Profeetta vieraalla maalla

Photo: Ilpo’s Sojourn Sanotaan, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Sanonta pitää kovin hyvin paikkansa tuoreen suomalaisen taloustieteen nobelistin professori Bengt Holmströmin osalta. Loppututkinnon jälkeen hän on opiskellut ulkomailla ja

Se on sitten kova brexit

Pääministeri Theresa Mayn mukaan Britannia aloittaa EU:sta irtoamisen keväällä. Hän on koventanut äänenpainojaan prosessin luonteen suhteen viime päivinä omalle väelleen puhuessaan: Britannia pysyy sataprosenttisesti itsenäisenä valtiona. Sanoo suomeksi, että se ei

Lopulta järkeä Solidiumiin

Olen arvostellut ahkerasti monilla forumeilla Solidiumin omistajapolitiikkaa, jossa valtion pörssiomaisuutta on käytetty teollisuus-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaan myymällä parhaita omistuksia ja tumppaamalla rahat poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi katsottuihin hankkeisiin, etenkin Talvivaaraan ja Outokumpuun.

Turvamarginaali

Turvamarginaali on yksi tärkeimmistä sijoittamiseen liittyvistä käsitteistä. Sijoittajien käyttöön idean lanseerasi Warren Buffettin oppi-isä Benjamin Graham. Saat sen vähentämällä sijoituskohteen todellisen arvon markkinahinnasta. Turvamarginaali tarjoaa sinulle mahdollisuuden vähentää pääomanmenetystä tarjoamalla

Japanin tauti

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Mitä tapahtuu varallisuudelle maassa, jossa reaalikorko on negatiivinen? 1990-luvun pankkikriisistä kirjoitetun kirjan ”Minä Christopher Wegelius” mukaan SKOP:in entinen varatoimitusjohtaja Juhani Riikonen olisi esittänyt tämän kysymyksen Björn Wahlroosille