Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Työeläkkeet ja työeläkemaksut ovat nyt yhtä suuria ja tasapainossa

Viime vuonna suomalaisten eläkkeiden rahoituksessa tapahtui merkittävä käänne, kun yksityisalojen palkansaajien eli työntekijän eläkelain (TyEL) mukaiset eläkemenot olivat ensimmäistä kertaa suuremmat kuin eläkemaksuina kerätyt tulot. Erotus katettiin työeläkesijoitusten tuotoilla. Julkisaloilla

02 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

Pankkienkriisien hoitopuskuri kerätään valtiontaloudesta erilliseen rahastoon

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on tänään 27.3.2014 luovuttanut vastaavalle ministeri Jan Vapaavuorelle ehdotuksensa lainsäädäntömuutoksista, joilla tehostetaan rahoitusmarkkinakriiseihin varautumista. Työryhmä ehdottaa uuden valtiontalouden ulkopuolisen rahaston perustamista. Rahastoon kerättäisiin vakausmaksut ja talletuspankkien kartuttamat

01 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

LähiTapiola: Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla on asuntojen hintakupla

Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla on asuntojen hintakupla. Ihmiset myös kokevat ostovoimansa heikentyneen ja työllisyystilanne nähdään aiempaa pessimistisempänä Ihmiset kokevat Suomen ja oman taloustilanteensa nyt hyvin kaksijakoisesti.

30 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Sijoittamisen verotus kiristyy – valtion budjetti kasvaa prosentilla

Hallitus on 24. ja 25.3.2014 sopinut valtiontalouden kehyksistä sekä julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018. Osa suunnitelmasta jää seuraavan eduskunnan ja sen valitseman hallituksen toteutettavaksi. Suunnitelma sisältää sijoittamiseen ja säästämiseen vaikuttavia

27 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
1

Euroopan keskuspankki lupaa pidempiaikaisen matalan korkotason

Euroopan Keskuspankki / Erkki Liikanen on Wall Street Journal:lle antamassaan haastattelussa kertonut maailman sijoittajille viestiä siitä, miten Euroopan keskuspankki tulee tarvittaessa reagoimaan, jos inflaatio uhkaa pudota liian alhaiselle tasolle. Inflaatio

26 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Suomalaiset ovat valmiita katkaisemaan nykyisen velkakierteen

Tulos selviää tänään julkaistusta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta Neljäs Suomi, jossa selvitettiin kansalaisten suhtautumista rakenneuudistuksiin, poliittisen järjestelmän toimivuuteen sekä suomalaisen yhteiskunnan eheyteen. ”Tutkimus osoittaa, että suomalaisten kriisitietoisuus on kasvanut. Kolme

25 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Eurooppa pärjää; Suomen talous heikossa tilassa

Palkansaajien tutkimuslaitos laski Suomen tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvuennusteen 0,9 prosenttiin viime syyskuun 2,1 prosentista (PT:n talousennuste). Ennustetta alennettiin, koska viime vuoden viimeisen neljänneksen kokonaistuotanto supistui vastoin odotuksia. Myös tämän vuoden

23 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Julkinen keskustelu tarvitsisi tutkijoiden panosta

Politiikan populistit nojautuvat puheessaan usein ihmisten arkikäsityksiin, jotka saattavat poiketa hyvin paljon siitä, mitä on tieteen tutkimuksissa osoitettu todeksi. Akatemiaprofessori Uskali Mäki mukaan tutkijat voisivatkin innokkaammin ruotia populistisia väitteitä julkisuudessa.

23 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
1

Korkeakouluopetuksesta Suomelle uusi vientiartikkeli

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta vaatii Suomen lainsäädäntöä muutettavaksi siten, että suomalaiset korkeakoulut voivat periä tutkintoon johtavasta koulutuksesta lukukausimaksuja tarjotessaan koulutusta ulkomailla. Nykyinen lainsäädäntö estää koulutusviennin koko potentiaalin hyödyntämisen ja näin ollen

23 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Finanssiala: Suomi tarvitsee kasvua; ei veroja

Finanssialan Keskusliitto (FK) tukee vahvasti toimia, joilla saadaan työtä ja kasvua aikaiseksi. Finanssiala yhtyy EK:n näkemykseen, että Suomi tarvitsee kasvua eikä yhtään lisää veroja.    Hallituksen pitää kehysriihessä pidättäytyä kaikista

20 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
2

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies:Tarvitsisimme kasvua, emme lisää veroja

    Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies odottaa maan hallitukselta jämeriä toimia, joilla edistetään talouskasvua ja vakautetaan julkista taloutta. Sen sijaan jatkuvilla veronkorotuksilla lannistetaan yritteliäisyyttä ja karkotetaan investointeja. Pahinta myrkkyä

20 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

IMF suosittelee jo kuudetta vuotta peräkkäin Suomelle valtiontalouden tasapainottamisen lykkäämistä (??)

