Politiikan karikoilla

  Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki   Poliittinen riski yhdistetään useimmiten kehittyviin maihin, sotiin, diktatuuriin tai vallankaappauksiin. Näissä tapauksissa on kysymys kuitenkin enemmän poliittisen riskin ääritapauksista ja tavallisesti suurin osa sijoittajista havaitsee

Joko on osakeostojen aika?

Osakemarkkinoilla toimiva kokee kaiken ennen muita. Kun osakekurssit kääntyivät maaliskuussa laskuun, ei yritysten tuloksissa ollut nähtävissä mitään hälyttävää. Nyt, kun on kulunut puoli vuotta, uutisoidaan laajasti yritysten irtisanomisista. Pörssejä seuranneelle

Sijoitusbarometri 2012

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Järjestimme torstaina keskustelutilaisuuden aiheesta ”Mitä tavallinen suomalainen voisi tehdä eurokriisin keskellä?” Meistä aihe on tärkeä, sillä eurokriisin hallintaa on tähän asti käsitelty lähinnä pankkien, valtioiden ja suuryritysten toiminnan kautta

Hallitus esittää varainsiirtoverojen korotusta

Hallitus esittää, että asunto-osakeyhtiön, keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja muun kiinteistöyhtiön osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron veroprosentti korotetaan 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Muiden niin sanottujen liikeosakkeiden veroprosentti säilyisi 1,6 prosenttina. Myös veropohjaa

Lite teknisk analys

Att analysera börsen med teknisk analys är något jag gillar. Framförallt några av de enklare och mycket använda metoderna tycker jag att man i medeltal har rätt god nytta av.

Osakesäästäjien hämmentävä viesti

Alkusyksystä luin Osakesäästäjien kunniapj:n, prof. emeritus Leppiniemen artikkelin Viisas raha lehti n:o 6:ssa. Olen siitä jo kerran kirjoittanutkin, mutta katsoin edelleenkin kirjoitusta ja sen otsikkoa hämmentyneenä. Omituinen otsikko kuuluu ”Olisiko