Espanja lataa, ei varmistele

Eilen lähdin ihan mielenkiinnosta katselemaan millaista "jälkeä" Euroopassa olisi odotettavissa, mikäli Japanin koelabra -kirjoituksen mukaisesti euroalueella ajaudutaan varsinaiseen paniikkiin. Kansainvälisen järjestelypankin sivuilta löytyvät taulukot kertovat, että Espanjalla on n. 225

Hyvä elää ja yrittä!

Suomesta on 5 – 10 vuoden aikana haihtunut yli satatuhatta teollista työpaikka. Työttömiä on tällä hetkellä reilusti yli kaksisataatuhatta. Vientiteollisuuden tilanne on ollut hankala jo pitkään ja kesän kynnyksellä uudeksi

Hyvät ja huonot uutiset

Kirjoitusvuorossa Mika Huhtamäki   Nelosen viihdeohjelma Hyvät ja huonot uutiset antaa humoristisen kuvan ajankohtaisten uutisten ristiriitaisistakin tulkinnoista, mielipiteistä ja näkökannoista riippuen. Hyvät ja huonot uutiset kuvaavat paremmin kuin hyvin myös

Pysähtyneisyys ja ohitus

  Aamulla herätessäni minulle on syntynyt aina enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Muunmuassa olen pitkään ihmetellyt miksi median tulojen kasvu on pysähtynyt vaikka median kulutus on kasvanut? Vaikka tulonsiirtoja tehdään kasvavissa

Helsingin Sanomat

Joku kuukausi sitten otsikon media pahoitteli lehden edesmenneen kriitikon Toini Havun kohtaloa. Havu haukkui HS:n parhaitten perinteitten mukaisesti Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan maanrakoon. Suomen kansa, joka ei ole koskaan ollut

Inflaatiota keskuspankissa

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen Euroopan keskuspankki on jatkanut superlöysää rahapolitiikkaa jo yli neljä vuotta. Tämä on mahdollista, koska inflaatio on niin alhainen, vai onko sittenkään? Tilastokeskuksen ilmoituksen mukaan inflaatio hidastui Suomessa