Rytinästä nousuun

Kaikenlaisia kuplia ja ylilyöntejä on ollut aina kun puhutaan ihmisten toiminnasta. Nämä ylilyönnit ovat viime aikoina vain kasvattaneet mittasuhteitaan, koska niillä on taipumusta levitä ympäri maailmaa. 1900-lukua voidaan pitää maailmanhistorian

Vainulla valittua

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Lupaavia sijoituskohteita voi löytää muutenkin kuin hakemalla pelkästään alhaisinta P/E-lukua. Etsimisen voi aloittaa vaikka omien harrastusten tai ammatin kautta ammennetuista tiedoista. Oli harrastus sitten käsityöt, matkustaminen tai

Markkinakatsaus

Kuten viikko sitten totesin markkinakatsauksessa, jonkinlaista ratkaisua saataneen viikon kahden sisään. Kuten Matias oivallisessa markkinakatsauksessaan toi esiin, olemme nyt tulleet yhdelle oletetun kovalle vastustasolle, joka on Daxissa 6400 pistettä – tarkkaan

Nokian mies

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Hankin ensimmäisen matkapuhelimeni vuonna 1996 ja olen ollut Nokian mies siitä asti. En ole vilkuillut sivulle tai edes harkinnut hankkivani muita kuin Nokian kännyköitä. Joululomalla kuitenkin tutustuin

CEF

ETF:istä puhutaan paljon, mutta niitä vanhemmista rahastoista eli CEFfeistä ei puhuta juuri mitään. CEF (Closed End Fundit) ovat kuitenkin monella tavalla mielenkiintoisempia kuin ETF:fät, koska ne ovat yrityksiä. CEF haluaa