Kasvu
Sanaleikkejä kaikki tyynni. Kasvupotentiaali on kanssa jotenkin hieno termi mikä ei oikeasti tarkoita yhtään mitään. Se on hienoa talousjargonia vailla sisältöä. Raha on kuulemma talouden verenkierto ja toimivat rahoitusmarkkinat ovat
Sanaleikkejä kaikki tyynni. Kasvupotentiaali on kanssa jotenkin hieno termi mikä ei oikeasti tarkoita yhtään mitään. Se on hienoa talousjargonia vailla sisältöä. Raha on kuulemma talouden verenkierto ja toimivat rahoitusmarkkinat ovat
Sijoittamisessa liikkuu niin katulegendoissa kuin mediassa sankarimyyttejä osakeholdaajista, jotka osaavat aina hyödyntää pörssien rysähdykset. Toisaalta nämä samaiset holdaajat ovat aina niitä, joiden mielestä osakemarkkinoiden liikkeitä on turha ennustella, koska se
Osallistuin 1970-luvulla Armi Ratian johdolla järjestettyyn ensimmäiseen IPO:on sekä myös jälkimmäiseen Paakkasen aikana tehtyyn antiin. Itse tuotteista sanoisin, että räikeäkuvioiset kankaat ovat minulle aiheuttaneet lähinnä päänsärkyä eikä niitä muutoinkaan
Ainakin minun historianopetukseni on ollut propagandistista ja omaan napaan tuijottavaa. Hävettää ainakin omasta puolestani yleistiedon suppeus. En tiedä millainen maailmankuva teillä on toivottavasti laajempi. Kerron vaikka Kiinasta jotain mikä koulussa
Salkkusivu jossa enemmän tietoja Edessä mahdollisesti olevalle pääaosin jenkkien tekaisemalle kriisille on käytetty nimitystä "Red October". Kysessä ei taida kuitenkaan olla aivan artistin yllä havainnollistamasta tapahtumasta. Arvonmuutokset: Vuoden alusta +14.2%,
Yksi keskeisimpiä ongelmatekijöitä Nokialla lienee tällä vuosituhannella ollut se, että yrityksen eri osastot laitettiin kilpailemaan keskenään epäterveellisellä tavalla. Resurssit olivat vajaakäytössä, saavutuksia ei jaettu, samaa työtä tehtiin moneen kertaan ja
Tuoreen tutkimuksen mukaan huomattava osa EU:n työpaikoista, BKT:sta ja viennistä on peräisin toimialoista, joissa teollisuus- ja tekijänoikeuksilla on suuri merkitys. Tutkimuksen Intellectual Property Rights intensive industries: contribution to economic performance
Konsultti sanoi "olen hyvä siinä mitä mä teen, mutta kun on aika nostaa luuri, niin menen paniikkiin". Ja muut konsultit nyökkäilivät "minä myös". Mikä siinä on, että älykkäät koulutetut
Huokailin jo helpotuksesta pari viikkoa sitten Fedin jatkaessa painokoneen rallatusta ja pörssien kiskaistessa uusiin ennätyksiin. Tosin totesin, että tilanne näyttää taas hyvältä, JOS pörssiralli kestää viikon parikin – mutta Fedin
Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola Näin väittää kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja Ville Rydman. Hän puhuu mieluummin sosiaalivaltiosta ja pitää tätä hyvinvointivaltion nimeä pelkästään loistavana brändilanseerauksena, koska sitä on nimensä takia kenenkään mahdoton vastustaa.
Kerronpa minäkin Suomen tilanteesta, vaikka sitä ei kukaan kysy. Meillä oli hyvin positiivinen näkemys itseemme aina tuonne vuoteen 2005-2006 asti ja sitten jotain tapahtui. Tyytyväisyyteen oli paljon syytä. Meillä oli
Kirjoitin aiemmin toisaalle siitä, miten olen havainnut uutisotsikoita selatessani yksityisautoilun mahdollisena "shorttikohteena", koskee se sitten autonvalmistajia, alihankkijoita tai muuta alaan tiukasti kytköksissä olevaa. Jätin aika avoimeksi kysymykseksi sen, voisiko joukkoliikenteessä
Euroalueen tilastoviranomaiset puski sellaiset kuluttajahintamuutokset ulos, ettei vastaavaa olla nähty kuin alkuvuodesta 2010. Vuotuinen muutos jämähti 1,1 prosentin tasolle, siis osapuilleen puoleen siitä, mikä on "vakaan" euroalueen tavoite. Hyytymisen merkit
Linkin tietojen mukaan siivoojan keskipalkka on alle 1800 euroa. Juuri tällaisiin siivoojiin EK:n, TT:n ja kaikkien Etelärannan järjestöjen mielenkiinto kohdistuu. Työtä pitäisi tehostaa, palkkaa laskea ja työaikaa ja –ikää
Saksan vaalituloksessa on keskitytty CDU:n ja Merkelin mahtivoittoon, mutta itse näen tuloksessa toisen merkittävän trendin, joka on tuttu monesta EU-maasta. CDU:n liberaali porvarillinen apupuolue FDP putosi parlamentista jäätyään alle viiden
Lähes joka toinen suomalainen on varautunut kehnosti työttömyyttä tai muuta taloudellisesti vaikeaa tilannetta varten, paljastaa kysely. Moni ei säästä, vaikka siihen olisi varaakin. Asiantuntijan mukaan säästössä tulisi olla ainakin kaksi
Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jatkaa vakuutteluaan (kts. Siilasmaa puolustaa johtajasopimusta). Hän kertoo, kuinka kolmen vuoden takainen johtajasopimus, nyt tehty myynti ja Elopin palkkiot ovat kaikki ajaneet osakkeenomistajien ja suomalaisten etua.
Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä Piensijoittajaa kouraisi syvältä. Juuri kun iloitsimme tuposta ja juuri kun hallitus oli saanut valmiiksi budjettinsa sekä rakennepakettinsa, joilla talous pantaisiin kuntoon, silmiin osui Ulkopolitiikka–lehden artikkeli. Siinä kaksi
Päätöksenteko tulisi hajauttaa niin lähelle yksittäistä kansalaista kuin mahdollista. Mutta monissa käytännön asioissa on pakko myöntää, että jopa EU tasoa tarvitaan. Yksi näistä on pankkivalvonta. Jarno Lönnqvist on Toto sijoitusryhmän