Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search
Kirjat Sijoittaminen

Löytöretki sijoitusmaailmaan

Suomen Sijoittajaopastus Oy:n toimitusjohtajan Tapio Haaviston kirja, Löytöretki sijoitusmaailmaan on eräs parhaista lukemistani sijoittamiseen liittyvistä kirjoista. Kirjan ihmisläheinen, helposti luettava ja tiivis käsittelytapa tekee lukukokemuksesta nautinnollisen ja mukaansatempaavan. Kirjan avulla

08 marraskuun, 2022
kai-nyman
1
Sijoittaminen

Suomen pörssistä on viimeisen viiden vuoden aikana kannattanut etsiä liikevaihtoaan kasvattavia yrityksiä

Tutkin tunnuslukujen perusteella minkälaiset Suomen pörssin suuret ja keskisuuret yritykset ovat viimeisen viiden vuoden aikan olleet parhaita kurssinousijoita. Tulokset yllättivät: Liikevaihdon kasvu korreloi selkeimmin kurssinousun kanssa. Kannattaa ostaa kasvuyhtiöitä. Kirja-arvoonsa

25 lokakuun, 2022
kai-nyman
3
Sijoittaminen Talous

Korkojen nousu johtaa vellallisten konkursseihin ja rahoitusalan myllerrykseen

Korkojen nykyinen nopea nousu voi johtaa jonkin velallisryhmän kuten asunnonostajien, kiinteistöomistajien, osakkeita velaksi ostaneiden tai velkaantuneiden valtioiden ongelmiin ja konkursseihin. Pankeille tulee luottotappioita, niitä voi kaatua ja niitä pelastellaan. Inflaatio

10 lokakuun, 2022
kai-nyman
0
Yhteiskunta

Moni asia menee maassamme huonompaan suuntaan – näillä on yhteinen taustatekijä

Suomi on pudonnut korkeakoulutettujen nuorten osuudessa OECD keskitason alapuolelle. Kun asiat alkavat mennä huonosti, niin monet näennäisesti riippumattomat asia saattavat heikketä samanaikaisesti. Kuten nyt Suomessa: syntyvyys on kovassa laskussa (tällä

26 syyskuun, 2022
kai-nyman
2
Yhteiskunta

Yleissitovat työehtospimukset menettävät Suomessa legitimiteettiään

Työvoiman järjestäytymisaste on Suomessa laskenut 59% tasolle ja osalla aloista ollaan jo alle 50% tasolla. Työmarkkinajärjestöjen merkitys vähenee kaikkialla maailmassa Ammatillinen järjestäytyminen ja sen indikoima työntekijöiden ja työnantajien välinen polarisaatio

21 syyskuun, 2022
kai-nyman
1
Kevyttä Yhteiskunta

Turkki on lähellä hyperinflaatiota ja taloudellista romahdusta

Turkin inflaatio ylittää 80% ja osa vähittäiskaupasta siirtyy käyttämään Euron seteleitä. Pankkitilejä kartetaan ja varoja säilytetään Euron seteleinä. Verotulot ovat romahtamassa kun talous ei kulje pankkien kautta. Vaihtotase on negatiivinen

20 syyskuun, 2022
kai-nyman
0
Kevyttä Yhteiskunta

Kansalaiset vaikuttavat asioihin, joita eivät ymmärrä eivätkä pääse vaikuttamaan kun ymmärtävät

SITRA:n tutkimus ”Demokraattiset osallistumismahdollisuudet Suomessa” osoittaa että monet demokraattisen päätöksenteon piirissä olevat asiat ovat liian monimutkaisia suurimmalle osalle kansalaisista. Demokratia on kehittynyt suuntaan jossa päätösvaltaa on vähitellen siirretty kansankokouksista lakia

16 syyskuun, 2022
kai-nyman
2
Sijoittaminen Talous

Pitkän koron rahastoihin kannattaa siirtyä vasta sitten kun keskuspankkien koronnostot ovat ohi

