Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Tehdasteollisuus uudistaa tuoteitaan ennätysvauhdilla

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja ja Jyväskylän yliopiston professori Mika Maliranta sekä Etlan tutkija Nelli Valmari ovat tuoreessa ETLA- tutkimuksessaan havainneet, että vuonna 2009 alkaneen laman myötä tuotantotoiminnan tuoterakenteen uudistuminen pysähtyi. Uudistumistahdin

16 kesäkuun, 2017
piksu-toimitus
0

Osakkeista saa Nordean mukaan parasta tuottoa

Euroopan keskuspankki, EKP  päätyi viime viikon kokouksessaan pitämään keskuspankkikoron nykyisellä tasolla. USA:n keskuspankilta, FED:ltä, odotetaan tällä viikolla pientä koronnostoa. USA.n työmarkkinoilla vallitseva täystyöllisyys ja joillakin aloilla näkyvä työvoimapula eivät ole

12 kesäkuun, 2017
piksu-toimitus
0

Metsäteollisuus vetää ja metsänomistajille virtaa puun myyntituloja

Maailmantalouden kasvu ja uudet investoinnit kotimaassa antavat tänä vuonna lisävauhtia metsäsektorille. Sahatavaran, sellun ja kartongin viennin hyvä veto kasvattaa kotimaan markkinahakkuut uuteen ennätykseen, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteesta. Euroalueen talouskasvun

09 kesäkuun, 2017
piksu-toimitus
0

Maailmantalous on saavuttanut suhdannehuipun

Maailmantalous on Trading Economics ”Business Confidence” indikaattorin mukaan saavuttanut suhdannehuipun. USA:n, Kiinan ja Euroalueen yritysten luottamus on kasvanut vuoden 2016 alusta asti jo puolitoista vuotta ja pahimmat nousupaineet ovat nyt

02 kesäkuun, 2017
piksu-toimitus
0

Identiteettivarkaus on yleisin sijoittajaa kohdannut rikos

Sijoittajan painajaisista, identiteettivarkauksista, on mySafety tutkimuksen mukaan tullut yleisimpiä rikoksia, pyörävarkauksiakaan ei tehdä enää yhtä paljon.  Vanhan ajan asuntomurrot, näpistykset ja jopa ryöstöt vähenevät samalla kun pankkikorttien, sijoitustilien ja PayPal

01 kesäkuun, 2017
piksu-toimitus
0

Joukkorahoitus sijoittajan näkökulmasta

Joukkorahoitus kasvaa kohisten. Suomessa joukkorahoituksella on kerätty vuonna 2016 rahoitusta yhteensä 153 miljoonan euron edestä. Vuonna 2015 määrä oli 70,5 miljoonaa euroa, joten joukkorahoitusmarkkinat ovat yli kaksinkertaistuneet vuodessa. Vuonna 2014

29 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Eestin e-Residency kansalaisuus mahdollistaa yritystoiminnan

Niinsanotun e-Residency kansalaisuuden (elektroininen kansalaisuus) voi saada Virosta käymättä itse paikan päällä. Samalla avautuu mahdollisuus aloittaa oma yritys (esim. sijoitusyritys) ja pyörittää yritystä ilman että tarvitsisi käydä itse Virossa paikan

29 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
1

Järjestäytymisvapaus koskee jatkossa myös työelämää

Suomi siirtyi merkittävän askelen kohti oikeusvaltiota ja toimivampaa työelämää kun korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen siitä, että ammattiyhdistysliikkeeseen kuulumattomilla työntekijöillä on samat oikeudet kuin muilla. Heillä on jatkossa oikeus esimerkiksi valita

29 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
2

Asuntomarkkinoilla riskiä hintojen laskusta

Markkinoille tulvii Hypon asuntomarkkinakatsauksen mukaan tänä vuonna 20% enemmän uusia asuntoja ja riskinä on hintojen lasku, kun markkinoilla on enemmän asuntoja kuin ostajia. Poimintoja Hypo:n katsauksesta: Uusia asuntoja valmistuu tänä

26 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Suomi yhdisti Neuvostoliiton länsimaiseen teknologiaan

