Osakepoiminnasta

Ennenvanhaan ajattelin, että osakemarkkinat toimivat aina tehokkaasti ja siksi ”tikkaa heittävä apina” pärjää yhtä hyvin kuin huolellistakin analyysiä tekevä sijoittaja. Tällähetkellä olen sitä mieltä, että osakkeita ostavan tai myyvän kannattaa

Yritystuista

  Yritystuista voi sanoa kolme asiaa. Ensinnäkin kysymys on hirmuisen suurista rahasummista, miljardeista, joitten rinnalla monet hallituksen säästötoimet kalpenevat kuin yön tähdet auringon nousussa. Toisekseen kukaan ei tunnu edes tietävän,

Yksi iso murhe vähemmän

Toimitus toikin asiasta esiin jo oleellisen, mutta ruopaisen aihetta hiukan minäkin, koska Donald Trumpin mahdollinen voitto on huolestuttanut minua pirusti monestakin syystä. Silti olen viime viikkoina ladannut amerikkalaisia osakkeita, koska

Turruttaako yliannos riskiä?

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki   Onko jatkuva epävarmuus ja yhä kasautuvat kriisit muuttaneet suhtautumista riskiin? Kun katsotaan pidempää perspektiiviä koko 2000-luvun ajalta, on asenteissa tapahtunut melkoinen muutos puolentoista vuosikymmenen aikana. Vuosituhannen