Osakkeissa on yleensä kannattanut pitää ylipainoa aina siihen asti että keskuspankit lopettavat koronnostot ja alkavat julkisesti pohtia korkoelevytystä (=korkojen laskua). Nyt olisi tämän mukaan viisasta pitää melko lailla tukevaa osakesalkkua

13 syyskuun, 2022
kai-nyman
0
Kevyttä

Sanna Marin esittäytyy videolla, josta on tullut suosittu aihe pääuutislähtyksiin ympäri maailmaa

Oheisella videolla esiintyy pääministeri Sanna Marin. Pääministeri on kertonut että varsinaisia huumeita ei ole hänen tietääkseen käytetty. Tämä video on ollut monien valtioiden pääuutislähetysten aihe ja sen avulla on luotu

18 elokuun, 2022
kai-nyman
5
Talous Yhteiskunta

Johtoryhmän palkkiot ovat syynä moniin epäonnistuneisiin yrityskauppoihin

Tutkimusten mukaan yrityskaupat usein tai yleensä epäonnistuvat, maksettu hinta on saavutettuihin hyötyihin nähden liian suuri. Syy epäonnistumisiin on raadollinen: toimitusjohtajan ja johtoryhmän tulospalkkiot. Yrityskauppa kaunistaa yrityksen tunnuslukuja seuraavasti: Liikevaihto kasvaa

10 elokuun, 2022
kai-nyman
1
Yhteiskunta

Eduskunta heikentämässä yksinyrittäjien asemaa korotetuilla eläkevakuutusmaksuilla, voit vastustaa allekirjoittamalla addressin

Eduskunta suunnittelee antavansa eläkelaitoksille oikeuden määritellä yrittäjien eläkevakuutusmaksut (YEL) saman alan palkansaajan mediaanipalkan mukaan.  Muutos olisi musertava erityisesti useimpia yksinyrittäjiä kohtaan. Yksinyrittäjistä monet ovat yrittäjiä, koska silloin heillä on mahdollisuus

31 heinäkuun, 2022
kai-nyman
3
Sijoittaminen

Karuhumarkkinat ovat yleensä runsaan vuoden mittaisia

Nyt menossa oleva pörssin laskumarkkina on kestänyt runsaat puoli vuotta ja kurssit ovat pudonneet nimellisesti noin 17,5% (S&P 500). Karhumarkkinat ovat yleensä kestäneet kauemmin ja kurssipudotus on ollut suurempaa. Laskumarkkinan

21 heinäkuun, 2022
kai-nyman
0
Yhteiskunta

Kohoava korko tervehdyttää markkinataloutta ja pöhöttää julkishallintoa

Kohoavien korkojen siunauksena vapaa, markkinataloudellinen yhteiskunta tervehtyy: Investoinnit ohjautuvat tuottaviin kohteisiin.  Kohteesta kuin kohteesta täytyy saada vähintään inflaation verran tuottoa eikä täysin tuottamatonta omaisuutta kannata enää pitää. Palkkatyön tekemisen merkitys

10 heinäkuun, 2022
kai-nyman
4
Talous

Omaisuusarvot joutumassa turbulenssiin

Juha Vahen on artikkelissaan havainnut, että osakemarkkinoiden laskut ja nousut ovat 2000 luvulla jyrkentyneet. Ilmiön eräs merkittävä aiheuttaja on alhainen korkotaso. Riskitön korko on jo pidempään matanut kahden prosentin tasolla

16 kesäkuun, 2022
kai-nyman
1
Yhteiskunta

Maailman talouskasvu syntyy tiedon ja kulttuurin globalisaation prosessista

Maailmankaupan kasvu on Hollannin tilastokeskuksen tietojen mukaan edennyt samaa vauhtia talouskasvun kanssa (kuva). Tuotannon globalisaatio ja kansainvälinen työnjako eivät ole enää talouskasvun ajuri, mutta tuotannon globalisaatio pitää pintansa ja uudet

