Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Eläkkeelle siirtyminen ei juurikaan vaikuta tulotasoon

Eläkkeelle siirtyvän toimeentulo laskee työssäoloaikaan verrattuna melko vähän. Kymmenen ensimmäisen eläkevuoden aikana toimeentulo jää hitaasti jälkeen koko väestön kehityksestä, mutta reaalisesti se silti nousee. Eläkeläisten toimeentulon kehitys ensimmäisten kymmenen eläkevuoden

13 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

Rahastosijoittajat siirsivät alkuvunna pääomia osakkeista korkoinstrumentteihin

Suomalaiset rahastosijoittajat siirsivät alkuvuonna pääomia osakesijoituksista korkosijoituksiin selviää finanssialan keskusliiton julkaisemasta markkinakatsauksesta. Nettomerkinnät rahastotyypeittäin (Tietojen lähde: Finanssiala) Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin nettomääräisesti 220 miljoonaa euroa uutta pääomaa maaliskuun aikana. Eniten

09 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

Finanssivalonta varoittaa Suomen taloudesta aiheutuvista kasvavista luotto- ja pankki- riskeistä

Finanssivalvonnan tänään julkaisemien vuoden 2013 lopun tietojen mukaan Suomen pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus ja  kannattavuus ovat säilyneet kohtuullisen hyvänä huolimatta Suomen reaalitalouden heikosta kehityksestä.   – Toimintaympäristön riskit ovat merkittävät,

04 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

Työeläkkeet ja työeläkemaksut ovat nyt yhtä suuria ja tasapainossa

Viime vuonna suomalaisten eläkkeiden rahoituksessa tapahtui merkittävä käänne, kun yksityisalojen palkansaajien eli työntekijän eläkelain (TyEL) mukaiset eläkemenot olivat ensimmäistä kertaa suuremmat kuin eläkemaksuina kerätyt tulot. Erotus katettiin työeläkesijoitusten tuotoilla. Julkisaloilla

02 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

Pankkienkriisien hoitopuskuri kerätään valtiontaloudesta erilliseen rahastoon

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on tänään 27.3.2014 luovuttanut vastaavalle ministeri Jan Vapaavuorelle ehdotuksensa lainsäädäntömuutoksista, joilla tehostetaan rahoitusmarkkinakriiseihin varautumista. Työryhmä ehdottaa uuden valtiontalouden ulkopuolisen rahaston perustamista. Rahastoon kerättäisiin vakausmaksut ja talletuspankkien kartuttamat

01 huhtikuun, 2014
piksu-toimitus
0

LähiTapiola: Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla on asuntojen hintakupla

Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla on asuntojen hintakupla. Ihmiset myös kokevat ostovoimansa heikentyneen ja työllisyystilanne nähdään aiempaa pessimistisempänä Ihmiset kokevat Suomen ja oman taloustilanteensa nyt hyvin kaksijakoisesti.

30 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Sijoittamisen verotus kiristyy – valtion budjetti kasvaa prosentilla

Hallitus on 24. ja 25.3.2014 sopinut valtiontalouden kehyksistä sekä julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018. Osa suunnitelmasta jää seuraavan eduskunnan ja sen valitseman hallituksen toteutettavaksi. Suunnitelma sisältää sijoittamiseen ja säästämiseen vaikuttavia

27 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
1

Euroopan keskuspankki lupaa pidempiaikaisen matalan korkotason

Euroopan Keskuspankki / Erkki Liikanen on Wall Street Journal:lle antamassaan haastattelussa kertonut maailman sijoittajille viestiä siitä, miten Euroopan keskuspankki tulee tarvittaessa reagoimaan, jos inflaatio uhkaa pudota liian alhaiselle tasolle. Inflaatio

26 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Suomalaiset ovat valmiita katkaisemaan nykyisen velkakierteen

Tulos selviää tänään julkaistusta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta Neljäs Suomi, jossa selvitettiin kansalaisten suhtautumista rakenneuudistuksiin, poliittisen järjestelmän toimivuuteen sekä suomalaisen yhteiskunnan eheyteen. ”Tutkimus osoittaa, että suomalaisten kriisitietoisuus on kasvanut. Kolme

25 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Eurooppa pärjää; Suomen talous heikossa tilassa

Palkansaajien tutkimuslaitos laski Suomen tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvuennusteen 0,9 prosenttiin viime syyskuun 2,1 prosentista (PT:n talousennuste). Ennustetta alennettiin, koska viime vuoden viimeisen neljänneksen kokonaistuotanto supistui vastoin odotuksia. Myös tämän vuoden

23 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Julkinen keskustelu tarvitsisi tutkijoiden panosta

Politiikan populistit nojautuvat puheessaan usein ihmisten arkikäsityksiin, jotka saattavat poiketa hyvin paljon siitä, mitä on tieteen tutkimuksissa osoitettu todeksi. Akatemiaprofessori Uskali Mäki mukaan tutkijat voisivatkin innokkaammin ruotia populistisia väitteitä julkisuudessa.

