Barcelona

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen   Kävin talvilomalla Barcelonassa. Juoksulenkillä upealla rantabulevardilla on aikaa ihmetellä Euroopan menoa. Barcelonan kuhinaa katsellessa tulee vääjäämättä sellainen tunne, että Euroopan rahavirrat kulkevat väärään suuntaan. Kuinka voi

Kansantuote

Kansantuote termiä käytetään keskustelussa tai ainakin keskustelujen kuulijoiden piirissä enemmän väärin kuin oikein. Kansantuote saadaan kun lasketaan kaikkien tuotantoyksiköiden tuottamat arvonlisät yhteen. Se ei siis ole sama kuin LIIKEVAIHTO. Kun

”Suomen Pankista” kajahtaa

EKP:n Helsingin paikallistoimisto eli toiselta nimeltään ”Suomen Pankki” on tullut julkisuuteen parillakin hengentuotteella. Julkistukset eivät ehkä muutoin olisi merkittäviä, mutta ne antavat ikävän kuvan siitä realiteetista, miten vähän Suomen Pankilla

Omistaja-arvoa ostamassa

Kirjoitusvuorossa Mika Huhtamäki   Yrityskaupat näkyvät talousuutisissa ja herättävät sijoittajien kiinnostuksen, etenkin spekulatiivisten sijoittajien. Syystäkin, sillä kyseessä on markkinoille uusi ja mielenkiintoinen tilanne, joka vaikuttaa kaupan osapuolina olevien yritysten markkina-arvoon.