30 toukokuun, 2022
kai-nyman
1
Yhteiskunta

Suomen lainsäädäntöä kannattaisi tutkijoiden mielestä kehittää oikeusvaltion suuntaan

”Oikeusvaltio Euroopan unionissa ja Suomessa” tutkimus on sivistynyt kuvaus oikeusvaltion määritelmistä ja oikeusvaltioon liittyvistä ongelmista Suomessa. Tutkimus on osaavien ja yhteiskuntaa ymmärtävien tutkijoiden ( Juha Raitio, Allan Rosas ja Pekka

14 toukokuun, 2022
kai-nyman
1
Yhteiskunta

Valtion velanotto piristää vuoden verran, sitten alkaa köyhtyminen ja taloudellisen pohjan rapautuminen

Valtion velanotto lisää keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä köyhyyttä, laskee elintasoa ja kuristaa vientiteollisuutta. Tässä selitys. Miten käy kun valtio ottaa velkaa? Valtio (eduskunta) ottaa tyypillisesti velkaa silloin kun talous sakkaa,

27 huhtikuun, 2022
kai-nyman
1
Yhteiskunta

Työ ja Elinkeinoministeriön työryhmä kertoo suomalaisen suunnitelmatalouden etenemisestä

Suomi on Työ ja Eelinkeinoministeriön yritystukien tutkimusraportin mukaan edennyt kohti taloutta, jossa virkamiehet ja eduskunta yritystuilla ohjaavat sitä mitkä yritykset ja tuotantosuunnat menestyvät ja mitkä eivät. Suorat vastikkeettomasti annetut yritystuet

24 huhtikuun, 2022
kai-nyman
1
Sijoittaminen

Korkea inflaatio vahingoittaa pörssikursseja ja asuntojen hintoja

Korkea inflaatio vahingoitti vuosina 1965…1982 pörssikursseja. USA:n osakkeiden reaaliarvot laskivat 1970-luvun inflaatiojakson aikana puoleen. USA:n inflaatio on nyt ryöstäytymässä kierteeksi, jossa hintojen nousua seuraa palkkojen nousu ja sitä taas vuorostaan

14 huhtikuun, 2022
kai-nyman
0
Yhteiskunta

Suomalaisten elintason lasku jatkuu – niin käy aina kun valtio ottaa velkaa

Suomalaisten reaalinen, inflaatiokorjattu elintaso on maailmanpankin (World Bank) mukaan laskenut vuodesta 2007 saakka. Elintasomme on alkanut laskea aina kun velkaa on otettu lisää ja nousta silloin kun lisävelanotosta on luovuttu.