IMF toistaa jo kuudetta vuotta peräkkäin saman neuvonsa, joka voidaan ymmärtää seuraavasti: Valtiontalouden tasapainottamista kannattaa lykätä ensi vuoteen ja tänä vuonna voi jatkaa julkista velanottoa, jolla varmistetaan hennon kasvun jatkuminen.

15 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Joukkorahoitus on tehokas, nopea ja joustava rahoitustapa

  Joukkorahoitukselta odotetaan paljon. Se on tehokas, nopea ja joustava rahoitustapa erityisesti aloittaville yrityksille ja uusille innovaatioille. Joukkorahoitus mahdollistaa yksityishenkilöiden talletusvarojen tehokkaamman hyödyntämisen ja rahoituksen saatavuuden lisääntymisen. Näin arvioivat työ-

15 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Businessenkelin mediaanisijoitus on 25’000€

Finnish Business Angels Network (FiBAN) ja Finnvera ovat keränneet vuoden 2013 tilastoja yksityissijoittajien tekemistä sijoituksista alkuvaiheen potentiaalisiin kasvuyrityksiin Suomessa. Saatu tilasto on suurin tähän mennessä Pohjoismaissa kerätty.  Bisnesenkelit sijoittivat vuonna

11 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Yritysten luotonkysynnän kääntyminen kohti kasvua ennakoi taantuman päättymistä

Finanssialan Keskusliiton tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien luotonkysynnän jatkuvan edelleen vaisuna. Sen sijaan yrityslainojen kysynnän arvioidaan vilkastuneen verrattuna edelliseen kyselyyn. Kysynnän arvioidaan kuitenkin olevan edelleen sekä vuodentakaista tilannetta että

11 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Teknologiateollisuus vastustaa Suomessa valmisteilla olevaa massaurkintaa

   Turvallisuusviranomaisten massaurkinnan mahdollistava laki vahingoittaisi vakavasti Suomen mainetta maana, jossa tietojen turvassa pysymiseen voi luottaa. Tällä on iso merkitys kansainvälisten teknologiayritysten investointipäätöksiin. Lainsäädäntöhanke turvallisuusviranomaisten tiedonhankintakyvyn parantamiseksi kyberympäristössä, eli ns.

10 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Työeläkevaroillemme saatiin viime vuonna hyvä, 8% tuotto

Suomen tuotantokoneiston pääosa on julkisessa, kollektiivisessa omistuksessa ja/tai omistajaohjauksessa. Tämä on meidän kaikkien yhteistä pääomaamme ja siksi ei ole yhdentekevää miten omaistuuttamme hoidetaan. Työläkevarat ovat merkittävä osa tätä kokonaisuutta. Työeläkevaroihin

09 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Kiinan aluetasolle kätkeytyvät ongelmat voivat synkentää maailmantalouden

Kiinan historiallisen talouskasvun tuottanut hallinto- ja talousrakenne on kääntymässä itseään vastaan. Jos järjestelmää ei uudisteta, syntyy hallitsemattomia riskejä. Näin kertoo tänään julkaistu professori Matti Nojosen kirjoittama EVA Analyysi ”Kiinan pitkä

07 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Tulevaisuuden asiakas on aasialainen

     Kiinan talous jatkaa nopeaa kasvuaan, mutta ei ole itsestään selvää, että suomalaiset Kiinassa toimivat yritykset saisivat osaansa markkinoista. ”Suomalaiset ovat hyviä tekemään huipputeknologiaa, mutta kiinalaiset kilpailevat  halvemmalla, hieman huonommalla,

06 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Ylivelkaantuminen on nyt OUT ja alivelkaantuminen IN