23 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
1

Korkeakouluopetuksesta Suomelle uusi vientiartikkeli

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta vaatii Suomen lainsäädäntöä muutettavaksi siten, että suomalaiset korkeakoulut voivat periä tutkintoon johtavasta koulutuksesta lukukausimaksuja tarjotessaan koulutusta ulkomailla. Nykyinen lainsäädäntö estää koulutusviennin koko potentiaalin hyödyntämisen ja näin ollen

23 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Finanssiala: Suomi tarvitsee kasvua; ei veroja

Finanssialan Keskusliitto (FK) tukee vahvasti toimia, joilla saadaan työtä ja kasvua aikaiseksi. Finanssiala yhtyy EK:n näkemykseen, että Suomi tarvitsee kasvua eikä yhtään lisää veroja.    Hallituksen pitää kehysriihessä pidättäytyä kaikista

20 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
2

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies:Tarvitsisimme kasvua, emme lisää veroja

    Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies odottaa maan hallitukselta jämeriä toimia, joilla edistetään talouskasvua ja vakautetaan julkista taloutta. Sen sijaan jatkuvilla veronkorotuksilla lannistetaan yritteliäisyyttä ja karkotetaan investointeja. Pahinta myrkkyä

20 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

IMF suosittelee jo kuudetta vuotta peräkkäin Suomelle valtiontalouden tasapainottamisen lykkäämistä (??)

IMF toistaa jo kuudetta vuotta peräkkäin saman neuvonsa, joka voidaan ymmärtää seuraavasti: Valtiontalouden tasapainottamista kannattaa lykätä ensi vuoteen ja tänä vuonna voi jatkaa julkista velanottoa, jolla varmistetaan hennon kasvun jatkuminen.

15 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Joukkorahoitus on tehokas, nopea ja joustava rahoitustapa

  Joukkorahoitukselta odotetaan paljon. Se on tehokas, nopea ja joustava rahoitustapa erityisesti aloittaville yrityksille ja uusille innovaatioille. Joukkorahoitus mahdollistaa yksityishenkilöiden talletusvarojen tehokkaamman hyödyntämisen ja rahoituksen saatavuuden lisääntymisen. Näin arvioivat työ-

15 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Businessenkelin mediaanisijoitus on 25’000€

Finnish Business Angels Network (FiBAN) ja Finnvera ovat keränneet vuoden 2013 tilastoja yksityissijoittajien tekemistä sijoituksista alkuvaiheen potentiaalisiin kasvuyrityksiin Suomessa. Saatu tilasto on suurin tähän mennessä Pohjoismaissa kerätty.  Bisnesenkelit sijoittivat vuonna

11 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Yritysten luotonkysynnän kääntyminen kohti kasvua ennakoi taantuman päättymistä

Finanssialan Keskusliiton tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien luotonkysynnän jatkuvan edelleen vaisuna. Sen sijaan yrityslainojen kysynnän arvioidaan vilkastuneen verrattuna edelliseen kyselyyn. Kysynnän arvioidaan kuitenkin olevan edelleen sekä vuodentakaista tilannetta että

11 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Teknologiateollisuus vastustaa Suomessa valmisteilla olevaa massaurkintaa

   Turvallisuusviranomaisten massaurkinnan mahdollistava laki vahingoittaisi vakavasti Suomen mainetta maana, jossa tietojen turvassa pysymiseen voi luottaa. Tällä on iso merkitys kansainvälisten teknologiayritysten investointipäätöksiin. Lainsäädäntöhanke turvallisuusviranomaisten tiedonhankintakyvyn parantamiseksi kyberympäristössä, eli ns.

10 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Työeläkevaroillemme saatiin viime vuonna hyvä, 8% tuotto

Suomen tuotantokoneiston pääosa on julkisessa, kollektiivisessa omistuksessa ja/tai omistajaohjauksessa. Tämä on meidän kaikkien yhteistä pääomaamme ja siksi ei ole yhdentekevää miten omaistuuttamme hoidetaan. Työläkevarat ovat merkittävä osa tätä kokonaisuutta. Työeläkevaroihin

