Talous

  • Artikkelit
  • Analyysit
    • Sergion lista
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
  • Työkalut
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • USA Screener
    • Optiolaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search
Sijoittaminen Yhteiskunta

Kryptovaluuttojen verotus edelleen ongelmallista

Kirjoitin runsaat kolme vuotta sitten kaksi blogijuttua kryptovaluuttojen verotuksesta. Sittemmin moni asia on muuttunut, ja itse asiassa molemmat aiemmissa blogijutuissa käsittelemäni ongelmakohdat on korjattu. Tänä vuonna monet ovat tienanneet myös

22 kesäkuun, 2021
johannes-hiden
4
Sijoittaminen

Politiikka on osa sijoittamisen riskiä

Talous on elimellinen osa yhteiskuntaa. Talous vaikuttaa politiikkaan ja toisinpäin. Poliittiset päätökset voivat tuoda dramaattisia seurauksia yhtiöille ja muille sijoituskohteille. Vakaissa demokratioissa poliittiset äkkikäänteet harvoin uhkaavat sijoittajaa vakavasti, mutta joskus

22 kesäkuun, 2021
heikki-ikonen
0
Talous

Kotitaloudet elävät pienoista kulutusjuhlaa ja osakkeitakin ostetaan velaksi

Kotitaloukset ovat koronavuonna innostuneet ottamaan lainaa. Velalla kohennetaan ennen kaikkea asumistasoa ja ostetaan kaikkea kivaa, mutta myös osakesijoituksia tehdään nyt enemmän velalla.  Tiedot selviävät Finanssialan pankkibarometristä. Uutena piirteenä on yritysten

22 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Kevyttä

Vuokrasäännöstely tuhoaa Tukholmaa

”Ruotsalainen taloustieteilijä Assar Lindbeck on todennut osuvasti, että vuokrasääntely on pommituksen jälkeen tehokkain tapa tuhota kaupunki. Ruotsi on varoittava esimerkki vuokrasääntelyn tuhoisuudesta. Kaupunkeja riivaa krooninen vuokra-asuntopula ja pimeät markkinat”, tiivistää

22 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
1
Yhteiskunta

Nukkuvan äänestäjän ajatuksia

Jonkun mukaan toimiminen jatkuvasti samoin toivoen erilaista tulosta on hulluuden määritelmä. Mielenterveyden ammattilaiset eivät ehkä puhu hulluudesta ollenkaan, mutta tähän kirjoitukseen varmaan sopii tuo määritelmä riittävän hyvin. Äänestysaktiivisuuteni on ollut

20 kesäkuun, 2021
tommi-taavila
0
Talous

Olli Rehn toivoo että poliittinen johtomme haluaisi pysäyttää kurjistuvan talouskehityksemme spiraalin

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on oheisella videolla tyytymätön eduskunnan (=poliittisen johdon) toimintaan, joka on vienyt meidät kurjistuvan talouskehityksen spiraaliin : Suomen tuotanto ja elintaso on pienentynyt ja on nyt

20 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
3
Sijoittaminen

Osakemyyntejä ja ostoja voidaan ajoittaa tunnistamalla niinsanottuja tukitasoja

Osakkeen kurssi saattaa pidemmäksi aikaa jäädä tietyn, niinsantun tukitason, ala tai yläpuolelle. Ilmiö johtuu suursijoittajien toiminnasta. Pienet ketterät sijoittajat voivat hyödyntää näitä tasoja omassa sijoitustoiminnassaan. Ilmiölle on yksinkertainen selitys. Esimerkiksi

20 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Talous

Suomen kilpailukyky on hyvä, mutta elintason kasvu ja investoinnit Suomeen takkuavat

Suomen elintason kasvu on vuoden 2007 jälkeen pysähtynyt ja houkuttelemme vähän suoria investointeja.  Siitä huolimatta olemme  IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa olleet jo vuosia yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Ristiriita johtuu siitä mitä

18 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Sijoittaminen

Puuilon tuloskuntoa varjostaa velkariski

Uusien pörssiyhtiöiden listautumiset ovat kiihtyneet Suomessa, viime kuukausina niitä on valittavana useita. Taipaleensa jo aloittanut Merusta käsittelin vain pari viikkoa sitten. Vähintään yhtä paljon innostusta nostaa rautatavaran halpakauppa Puuilo, jonka

