Google on hieno yhtiö jota en kuitenkaan jonkun takia omista. Syynä on sama kuin en omista Konettakaan, ne tuntuvat aina liian kalliilta suhteessa verrokkeihinsa, mutta aina jälkeenpäin omistamattomuuteni
Keisarilla ei ollut vaatteita
Katsottuani osapuilleen ISDA:n peruspohjien lävitse Suomen Tasavallan ja Reutersin tietojen mukaan tiettyjen neljän kreikkalaispankin välillä tehty tuotonvaihtosopimus ovat nämä meidän valtioneuvoston paljon hehkuttamat "vakuudet", aivan tasan niin kuin on aiemminkin
Dr Copper ennustaa pörssikurssien nousua
Raaka-aineet ovat tuotantoketjun alkupäässä ja niitä tarvitaan ensimmäisenä, kun tuotanto lähtee kasvuun. Ostopäälikköindeksi kertoo teollisuuden subjektiivisen kannan talouden tilanteesta, kun taas raaka-aineiden kysyntä kertoo todellisen tilanteen. Siinä mielessä raaka-aineiden kysyntä
Omituisia käsityksiä omaisuustuloista
Yrittäjät saivat ensin 6 – 0 voiton omaisuustulojen verotuksesta. Arhinmäen väliintulon jälkeen lukemiksi tarkentui 5,9 – 0 ja yrittäjät kokivat sen uskomattoman arvovaltatappion, että hallitus ei aivan jokaista pilkunpaikkaa myöten
Omat Rahat: Valuutat jälleen keskeisessä roolissa
Lisäsin uuden pysyvän sivun salkkuvaluutat, jossa allaoleva graafi on pysyvästi käytössä. Pyrin päivittämään sen aina viikonloppuisin. Kuvassa näkyy kunkin salkkuvaluutan kurssi jaettuna 100 päivän keskiarvolla. Positiivinen luku tarkoittaa että valuutta on
Lisää HYVIÄ osakkeita valtion salkkuun!
Valtiota kaavaillaan taas STX-telakan omistajaksi, vaikka toiminta pyörii raskaasti tappiolla. Pääministeri Katainen on sentään todennut valtion osallistuvan omistajaryppääseen vain siinä tapauksessa, että pääosan telakoista ostavat yksityiset yritykset. Jos ne
Hyvinvointi on ihmisten välistä keskinäistä luottamusta
Ihmisten keskinäinen luottamus on pääomaa, jonka varaan on helppoa rakentaa toimiva yhteiskunta. Jos me luotamme, että muut eivät kaiken aikaa hyväksikäyttä meitä, vaan pyrkivät auttamaan, niin silloin mekin yleensä toimimme
Fortum
Miten Fortumille käy kun sähkömarkkinat yhdistyvät. F. tekee tuloksensa sähköntuotannolla minkä se myy pörssissä. Sähköllä on monia kivoja ja hyödyllisiä ominaisuuksia. Sitä voidaan siirtää halvalla ja nopeasti johtoa pitkin jopa
Ulkomaiset rakensivat 1998..2007 Suomeen enemmän yritystoimintaa kuin minnekään muualle
Ulkomaiset yritykset näkivät Suomen kilpailukykyisenä paikkana tuotannolle ja taloudelliselle toiminnalle vuodesta 1996 aina vuoteen 2007 saakka. Ulkomaiset yritykset investoivat Suomeen tuona aikana pääomia ja tietotaitoa enemmän ja intensiivisemmin kuin edes
Taivaan ei ehkä annetakaan romahtaa
Portugali kauppasi varsin onnistuneesti pitkiä, 10 vuoden joukkovelkakirjojaan ihan mukavan määrän, 3 miljardin euron edestä. Vaikka kupongit asettuivat keskimäärin 5,7% tasolle, ja niitä voi pitää korkeahkoina tässä ympäristössä, niin mistään
Kunnan menestyminen perustuu paikallisiin voimavaroihin ja osaamiseen; ei hallintorakenteeseen
Kunnan menestyminen perustuu pikemminkin paikallisiin voimavaroihin ja osaamiseen kuin hallinnollisiin rakenteisiin ja järjestelmiin. Tutkijat esittävät, että käynnistettäisiin Osaava kunta -kumppanuusohjelma. Ohjelmassa purettaisiin lainsäädäntöä ja annettaisiin kunnille enemmän toimintavapauksia, jolloin
Tasapaino
Jotenkin olen hämmästänyt ja väsynyt tähän talouskeskusteluun. Budjetti ja vaikka mitä vajeita puidaan palstakilometreittäin. Eurooppa on kuitenkin tavarantuotannossa ylijäämäinen maanosa. Data (CPB World Trade Monitor) Tästä kuviosta näemme, että olemme
Osakevinkit Technical Traders Clubin huhtikuun 2013 kuukausikokouksesta.
