Allokaatioista

Allokaation käsite on sijoituskeskusteluissa usein peräti hatara. Joku näkee allokaatiota jo siinä kun sijoittaa Suomen marginaalisille markkinoille eri firmoihin. Toinen näkee allokaation maantieteellisenä hajauttamisena, mutta itse olen pitänyt kätevimpänä pankkien

Turskahuttua

   Putte: Intratreidaus on taidetta, TA-vehkeet tukee raidetta. Kalle: Ilman eteviä kaluja, lotto vastaa mielihaluja.   Putte: Jos ei treidit osu oikeaan, ennusteet käy paikkaan soikeaan. Kalle: Joku raja pitää

Minkä kuuluun DB hedgelle

Maaliskuisessa merkinnässä kirjoitin Deutsche Bankin uutuudesta: Hedge-indeksiin perustuvasta ETF rahastosta. Vaikka talousmedian mukaan hedge-rahastot olivat viime vuonna syyllisiä lähes kaikkeen pahaan sijoitusmaailmassa, niiden tuotto päihitti osakerahastot kauniisti. Vuoden 2008 sijoitusmaailman

EU:sta ja USA:sta

Kaitsun alla olevan kirjoituksen innoittamana aloin pohtia EU:n ja USA:n eroja ja yhtäläisyyksiä. Kun EU:n keskimääräinen veroaste on USA:ta korkeampi, ei voi implisiittisesti sanoa EU:n olevan halvempi. Korkeampaa veroastetta vastaan

Vastavirtaan

  Puttaaja, on syytä olla valpas, ettei esteeksi käy oma kalpas. Härkämarkkina vei lossisalpas. Kannattiko? Oma oli halpas.   Härkämarkkinoilla jatkuu ralli, niille tarvitaan pian umpitalli. Kehveleiltä joskus viedään palli,

Ei uutisia on hyvä uutinen?

Sain tänään Metsäteollisuus ry:stä tilaamani uutiskirjeen. Kaksi uutiskirjeen “uutista” olivat: 1) kolmannes maapallon maapinta-alasta on metsän peittämää ja 2) metsäteollisuus tarvitsee vettä. Jälkimmäistä uutista voisin hieman täydentää. Rauman sellutehdas pystytettiin

Vientivetoinen Suomi

Suomi elää metsästä, hoettiin 1980-luvulla. Vuoden 1992 lamasta noustiin vientiteollisuuden voimalla. Silloin veturiksi ilmestyi kuin tyhjästä Mobiran jälkeläinen, Nokia, joka on näihin päiviin asti kaunistellut mielikuvaa suomalaisesta osaamisesta. Nokia on

Se analyysi tiesi paikkansa, osa II

  J. A Sandels   Edelleenkin viitaten Runebergin Sandelsin suuhun panemiin sanoihin totean Pohjola Pankin jo toukokuussa 2009 esittäneen oikeansuuntaisia näkemyksiä suomalaisesta metalliteollisuudesta. Taseeltaan vahva Rautaruukki (gearing 10 %:n paikkeilla)