09 maaliskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 64 65 66 … 95 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Nimetön artikkeliin Q3/2026 tuloskalenteri: “Kiitos kivoista kalentereista. Huomasin heti että tällä viikolla tulee Nordean Q3 ja siitähän se sitten tuloskausi jatkuu.”
  • Kai Nyman artikkeliin Lisäkommentteja Nordeasta ja listautumisista: “Steady Energy. AP: ”Näin ensimmäinen kaupallinen laitos olisi toiminnassa viimeistään 2034”. Steady Energy A osake on tosiaan nyt listattu pörssiin.…”
  • Nimetön artikkeliin Miten sijoittamista olisi järkevin verottaa?: “Olen viime vuonna rakentanut itä-Suomen Pampaloon teollista kaivostoimintaa, rakentanut Suomeen tekoälyosaamista ja Ruotsiin koulua. Mitä saan palkkioksi ? Sadan tonnin…”
  • Maan toimintatapaa nähnyt, artikkeliin Miten sijoittamista olisi järkevin verottaa?: “Eikös riskinä ole, että varallisuusvero kohdennettaisiin lopulta vain kotitalouksiin. Osinkoveroistakin kotitaloudet maksavat tällä hetkellä ylivoimaisesti suurimman osan, kun moninaiset poikkeukset…”
  • JV artikkeliin Oikeusvaltion ongelmat: “Suom. tuttuni asuu Englannissa ja kaipaa maan liittymistä takaisin EU:hun. Keskustelua saadakseni olen huomauttanut, että 1995 olin kovin EU:n kannalla,…”
  • Hyvä artikkeli! artikkeliin Oikeusvaltion ongelmat: “Minusta Pelttari on hyvä virkamies, joka tekee tekoja palvellakseen kansaa. Englannin kielessä virkamies on nimenomaan kansan palvelija, civil servant. Meillä…”
  • Jyrki Toivonen artikkeliin Segmentit ja tilauskanta Jyrkin Listan graafeille: “Kiitos 🙂”
  • Kassu artikkeliin Segmentit ja tilauskanta Jyrkin Listan graafeille: “Tämä on kyllä hieno! Saa nopeasti silmäiltyä keskeiset luvut, arvostan suuresti!”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Hallitus esittää korkovähennysoikeuden laajentamista tietyissä kriittisissä infrastruktuurihankkeissa
    Lähde: Vero.fi
  • Polttoaineiden kallistuminen kiihdytti inflaatiota syyskuussa
    Lähde: YLE talous
  • Valtion ei pitäisi jatkossa tukea maakuntalentoja Suomessa, ehdottaa ministeriö
    Lähde: YLE talous
  • Sähköautoille lisää veroa, ruuhkamaksut kaupunkeihin – tässä ovat ministeriön ehdotukset tulevalle hallitukselle
    Lähde: YLE talous
  • Yhdysvalloissa joka kymmenes on miljonääri, ja heidän kurittajiaan haukutaan sosialisteiksi
    Lähde: Ulkopolist
  • Myin puuta – onko puun ostajan tekemä ennakon­pidätys riittävä?
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Tutkijat: Romahtaneiden Pisa-tulosten on turha odottaa muuttuvan, jos kouluissa ei tehdä muutosta
    Lähde: YLE talous
  • Tänään alkaa oikeudenkäynti, joka koettelee koko Eurooppaa – Nord Streamin räjäyttäjien jäljet johtavat Ukrainaan
    Lähde: YLE talous
  • Maksaako taloyhtiönne turhasta siivouksesta?
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Taloyhtiöiden hallitukset ikääntyvät – Kiinteistöliitto toivoo nuoria mukaan
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Mistä tunnistaa hyvin hoidetun taloyhtiön?
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Kotitalous­vähennykseen korotus – näin hyödyt heti
    Lähde: Taloustaito/verot

OMXHex uutisia

Framery Group Oyj: 2026-10-14 06:00:03: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä

Digitalist Group Plc: 2026-10-13 14:54:07: Sisäpiiritieto

Martela Oyj: 2026-10-13 12:45:14: Johtohenkilöiden liiketoimet

Martela Oyj: 2026-10-13 12:21:42: Johtohenkilöiden liiketoimet

Revenio Group Oyj: 2026-10-13 12:15:03: Sisäpiiritieto

Martela Oyj: 2026-10-13 11:45:01: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Olvi Oyj (IR): 2026-10-13 11:00:02: Sisäpiiritieto

Olvi Oyj (IR): 2026-10-13 11:00:02: Sisäpiiritieto

Martela Corporation: 2026-10-13 09:00:00: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Martela Oyj: 2026-10-13 07:25:59: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Martela Oyj: 2026-10-13 07:14:37: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Kuntarahoitus Oyj: 2026-10-13 07:00:09: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Martela Oyj: 2026-10-13 06:46:13: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Martela Oyj: 2026-10-13 06:39:32: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Martela Oyj: 2026-10-13 06:35:17: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Martela Oyj: 2026-10-13 06:28:28: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Finnair*: 2026-10-13 06:00:11: Sisäpiiritieto

Finnair*: 2026-10-13 06:00:08: Sisäpiiritieto

Eezy Oyj: 2026-10-13 05:00:32: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Martela Oyj: 2026-10-12 16:52:04: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Vaisala: 2026-10-12 15:23:02: Sisäpiiritieto

KH Group Oyj: 2026-10-12 12:40:00: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Siili Solutions Oyj: 2026-10-12 12:30:00: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Martela Corporation: 2026-10-12 08:45:00: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Fortaco Group Oy: 2026-10-12 08:30:03: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Fortaco Group Oy: 2026-10-12 08:30:02: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Metso Oyj: 2026-10-12 06:00:16: Tulosjulkistamisajankohdat

Metso Oyj: 2026-10-12 06:00:16: Tulosjulkistamisajankohdat

KH Group Plc: 2026-10-09 17:05:11: Sisäpiiritieto

Keskisuomalainen Oyj: 2026-10-09 13:40:21: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?