Nokian saattelemana tulevaan grillikauteen

Kevättä odotellessa päässäni pyörähtelee erilaisia ajatuksia tulevan kesän grillikaudesta kansallisrakastettuun puhelinyhtiöön Nokiaan. Julkisuudessa on vuosien varrella ollut huomattava määrä rohkaisukirjoituksia ostaa Nokian osaketta. Ymmärrän tämän kansallistunteen täyttämän uskon yhtiöön, joka

Taitoa vai tuuria

Vastaani on sattunut muutama tuore tutkimus siitä kuinka eri sijoittajaryhmät pystyvät ennustamaan tulevaa kurssikehitystä tai onko heidän sijoitusvalintansa tuottavia. ”Ei taitoa vaan pikemminkin tuuria – analyysi yksityisten sijoittajien tuotosta” on

Markkinakatsaus

Niinhän se hurahti viikko jokseenkin käsikirjoitukseni mukaan: korjausliike kiihtyi kuten ne aina loppua kohti tekevät. Markkinapsykologia ei muutu, niin se vain on. Myyntipaniikit ovat aina samanlaisia. OMX sukelsi jo reilusti alle

10. – 11. – 12.4.

10.4. Sony antoi tilivuotta 2011 (päättyy 31.3.2012) koskevan tulosvaroituksen, jonka mukaan se tulee 80 BUSD:n liikevaihdolla tekemään 6,5 BUSD:n tappion. Osakekurssi laski vajaa 10%. Sonyn markkina-arvo on vaatimaton 18 BUSD.

Onko juoppo-Nokian omaisilla toivoa?

    Emme tienneet rakastuessamme suomalaisten suosikkiosakkeeseen, Nokiaan, että saimme rinnallemme alkoholistin. Eilen Nokia kaikkien odotusten vastaisesti ratkesi jälleen ryyppäämään – tulosvaroitus. Nokia oli kauan täydessä työkunnossa. Yhtiön osakkeen kaikkien

Eurojärjestelmän imelää viisautta

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Tunnetun suomalaisen ajattelijan mukaan ”jälkiviisaus on viisauden lajeista kaikkein imelin”. Mitähän mahtaisi Havukka-ahon ajattelija pohtia eurojärjestelmän nykymenosta? Poliittisissa päätöksissä on se vika, että ne ovat poliittisia. Suomi

Yritysten tunnuslukujen tulkintaohje

Kohta saamme taas luettavaksemme yritysten ensimmäisen neljänneksen kvartaaliraportit. Raporteissa vilisee outoja termejä ja lyhenteitä. Tässä vinkkejä muutamien yleisten tunnuslukujen tulkintaan. P/E-luku  (markkina-arvo / tulos) P/E kertoo miten monen vuoden kuluttua