Johdanto Technical Traders Clubin (TTC) huhtikuun kuukausikokouksessa 22.4.2013 tarkasteltiin mahdollisia potentiaalisia voittajaosakkeita ja osakemarkkinatilannetta teknisesti. Osakemarkkinatilanne Kari Laakso tarkasteli Metastockilla ja FIM Direct Prolla osakemarkkinaindeksejä OMX Helsinki
Omat Rahat: Jalan vaihto
Olen ollut jo jonkin aikaa liikkeellä strategialla: Pörssikurssit eivät nouse. Olin väärässä, ja tämä näkyy salkun pienempänä tuottona. Ennen kaikkea on ollut vaarallista yleistää saman tilanteen vallitsevan koko mailmassa. Olen
Suomen vienti vaikuttaa myytiltä
Euroopan komission talouden kevätkatsauksessa ei Suomen kohdalla ollut paljon uutta tarjottavaa sitten talvikatsauksen. Molemmissa todetaan vuoden 2013 talouden junnaavan likimain paikoillaan, mutta vuoden 2014 ennusteesta talouskasvun saralla oli korjausta tehty
Porvari nukkuu huonosti
Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä Tällä kertaa unta ei häiritse vallankumouksen aave, ei kommunistikaappauksen uhka eikä sosialisointisuunnitelmat. Nyt unta häiritsee valtaapitävien talous- ja yhteiskuntapolitiikan osaamattomuus. Kehysriihen osinkoverotussotkua ei tarvitse toistaa; 800 000 osakesäästäjää
Ylpeys ja ennakkoluulo ja keskuspankkiiri
"That men do not learn very much from the lessons of history is the most important of all the lessons that History has to teach." – Aldous Huxley Vanhoja uutislehtien
Velka ja korko
Velan määrällä ei ole juurikaan tekemistä korkotason kanssa. Klikka tätä kuvaa. Tästä nähdään, että kun otamme PIIGS maat pois niin velanmäärällä ja velasta vaadittavalla korolla on peräti negatiivinen korrelaatio. PIIGS
Kuluttajien luottamusindikaattori on avain onnistuneiseen allokaatiosijoittamiseen
Euroalueen kuluttajien luottamus parani taas huhtikuussa. Kansalaisten kokemat kriisitunnelmat ovat hiemaan hellittäneet ja tulevaisuuteen katsotan hieman luottvaisemmin kuin vain kuukausi sitten. Kuluttajien luottamus ja Suomen pörssi (Lähde: Suomen pankki, Euroopan
Suvi-Anne Siimes / Tela puolustaa veroparatiiseja eläkerahastojen välttämättöminä työkaluina
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on nostanut julkisuudessa esiin työeläkesijoitusten yhteydet ns. veroparatiiseihin. Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtajan Suvi-Anne Siimeksen mukaan työeläkeala kannattaa läpinäkyvyyden lisäämistä kansainvälisessä sijoitustoiminnassa. Työeläkevakuuttajien tavoitteena on mahdollisimman suuri varmuus siitä,
