Videohaastattelussa yrittäjä ja sijoittaja Jaakko Savolainen (6/10)
Millaista allokaatiota suosittelisit eri omaisuuslajien välillä nykymarkkinassa?
-Ajatuksia ja ideoita sijoittajana kehittymiseen (6/10)
JaakkoSavolainen.fi
MarkoKaarto.fi
Mikro- ja yksinyrittäjien puheenjohtaja Liisa Hanén vaatii Työeläke-lehdessä, että yrittäjän eläkemaksujen tulisi perustua yrittäjän saamiin tuloihin kuten esimerkiksi palkansaajilla. Maksut perustuvat tällä hetkellä toimialan mediaanipalkkaan.
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen BOFITin mukaan Venäjän talouden kasvu on 3,5 % sekä vuonna 2024 että vuonna 2023. Kasvu on ripeää eikä pakotteiden vaikutuksesta
Lähi-idän sota sai uuden vaihteen, kun Israel aloitti maaoperaation Hizbollahin asemiin Libanonissa. Iran iski Israeliin saman tien kuten viime keväänä, mutta raskaammalla kalustolla, etenkin ballistisilla
Usein sijoittajat ovat hyvin markkina- ja osakekeskeisiä. Seuraamalla tiiviisti osakkeiden menestystä markkinoilla pyritään käyttämään hyväksi usein ”momentumia” eli sopivaa hetkeä sijoittamiselle. Ongelmana on kuitenkin ajoitus,
Kommentit