Haloo!

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen Osakemarkkinat ovat olleet toistaiseksi varsin hyvässä vedossa tänä vuonna. Tähän ei ole ollut varsinaisesti mitään tiettyä syytä. Hieman yksinkertaistettuna pelitilanne on seuraava: ennätysmatala korkotaso tukee osakekursseja ja

Hanasaari Rokkaa Kiinan suuntaan!

Kiinan huomattavat satsaukset korkeakoulutuksen ja tieteen kehittämiseksi ovat johtaneet kansainväliseen kilpajuoksuun yhteistyöhankkeiden synnyttämiseksi. Myös Ruotsi ja Suomi ovat panostaneet Kiinaan suuntatutuvaan toimintaan ja kilpailukykyisten verkostojen luomiseen. 17.6.2013 China in Focus

Missä ei piiputtaisi?

"Muista defensiivinen sijoittaminen, jos on aivan pakko änkeä mukaan", lukee muistilapussani tietokoneeni vieressä. Tämä on tarpeen, sillä oma sijoitusprofiilini ei ole liian gung-ho -tyylistä. Bernanke puhuu QE3:n "kaventamisesta" ja joka

London Value Investor Conference

Olin toukokuussa mukana tapahtumassa, joka osoittautui aika mielenkiintoiseksi. Paikalle oli saatu melko useita arvosijoittamisen maailmanluokan tähtiä kuten Michael Price, James Montier ja Howard Marks. Tapahtuman osanottajamäärä oli rajattu 400 henkeen,

Kovaa europeliä Karlsruhessa

Saksan Karlsruhessa alkoi perustuslakituomioistuimen oikeudenkäynti, joka voi periaatteessa heiluttaa koko euroaluetta rajummin kuin mikään tähän asti koetuista eurokriisin vaiheista. Oikeus päättää, rikkooko Euroopan keskuspankin kriisiohjelma sen omia sääntöjä ja Saksan

Jaakko Wallenius kuollut

Mm. Kauppalehdessä ja Piksussa blogia pitänyt lohjalainen taloustoimittaja Jaakko Wallenius kuoli pitkäaikaisen sairauden murtamana 11.6.2013. Hän oli syntynyt 1958 ja opiskeli yhteiskuntatieteitä niin Turun kuin Tampereen yliopistoissa, minkä jälkeen hän

Karhumarkkinatunnelmaa

Aiemmin esille ottamani Japanin Nikkei 225 -indeksin flirtti karhunsyleilyssä lienee nyt tätä myöden selviö. Indeksi piiputti varsin rajuun 6,35 prosentin vapaaseen pudotukseen. Kymmenen eniten laskeneen osakkeen pudotus oli jäätävää. Shorttaajalistan