Markkinakatsaus

Harvoinpa olen eläessäni osunut yhtä oikeaan kuin kuukausi sitten markkinakatsauksessani, jossa totesin olevan aika lunastaa pelipaperit ja pidättyä ostoista. Lisäksi olen jo puoli vuotta painottanut Dax-indeksin 12 kk SMA:n merkitystä indeksien

Markkinakatsus OMX Helsinki 25

Tavoistani poiketen kurkistelin OMX25 indeksiä. Menneisyyttä on aina helppo kommentoida, mutta uskon sen olevan tässä kohtaa perusteltua ennen kuin siirrytään tulevaisuuden arvailuun. Indeksissä oli nähtävissä hyvin tyypillistä huipun muodostusta alkuvuodesta.

Kesän kohinaa

Kesä kohisten jo painuu taaksi, allokaatioita korjaillaan. Onko uppoomassa koko haaksi, miksi täällä lamaa orjaillaan? Liekö tänään ostopaikka parhain? Ensi viikolla kai pohjat nään. Maanantaina noustava on varhain, jotta ennustaa

Perjantaipäivän petsi

Vaihtaessani ajatuksia ystäväni kanssa markkinatilanteesta, päähäni putkahti jostain syystä vähän unholassa ollut strategia. Olen ennenkin käyttänyt tätä juuri sellaisiin spekulaatioihin, joiden tapahtuma tiedetään jokseenkin tarkasti, mutta tulemaa ei oikein tiedetä.