Helsingin yliopistossa tarkastettava Elena Kochetkova:n väitöskirjan mukaan suomalaisten ja Suomen kautta tuoduilla länsimaisilla teknologioilla oli ratkaiseva positiivinen rooli Neuvostoliiton taloudessa 1950–1960 -luvuilla. Eristynyt Neuvostoliitto tuli vähitellen teknologian siirrosta ja keskinäisestä

26 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Beta kerroin kertoo instrumentin riskisyyden

Niinsanottu ”Beta” kertoo paljonko kyseinen instrumentti seurailee markkinoiden liikkeitä. Esimerkiksi Beta kerroin 2.0 kertoo että kun markkinat nousevat 10% niin kyseinen instrumentti nousee keskimäärin kaksi kertaa voimakkaammin eli 20%. Mutta

23 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Puukauppaa voi nyt käydä puupörssin kuutio.fi kautta

Suomessa on avattu uusi pörssi, puukauppapaikka Kuutio.fi, joka tarjoaa puun ostajille ja myyjille mahdollisuuden käydä sähköisesti kauppaa keskenään.  Ratkaisu helpottaa kysynnän ja tarjonnan kohtaamista markkinoilla sekä virtaviivaistaa toimintoja. Kuutio.fi on

22 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
1

Venäjän ja Turkin osakkeet ovat alennusmyynnissä

Mistä saa halvimpia osakkeita? Asia selviää piksun ”Analyysit / maaindeksit” sivulta. Osakkeet ovat halvimpia Venäjällä, jos mittana käytetään tulostuottoa suhteutettuna osakkeen pörssiarvoon. Tuotto on 13% tasolla. Hyvää tulostuottoa saa myös

17 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Rantamökkien hinnat ovat laskussa ja tarjonta on hyvää

Ihania ja edullisia kesämökkejä on yhä enemmän tarjolla. Kauppoja tehdään ahkerasti ja hinnat ovat laskusuunnassa selviää maanmittauslaitoksen kauppahintatilastosta.  Kivan kesämökin saa suurin piirtein kerrostaloyksiön hinnalla. Mediaanihinta oli viime vuonna 120’000€.

15 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Valtio on merkittävä yritysten saatavia takaava vakuutusyhtiö

Valtion rooli yhteiskunnassa on ollut kasvussa. Erään osan tästä kehityksestä muodostaa valtion toiminta vakuutusyhtiönä, joka takaa ja vakuuttaa yritysten ja yksityisten ihmisten saatavia. Suomi on edelläkävijä ja valtiomme takaa yksitysten

12 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Digitaaliset valuutat valtaavat alaa nettimaksuissa

Digitaalinen valutta on täällä ja sen jalansija sen kuin tulee kasvamaan. Käteisrahan on ennustettu varsin nopealla tahdilla katoavan ainakin kaikkein sivistyneimpien valtioiden päivittäisessä toiminnassa ja tilalle tulee mitä erilaisempia vaihtoehtoja.

11 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Naiset ovat sijoittajina suunnitelmallisia ja pitkäjänteisiä

Suomalaiset ovat säästäjinä ja sijoittajina turvallisuushakuisia. Sijoitusten tuottoakin tärkeämpää on riskien minimointi ja säästämisen stressittömyys, selviää LähiTapiolan tutkimuksesta. Naisten ja miesten sijoituskäyttäytymisessä on eroja. Naiset ovat pitkäjänteisiä kun taas miehet

05 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
1

Sähköisen asunto-osakerekisterin toteutus käynnissä

Vuoden 2019 alusta alkaen uusille perustettaville asunto-osakeyhtiöille ei enää paineta osakekirjoja vaan omistus ja hallintaoikeus merkitään uuteen sähköiseen ASREK rekisteriin. Sähköisen asunto-osakerekisterin käytännön toteutus on käynnistynyt valtion hankkeena. Uuteen rekisteriin

05 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Tuottoa kannattaa Nordean mukaan hakea osakkeista

Maailmassa menee hyvin ja siksi ei ole ihme vaikka osakemarkkinoillakin menee hyvin. Talouden ja yritysten menestys ovat nousevien osakemarkkinoiden perustekijät. Osakkeet ovat Euroopassa ja kehittyvillä markkinoilla edullisia. Talouskasvu on vahvistuvaa

04 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Tarvitaan lisää yksilön oikeuksia ja aktiivisuutta vapauttavia lakeja

