Markkinakatsaus

  Eipä ole markkinoilla tapahtunut mitään dramaattista viikossa. OMX nykäisi alkuviikosta usean prosentin dropin, ja itse tankkasin siitä joitakin osakkeita. Odotin hiukan reippaampaakin nykäisyä, mutta niin vain trendi kääntyi takaisin

Kysymyksiä opiskelijoilta

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Sijoituskahvila pidetään taas 14.2. Strindbergissä ja päätimme tällä kertaa elävöittää debattia kutsumalla paikalle alan tulevia ammattilaisia. Kysyimme hankenilaisilta rahoituksen opiskelijoilta etukäteen, mistä aiheista juuri he haluaisivat kuulla

Vuosi 2012 minun silmin

Asuntorakentaminen on talouden aktiviteetille tärkeää. Jokaisessa kehittyneessä maassa suuri osa omaisuudesta on asunnoissa. Asuntorakentaminen on vielä kotimarkkinateollisuutta ja vahvasti työllistävää, joten ihmisten työllisyydelle asunnot ovat hyvin tärkeitä. Yhdysvalloissa asuntojen hinnat

Baltic Dry Index

Indekseissä kuten kaikissa muissakin asioissa kannattaa olla hieman enemmän kuin tarkkana. Yksi tällainen paljon seurattu indeksi, minkä kanssa on syytä olla tarkkana on Baltic Dry Index. Se mittaa kuivarahdin hintaa

Markkinakatsaus

  Viikko sitten totesin, että tällä viikolla saadaan markkinoille suunta, jota ei viikko sitten oikein saatu. Näin kävi: vanhat piikit ylitettiin reippaasti keskeisissä pörsseissä. Jenkkipörsseissä hätyytellään jo viime kevään huippuja,

Markkinakatsaus S&P 500

Pörssivuosi on lähtenyt todella railakkaasti käytiin ja liike on muistuttanut 2010 notkosta lähtöä. S&P 500 indeksin osakkeiden 20 päivän NHNL indeksi on muodostanut pienen negatiivisen divergenssin indeksin jatkaessa nousuaan. Toistaiseksi