Kansanrahasto – pöljä juttu

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Paavo Arhinmäen ehdotus kansanrahastosta sai täyslaidallisen rahoituksen professorilta Vesa Puttoselta. Puttosen mukaan Arhinmäen ehdotus olisi typerä ratkaisu ongelmaan, jota ei edes ole. Osuvasti sanottu, sillä näinhän se

Energia

Kiinnostuin hieman pohtimaan energiaa ja ennusteita. Suomessa joku pitää taantumuksellisena jos jossakin lisätään hiilivoimaa ja muutenkin energia on aina herättänyt tunteita. Minua pidetään joissain piireissä Naton agenttina ja natsina, toisissa

Ajaako Japani rallia?

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki   Osakkeilla menee kovaa. Lokakuun pienen masennuksen jälkeen vauhti on noussut huimaksi ja USA:n osakeindeksit ovatkin käyneet historiallisissa huipuissaan ja myös Japanissa rikotaan jo seitsemän vuoden ennätyksiä.

TT:n lista Q3 2014

TT:n lista Q314 on valmis kaikkien seuraamieni yritysten tulosten tultua julkaistuksi. Olen käynyt niiden numerot läpi ja tällä perusteella olen saanut seuraavan listan aikaiseksi. Tämä lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä

Gazprom, Rosneft ja Lukoil

Jatkan ilkeyttäni, kun uutisointi on edelleen kovin yksipuolista, kertomalla Venäjän yhtiöiden taloudesta. Venäläiset suuryritykset ovat kuulemma suurissa vaikeuksissa pakotteiden vuoksi. Katsoin ihan ilkeyttäni miten Gazpromilla, Rosneftilla ja Lukoililla on oikein

Samsung

Olen hehkuttanut täällä Samsungia jo jonkun aikaa. Itse aukaisin position Samsungiin 8.10.2014  ja se on hieman nyt tappiolla. Tosin tänään osake on Koreassa yli 5% nousussa joten positioni taitaa nousta

Politiikka ja markkinat

Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä   Politiikan ja markkinoiden pitäisi osata ymmärtää ja lukea toisiaan. Nyt on jo vuosien ajan käynyt niin, että suursijoittajien analyytikot kirjoittavat terävimpiä ja tarkimpia raportteja niin maanosista,