Julkaisemme poikkeuksellisesti poliittisen kolumnin. Kyse on valtiovarainministeri Petteri Orpo:n kirjoituksesta, jossa hän antaa hallituksen puoliväliriihen viestististä ja toimenpiteistä poikkeavan ja kritisoivan kannan. Puoliväliriihen eväät eivät Petteri Orpon mukaan riitä ratkaisemaan

04 toukokuun, 2017
piksu-toimitus
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 36 37 38 … 94 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Kai Nyman artikkeliin Omat Rahat Katsaus: Kun ankat vaakkuvat, niitä pitää syöttää: “Pelko on tarttuvaa. Nyt minäkin aloin pelätä kun luin Lars:n artikkelin. En uskaltaisi mennä mukaan noihin tarjolla oleviin taivaallisiin ja…”
  • Nimetön artikkeliin SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma: “Ei kaikkea tarvitse pelätä. Pankkien marginaalit yleensä paranevat kun korot nousee. Pankkeihin ja rahoitukseen sijoittava pärjää. Korkojen nousu on nostanut…”
  • J. V. Vahe artikkeliin SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma: “HCP kirjoittaa: ”Tulevat megajättien listautumiset ovat jakaneet indeksintarjoajat kahteen leiriin. Siinä missä Nasdaq, FTSE Russell ja Morningstar CRSP päättivät muuttaa…”
  • Nimetön artikkeliin SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma: “Suuri määrä maksullisia anteja ja listautumisia on, niin kuin sanot, huono enne: – Listautumisten suuri määrä kielii siitä että, joku…”
  • Nimetön artikkeliin SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma: “”Joka tapauksessa tuleviin jättianteihin osallistuminen pakottanee passiiviset rahastot myymään osakkeita muissa sijoituksissaan” Rahastoilla on erilaisia sääntöjä, mutta aika harvassa lienee…”
  • Kaizu artikkeliin SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma: “Googlella ja Microsoftilla on vielä pitkään varaa tarjota AI palveluita halvalla tai ilmaiseksi. Muilla, pelkästään AI varassa elävillä on vaikeampaa.”
  • Jep artikkeliin Eräs osakeanti: “Eagle on saanut hyvin tilauksia, joka ei vielä riitä käänteeseen.”
  • J. V. Vahe artikkeliin Eräs osakeanti: “Onhan tuokin selvää antimainontaa, mutta ainakin skaala on suurempi. Musk esittelee ennen antinsa alkua avaruuteen sijoitettavaa datakeskusta. Miltäs tuollainen kuulostaa?…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Eurooppa sai taas muistutuksen teknologisesta riippu­vuudestaan – tutkija: ”Olemme historiallisessa muutoskohdassa”
    Lähde: YLE talous
  • The New York Times: SpaceX:n pörssilistautuminen teki tuhansista yhtiön työntekijöistä miljonäärejä
    Lähde: YLE talous
  • Analyysi: Suomi voi olla matkalla kohti valvonta­yhteiskuntaa, pitäisikö siitä vähän puhua?
    Lähde: YLE talous
  • ”Äiti, voitko laittaa rahaa”­­ – aikuinen poika pyytää velkaantuneelta Sarilta rahaa joka toinen päivä
    Lähde: YLE talous
  • Professori: ”En suosittelisi ketään sijoittamaan SpaceX:ään eläkesäästöjään”
    Lähde: YLE talous
  • Piileekö parvekkeellasi paloturvallisuusriski? Korjaa nämä asiat
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Uusi tutkimus lehmänmaidon päästöistä – professori: ”Maidon kulutusta ei voi puhtain sydämin jatkaa”
    Lähde: YLE tiede
  • Luken tutkijaryhmä: Maidon hiilijalanjälki puolittuu, kun metaanin hajoaminen huomioidaan – tulkinnasta kiistaa
    Lähde: YLE tiede
  • Muista huolellisuus urakoitsijan kilpailutuksessa – tarkista taustat
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Tekoälyn käyttö töissä voi aiheuttaa ”aivo­kärähdyksen”
    Lähde: YLE tiede
  • Kotitalous­­vähennys nousee 2 100 euroon – liikunta- ja kulttuuri­etuun tulee korotus
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Ilmastotutkimus hyötyy Saimaan matalasta vedenpinnasta – paljastuneet juurakot ovat merkkejä muinaisista rannoista
    Lähde: YLE tiede

OMXHex uutisia

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?