17 kesäkuun, 2021
heikki-ikonen
2
Sijoittaminen

Alzheimerin hidastajat

Omistamani Biogenin osake ponkaisi 7.6. ylöspäin, mutta laskeutui seuraavana päivänä sen verran, että tankkasin sitä jopa lisää. Nousuun oli syynä tuo uutinen. Lienee selvää, etten aihealuetta tunne, mutta tuskin tuntevat

16 kesäkuun, 2021
j-v-vahe
4
Sijoittaminen

Pörssiin tulossa paljon hyviä, markkinataloudellisesti terveellä tavalla rahoitettuja yhtiöitä

Pääomasijoittajien vuosi 2021 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin.  Uusista pörssilistautujista Kreate Groupia ja Sitowisea on ollut listaamassa Intera Partners ja Orthexia Sponsor Capital. Lisäksi First North -listan Merus Powerin sijoittajana ovat

16 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Yhteiskunta

Danske bank haluaisi muuttaa eduskunnan määrittelemää arvo- ja sääntöpohjaa taloudellista menestystä arvostavaan suuntaan

Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia, ennustavat Danske Bankin ekonomistit.  ”Olemme nostaneet kasvuennustetta hiukan kuluvan vuoden osalta. Kevät 2021 sujui hieman odotettua paremmin, mikä paransi lähtökohtaa loppuvuodelle 2021. Vuonna

16 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Talous

Korkorahastojen tuotot ovat kurjan alkuvuoden jälkeen kääntyneet nousuun

Korkorahastojen tuotot ovat huonon alkuvuoden jälkeen kääntyneet huhti-toukokuussa positiiviseen suuntaan. Keskuspankit ovat saaneet sijoittajat vakuuttuneiksi siitä, että inflaatio on ohimenevää ja korkotaso on vakiintunut. Inflaatio on USA:ssa jo 5% tasolla

14 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Sijoittaminen

Osakevalintatyökalu, Koyfin, soveltuu osaaville yksityissijoittajille ja sijoittamisen ammattilaisille

Koyfin palvelu on eräs parhaista osakeanalyysityökaluista maailmassa, se on toistaiseksi ilmainen ja sisältää kaikki suomalaiset ja pohjoismaiset osakkeet. Koyfin:n luoja Rob Koyfman vierailee oheisella videolla suomalaisen sijoitusryhmä Toto kokouksessa. Häntä

13 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
1
Lajittelematon Talous

Matriisiorganisaatio on oikein käytettynä vahva ja hyvä työkalu

Matriisiorganisaatio on parempi, jos tavoitteena on rakentaa koordinoidusti toimiva yritysorganisaatio. Tuotelinjaorganisaatio on ylivertainen, kun keskitytään tuottamaan innovatiivisia palveluita ja tuotteita asiakkaille. Tunnen molemmat tavat erittäin hyvin ja siksi tässä lyhyt

12 kesäkuun, 2021
kai-nyman
1
Lajittelematon

Tasapuolisempi osinkoverotus saa valtiovarainministeriöltä tyrmäyksen

Osinkojen kaikille yhtenäinen 5% lähdevero toisi kaikki sijoittajat verotuksellisesti lähemmäs toisiaan kun yksityishenkilöiden maksamaa 25,5 – 28,9% veroa pienennettäisiin vastaavasti. Valtionvarainministeriön työryhmä tyrmää raportissaan ajatuksen. Suomi jatkaa siis edelleen tiellä,

10 kesäkuun, 2021
kai-nyman
2
Talous

70-luvulla pelottelu ampuu yli ja ohi

70-luvun painajaiseen oli ainutkertainen syynsä Inflaatio on pysynyt vahvasti sijoituskeskustelujen keskiössä, odotetusti ja toki aiheesta. Hintojen nousu on ollut voimakkaampaa kuin kymmeneen vuoteen. Osaltaan syynä on tietysti todella matala vertailukohta

09 kesäkuun, 2021
heikki-ikonen
0
Yhteiskunta

Luottamustaan kasvattivat eniten markkinatalousjärjestelmä, wikipedia ja riippumaton sanomalehdistö

Yhteiskunta rakentuu keskinäiseen luottamukseen. Vahvimmin kansalaisten luottamusta kasvattivat markkinatalousjärjestelmä, wikipedia ja riippumaton sanomalehdistö. Tiedot käyvät ilmi EVA analyysistä ”Kansakunnan kivijalka”. Luottamustaan menettivät hallitus, kansalaisjärjestöt ja EU.  Hallituksen luottamuksen putoamisen syynä

