Allokaatio

En tiedä olenko tyypillinen sijoittaja, mutta kaukomaille siirrän ja olen siirtänyt omia sijoituksiani. Suomessa sijoituksissani on enää muutama prosentti. Suurimmat suomisijoitukseni ovat Huhtamäki, Lassila&Tikanoja, Tikkurila, Okmetic sekä Sampo. Tikkurilaa katselen

Huippuyhtiöt

Päivitin seurantani huippuyhtiöistä. Kysymys on yhtiöistä, jotka ovat kasvattaneet osinkoaan eniten pitkällä aikavälillä. Otin tähän mukaan vain seurannassani olevat suomalaiset yhtiöt. Erityisen kiinnostavia ovat sellaiset, joissa osingon kasvuvauhti ylittää kurssin

Toimittaja on aina oikeassa?

Arvosteltavan kirjan tiedot Taloustieteen emeritusprofessori Jouko Ylä-Liedenpohja julkaisi jo 2009 talousjournalismia kritisoivan kirjan, josta media on ymmärrettävästi visusti vaiennut. Ko. kirjan rakenteen ongelmana on hajanaisuus, sillä se on kokoelma professorin

Näillä mennään

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä Vaasalaisten talousgurujen joukkoon kuuluva eläkkeellä oleva pankkimies Johnny Åkerholm antoi hallituksen kehysriihen päätöksistä arvosanan tyydyttävä seitsemän. Samoilla linjoilla oli toinenkin Vaasan kasvatti, professori Sixten Korkman. Päätöksissä oli

Kauheaa on

Raaka hallitus vei ruoan lasten suusta ja bensat mersuista. Pari kysymystä. Väheneekö bensaa runsaasti kuluttavien vanhojen amerikanrautojen kortteliralli Rauman keskustassa ja lasten kilpailu kännyköiden hienouksista? Kysyn sitä sillä kantilla, että

Puolustusliitto Kiinan kanssa

Yle on teettänyt gallupkyselyn, jonka mukaan suomalaiset kannattavat puolustusliittoa Ruotsin kanssa. Näyttää vahvasti siltä, että Ukrainan kriisi on lisännyt vapaan assosiaation, etten sanoisi vapaan hölynpölyn määrää. En nimittäin tiedä juuri