Risteilyohjusserenaadi ja known unknown

Syyskuun tapahtumakalenterin kruunaa Fedin kokous, joka järjestetään kuluvan kuun 18.päivänä. Muita merkittäviä tapahtumia ovat risteilyohjusserenadi Syyriassa ja Euroopan Rautarouvan uudelleenvalinta. Historioitsijat tulevat muistamaan syyskuun hetkenä, jolloin velkainen ja ikääntynyt länsi hyväksyi budjettirealiteetit ja hylkäsi sivistyksen vartiotornit. Maailman diktaattorit tutivat yönsä vähän makeammin. Kansaa saa sortaa, muttei myrkyttää.

Onneksi rahoitusmaailmassa moiset tekopyhyydet eivät jyllää; olemme rehellisen ahneita. Finanssinäkökulmasta edellä mainittuja tapahtumia yhdistää se, että niiden toteutumiseen liittyy vain hyvin vähän epävarmuutta. Tiedämme amerikkalaisen datan (Kuvio 1) perusteella, että Fed voi käynnistää rahahanojen sulun. Tiedämme, että amerikkalaiset eivät voi sallia kemiallisten aseiden käyttöä. Tiedämme, että Merkelin etumatka on mahdoton sulattaa näin lyhyessä ajassa.

Mutta, mutta: johdannaismarkkinat väreilevät pahaenteisesti.  VIX ja VSTOXX – markkinoiden pelkokertoimet – flirttailevat kesäkuisten tasojen kanssa (Kuvio 2). Optiomeklarit huutelevat oudoista liikkeistä. Mutta miten tämä on mahdollista jos kerran kaikki merkittävät tapahtumat ovat liki selviöitä?

Yhdysvaltain entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld kertoi maailmassa olevan kolmen tyyppisiä asioita: known knowns, known unknowns ja unknown unknowns. En ole ammattifilosofi, mutta rohkenen epäillä, että Rumsfeldin ontologia ei ole täysin aukoton.

Rahoitusmaailman vinkkelistä hänen taksonomiansa on valaiseva. Muistaakseni Nassim Taleb saattoi jopa suoraan rinnastaa hänen mustat joutsenensa ja Rumsfeldin unknown unknowns.  Ne ovat mullistavia tapahtumia, jotka aiheuttavat kriisin myötä rakenteellisia muutoksia. Niitä ei voi ennustaa ja niistä on mahdotonta olla viisastelematta jälkikäteen; sokea lehmäkin olisi tajunnut finanssikriisin lähestyvän.

Johdannaismarkkinoiden värinä taas kielii known unknownista. Markkina tietää, että jotain saattaa tapahtua, muttemme osaa eritellä sen kummemmin, mitä se saattaisi olla. Yksi syy known unknownin hinnoittelulle voi olla merkittävien tapahtumien lukumäärä. Eli, kun kerran on paljon asioita meneillään, niin jotakin on pakko tapahtua. Viimeinen vaihtoehto on erään johdannaismeklarin tulkinta siitä, että aina kun jossain aiotaan sotia, niin johdannaismarkkina herää eloon.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8