinesin lippulaiva neitsytmatkalla? Aiemmassa merkinnässäni implisiittisesti viittasin siihen, että käteisvarani ovat epätavallisen pienet. Osakkeiden myynti marraskuun lopussa ei pääsääntöisesti ole hyvä ajatus. Kuitenkin kun 27.11. Kiinan pörssit laskivat n. 7

Suhdanteissa varovaista valon pilkahdusta

Suhdannetilanteesta on positiivista kerrottavaa. Hidastumista kohti kääntyneet Saksan, Euroalueen, USA:n ostopäälikköindikaattorit ovat marraskuun aikana osoittaneet varovaista kääntymistä parempaan. Selvä hidastuminen on ainakin väliaikaisesti päättynyt. Suhdannekierto on heikentynyt ja nopeutunut Suhdannekello

Valvontaa

Volkswagenin huijausohjelma on kuin Snowdenin paljastukset USAn tiedostelupalvelusta, mutta nyt kyse onkin suuryritysten (ohjelmisto)huijauksista. Autossa on miljoonia ohjelmistorivejä ja sen tekoälytoimintoja on hyvin vaikea testata. Nyt  Ohjelmistoon voidaan laittaa vaikka