05 huhtikuun, 2022
kai-nyman
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 6 7 8 … 34 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Adam Smith artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Lisäksi on huomioitava, että tuon 60 prosentin lisäksi julkinen sektori käyttää ei-rahallista valtaa yksityisiin talousyksiköihin antamalla määräyksiä ja rajoituksia. Pohjoismainen…”
  • Esa artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Kannattaa verrata niihin jotka menestyvät. Mitä ne ovat tehneet paremmin.”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Korjaus: Turhaa on meitä verrata muihin pohjoismaihin. Niitä ovat auttaneet aiemmat rikkaudet, sotavuosien pienemmät menetykset ja vuosikymmenet sekä todellisen vapauden…”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Ei suomalainen pahoinvointi ole sitä, kuin mistä YLE meitä valistaa päivästä toiseen. Olemme pohjoismaiden itävaltio, joka maksaa edelleen rajanaapurin meille…”
  • Esa artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Tuota ei näe A-studiossa. Syyt tiedetään. Jopa kokoomus 1970-luvulla ei rohjennut puhua markkinataloudesta. He loivat käsitteen ”sosiaalinen valintatalous”.”
  • Nimetön artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Jyrki Katainen esitti aikoinaan, vuonna 2010, että ”Kansanvalta ottaa niskalenkin markkinavoimista” . Jyrki Katainen on näköjään onnistunut. Suomessa demokratia ja…”
  • Nimetön artikkeliin Mitkä ovat pankkitoiminnan rajat?: “Kiitos kivasta ja painavaa sisältöä ja hyvää argumentaatiota sisältävästä artikkelista. Olen artikkelin esittämien asioiden ohella muutenkin oppinut luottamaan OP:n Ritakallion…”
  • Nimetön artikkeliin Maahanmuuttaneet lapset hyötyvät jos pääsevät oppimaan suomea yhdessä muiden lasten kanssa: “Varmaan oppivat yhteisluokassa paremmin kieltä. Samalla sabotoidaan 80% oppiminen, jotta 20% pärjäisi paremmin. Kerrankin EVA ja vasemmisto samalla linjalla eli…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Verohallinto on lähettänyt tekstiviestillä muistutuksia
    Lähde: Vero.fi
  • Ilmastopolitiikka 1,5 asteen riskirajan ylityksen jälkeen
    Lähde: Ulkopolist
  • Applen tulos ylitti odotukset
    Lähde: YLE talous
  • Kainuun hyvinvointialue odottaa pian saavansa valtiolta päätöksen, joka vaikuttaa säästötahtiin
    Lähde: YLE talous
  • Pörssisähkön hinta laskee huomispäiväksi, mutta nousee taas illalla
    Lähde: YLE talous
  • Korkein hallinto-oikeus: taloyhtiö ei ole asumispalveluiden tarjoaja
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Suomi katsoo Keski-Aasiaan
    Lähde: Ulkopolist
  • Luovun perinnöstä lasteni hyväksi – onko lahjoilla merkitystä tässä asiassa?
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Verkko-ostoksille uusi maksu – 2 euroa jokaisesta tavaraerästä
    Lähde: Taloustaito/rahat
  • Luulitko, että vain lääkärit tienaavat hyvin? Katso tutkintokoneesta
    Lähde: YLE talous
  • Suuryritykset varoittavat OP Pohjolan kyselyssä: Datakeskukset kiristävät kilpailua sähköstä
    Lähde: YLE talous
  • Beirutin taivas ei ole enää hiljainen
    Lähde: Ulkopolist

OMXHex uutisia

NoHo Partners Oyj: 2026-11-03 06:00:06: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

Sp Mortgage Bank Plc: 2026-11-03 06:00:00: Tulosjulkistamisajankohdat

Central Bank of Savings Banks Finland Plc: 2026-11-03 06:00:00: Tulosjulkistamisajankohdat

NoHo Partners Oyj: 2026-11-03 05:55:01: Tulosjulkistamisajankohdat

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:42:06: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:40:04: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:37:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:35:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:32:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Taaleri Oyj: 2026-11-02 15:30:06: Johtohenkilöiden liiketoimet

Fortaco Group Oy: 2026-11-02 15:00:04: Sisäpiiritieto

Fortaco Group Oy: 2026-11-02 15:00:04: Sisäpiiritieto

Aktia Bank: 2026-11-02 14:00:02: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Aktia Bank: 2026-11-02 14:00:02: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Aktia Bank: 2026-11-02 14:00:01: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Kesko: 2026-11-02 12:00:12: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kesko: 2026-11-02 12:00:12: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

SSH Communications Security Oyj: 2026-11-02 11:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

SSH Communications Security Oyj: 2026-11-02 11:00:02: Johtohenkilöiden liiketoimet

Ilkka Oyj: 2026-11-02 11:00:01: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:32: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:26: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:26: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-02 08:45:26: Johtohenkilöiden liiketoimet

Relais Group Oyj: 2026-11-02 07:45:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Relais Group Oyj: 2026-11-02 07:45:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Framery Group Oyj: 2026-11-02 07:01:01: Tulosjulkistamisajankohdat

Stora Enso Oyj: 2026-11-02 07:00:16: Yhtiökokouskutsu

Stora Enso Oyj: 2026-11-02 07:00:16: Yhtiökokouskutsu

Framery Group Oyj: 2026-11-02 07:00:05: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?