Aforismeja osa II

Pysyvää korkoa ei täällä saa kenkään.   Olen sijoittaja. Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta. Olen treidari. Mikään ei ole minulle vierasta.   Siinä oli hätä ja hyvä mieli yhtä

Uudisrakentamisen voluumi alamaissa

Korot ovat alhaalla ja pienet ja keskisuuret asunnot menevät käsistä. Uusia asuntoja valmistuu kuitenkin ennätysvähän  (ks. alla oleva tilasto) Uudisrakentamisen volyymi supistui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa 28 prosenttia vuotta aiemmasta.

Hyviä sijoituskirjoja

  Täytyy tässä silmäillä sijoituskirjoja sillä silmällä, että saisin suosikkini johonkin järjestykseen.   Ensimmäinen suomenkielinen opus taisi olla Seppo Saarion mainio ”Pörssiraamattu”, jonka ostin keväällä 2003. Sieltä alkoi selvitä miten

Paras kirja sijoittamisesta

Paras kirja sijoittamisesta Vuosien saatossa on kirjahyllyyn kertynyt melkoinen määrä taloutta ja sijoittamista käsitteleviä kirjoja. Kirjojen aiheet ovat laidasta laitaan; löytyy talouden perusoppikirjoja (Samuelson; Economics), klassikkoja (Fisher; Common Stocks and

Omppu vastaan Nokia

Nokian haaste Apleelle Iphonen patenttirikkomuksista on saanut paljon julkisuutta. (Economist). Patenttiriidat eivät ole mikään uusi asia. Myöskään näyttävät operaatiot niihin liittyen eivät ole poissuljetuja. Muistelen takavuosina omalle kohdalle sattunutta tapausta

Sijoitusten valinta ja perinnöllisyys

Paitsi älykkyys niin myös muut perintötekijät määräävät paljolti sijoittajien käyttäytymistä. Pohjoismaiset henkilörekisterit mahdollistavat monenlaiset tutkimukset. Niinpä ruotsalaisten kaksosten sijoittamisesta on tehty tutkimus, jossa on pyritty erittelemään sijoituskäyttäytymisen perinnöllinen osuus ja

Aforismeja osa I

  Aika menee arvellessa, päivä putteja käännellessä.   On vain kaksi tapaa harrastaa treidiä: Lohet syödään, turskat myödään. Se tapa talo(ude)n säilyttää. Turskat syödään,  lohet myödään. Se tapa talo(ude)n hävittää.

Outoa kauppaa puhelinosakkeilla

  Erittäin iäkäs äitini on omistanut vuosikymmeniä alun perin yhden puhelinosakkeen. Puhelinfirman nimi on vaihtunut viime vuosina tiheämmin kuin vieraat ison talon hollituvassa. Nykyinen nimi näkyy olevan Lännen Teletieto. Kun ko.

Taurus osakelista viikolle 42

Taurus osakelista 4209 Löydät listan verkkosivulta www.taurus-capital.net sekä Piksun sivulta www.piksu.fi.   Muutokset ovat pieniä, ja johtuvat lähinnä osakekurssien muutoksista.Tiedot on päivitetty 14.10 tilanteen mukaan, jolloin vain Basware oli raportoinut