   Hypo:n kevään asuntomarkkina-anayysi on ilmestynyt. Hypo:n asuntomarkkinapuntari (Lähde: Hypo) Asuntovelallisen happotesti: Pystytkö maksamaan vähintään korot? Asuntovelallisen kannattaa varautua tiukentuviin talousoloihin lyhentämällä nyt kaikenlaisia lainojaan määrätietoisesti ja säntillisesti. Suomalaisten varallisuus

05 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
1

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 63 64 65 … 94 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
Handelsbanken suosituslista
JP-Morgan: markkinanäkemys
Talouden tulkki
Short Register
Superinvestor portfolios
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Asikainen artikkeliin Hormuzin miinat talouden joukkotuhoase: “Yhdysvallat vaatii muilta pidättäytymään kaupasta Venäjän kanssa, samaan aikaan kun itse suosii Venäjän öljykauppaa. By Rédaction Africanews with AP Last…”
  • Seurailija artikkeliin Volatiliteettia: “Kiitoksia! Keskittymällä (melko) varmaan kassavirtaan kotiin päin on varmasti yksi selkeä yrittää hyötyä tilanteesta. Ja vähän kulunutta sanontaa mukaillen, täytynee…”
  • JV artikkeliin Volatiliteettia: “Niin, aloitin oman tekstin sanoilla ”Markkinat koettavat joka päivä päättää uusimman sodan voittajan.” ja sitten kuvaan konfliktien vuosikymmenten pituutta Lähi-idässä.…”
  • Seurailija artikkeliin Volatiliteettia: “Kovin olen yrittänyt jenkkipörssejä ynnäillä, ja vaikuttaisi siltä — esim. viime vuoden ”tullimaksusotaan” — verrattuna, että juuri volatiliteetti markkinoilta uupuu.…”
  • monopol artikkeliin Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa: “Luonnollisten monopolien suitsiminen on vaikeaa. Sähkön siirrossa energiavirasto valvoo, ettei pääoman tuotto nouse aivan tolkuttoman korkeaksi. Moni kuntien omistama sähkönsiirtäjä…”
  • jep artikkeliin Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa: “Kaskisaaressa myydään kolmen miljoonan asuntoa tontin 30 vuoden vuokra-ajalle. Ei pidä rakentaa vieraalle maalle. Sopimusta solmiessa ollaan hyväuskoisia hälmöjä.”
  • Johannes Hidén artikkeliin Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa: “Kiitos kommentista! Caruna on mielenkiintoinen vertailukohde: eriluonteinen tapaus, mutta silti samojakin elementtejä. On jokseenkin käsittämätöntä, että tuollainen bisnes saatetaan myydä…”
  • Asikainen artikkeliin Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa: “Carunalle voisi selostaa samalla logiikalla, miksi sähkön siirtomaksut eivät voi olla kohtuuttomia. Heillä on monopoli sähkön siirtoon ja tähänkin pitäisi…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Nasa julkaisi uusia kuvia Artemis 2 -lennolta – katso historiallinen kuvapari
    Lähde: YLE tiede
  • Valtiovarain­ministeri Purra kertoo, miksi kansalaisten ei kannata odottaa hallitukselta tukia inflaatioon ja energiaan
    Lähde: YLE talous
  • Finanssi­valvontaa varoitettiin Vauraus Suomesta jo vuosia sitten
    Lähde: YLE talous
  • Veroneuvo sijoittajalle: Näin Lassila & Tikanojan ja Luotean osakkeiden hankinta­menot määräytyvät
    Lähde: Taloustaito/rahat
  • Gigabittiasetus tuo nopean verkkoyhteyden kaikille
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Ranskassa polttoainepula
    Lähde: YLE talous
  • SOK myy Virossa toimivat Prismansa Coop Eestille
    Lähde: YLE talous
  • Nordean maksuliikenne on palautunut normaaliksi
    Lähde: YLE talous
  • Unkarin vaaleissa Orbánia haastava Magyar tavoittelee järjestelmänmuutosta
    Lähde: Ulkopolist
  • Keskieläke ylitti 2 100 euroa – suurimmat eläkkeet maksettiin Uudellamaalla
    Lähde: Taloustaito/työ ja eläke
  • 10 000 säästöön tilille – vertailussa 13 pankin korot
    Lähde: Taloustaito/rahat
  • Katso kuvakooste: näin huikealta maapallo näyttää avaruusaluksen ikkunasta
    Lähde: YLE tiede

OMXHex uutisia

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?