09 kesäkuun, 2021
piksu-toimitus
0
Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html    

08 kesäkuun, 2021
sergio
0
Yhteiskunta

Palveluja kuntalaisille vai…

Kuntavaalien alla nousi / nostettiin esiin päämin., kansaedustaja, kunnanvaltuutettu Sanna Marinin aamiaiset. Ajankohta tuskin oli ihan sattumaa. Vertailukohde löytyy Ruotsista, jossa SDP:n Mona Sahlin joutui jättämään paikkansa ”parin Toblerone-suklaapatukan takia”.

07 kesäkuun, 2021
j-v-vahe
0

Artikkelien selaus

Vanhemmat artikkelit
Uudemmat artikkelit

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
Handelsbanken markkinakatsaukset
Handelsbanken suosituslista
JP-Morgan: markkinanäkemys
Talouden tulkki
ShortNordic
Superinvestor portfolios
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • jep artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “https://www.youtube.com/watch?v=9Y395iyI3dA Moderni versio.”
  • JV artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “FED:n pj:llä ei ole helppoa, kuten ilmeestä näkee. 3. mies on Tim Scott (rep., tietysti…) https://www.youtube.com/watch?v=kjV1ihMiQbg”
  • jep artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Kai nuoret maksavat myös itselleen. Eläkevarallisuutta kartutetaan jotta ne ovat myöhemmin isompia. Eivät ne ole merkattuja maksuja.”
  • Nimetön artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Noinhan se meidänkin perheessä menee. Minä maksan lapsilleni muutaman satasen avustusta silloin tällöin. Lapseni maksavat eläkevakuutusmaksuina minun noin 3000€/kk eläkkeeni.…”
  • Nimetön2 artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Toisaalta, Jutun mukaan vanhoilta tulee vähän nuoremmille niiltä perintöjä 12mrd€ vuodessa, kun taas nämä vähän nuoremmat maksavat eläkkeitä vanhoille n.36mrd€…”
  • Nimetön artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Perinnöt saadaan myöhään. Kuvan mukaan vasta kuusikymppisinä. Harmi. Nuoret perheet sitä varallisuutta eniten tarvitsisivat.”
  • jep artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Vastaavasti urheilussa suomalainen satsaa pesäpalloon, joka ei ole kansainvälistä eikä siinä siis voi huippu-urheilulla rikastua.”
  • jep artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Suomalainen sijoittaa vapaa-ajan rakentamiseen. Hyötykäyttö on minimaalinen.”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Ekonomisti luottoluokituksen laskusta: velkaantunut Suomi on tähän asti ollut itseään paremmassa seurassa
    Lähde: YLE talous
  • Matias Mäkirannan kolumni: Yhteiskunta toimii fossiililogiikalla, vaikka uusiutuva energia on halvempaa
    Lähde: YLE talous
  • Luottoluokittaja Fitch laski Suomen luottoluokitusta – viimeksi yhtä huono luokitus lähes 30 vuotta sitten
    Lähde: YLE talous
  • Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoa eniten yli kolmeen vuoteen
    Lähde: YLE talous
  • Alkoholilain uudistus kerää runsaasti kritiikkiä – ”osoittaa suomalaisen alkoholipolitiikan kaksinaismoraalin”
    Lähde: YLE talous
  • Neljä syytä säästää kaupunkipuut
    Lähde: Kiinteistölehti

OMXHex uutisia

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 12:30:14: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 12:30:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:12: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Stora Enso Oyj: 2025-07-25 11:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Exel Composites Oyj: 2025-07-25 10:01:07: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Exel Composites Oyj: 2025-07-25 10:01:07: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Exel Composites Oyj: 2025-07-25 10:00:08: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Exel Composites Oyj: 2025-07-25 10:00:07: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kuntarahoitus Oy: 2025-07-25 07:00:00: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kalmar Oyj: 2025-07-25 06:00:48: Puolivuosikatsaus

Incap: 2025-07-25 06:00:06: Puolivuosikatsaus

Vaisala: 2025-07-25 06:00:01: Puolivuosikatsaus

YIT: 2025-07-25 05:30:28: Puolivuosikatsaus

YIT: 2025-07-25 05:30:24: Puolivuosikatsaus

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?