Eläkkeelle jo synnytyslaitoksesta?

Pakinoitsija Seppo Ahti alias Bisquit irvisteli aikoinaan intoa väitellä yhä nuorempana. Hänen pakinassaan nuorin väitteli jo sikiönä kohdusta käsin ultraäänen avulla. Otsikon olen siis tavallaan lainannut sieltä. 2007 aikoihin Sonera

Nordea uskoo syksyn pörssiralliin

Alkuvuoden huolenaiheet, erityisesti Kiinan, Venäjän ja Brasilian talouskasvuun liittyvät, ovat hellittäneet ja Nordea kertoo nostavansa osakkeet ylipainoon. Alkuvuosi on antanut mukavaa tuottoa osakesijoittajalle ja laskevat korot ovat auttaneet korkosijoittajaa. Kun

FED:n koronnosto ei mullistaisi markkinoita

Keskuspankkipolitiikka vaikuttaa tällä hetkellä merkittävästi sijoitusmarkkinoihin, erityisesti siihen miten houkuttelevina sijoittajat näkevät korkokosijoitukset suhteessa osakkeisiin. Nousevat korot syövät korkosijoitusten arvoja kun taas laskevien korkojen periodi on yrityslainojen kulta-aikaa. USA:n keskuspankki,

Koskaan et muuttua saa?

Ympäristöministeriön korkein virkamies Hannele Pokka on kirjoittanut jotain sen tapaista, että vuokrat saisivat pysyä nykyisellä tasolla. Kovin täsmällisesti hän ei ole kantaansa määritellyt, mutta jos kyseessä ei ole pelkkä tyhjä

Maailmantalous on suhdannekuopassa

IFO julkaisee neljännesvuosittain tutkimustietoa maailmantalouden suhdannetilanteesta. Maailmantalous on elokuun raportin mukaan edennyt suhdannekuoppaan. Huipulla oltiin vuoden 2014 alkupuolella ja siitä asti on tultu kahden vuoden ajan alaspäin. Suhdannekuoppa koskee IFO:n

Pankin vaihtaminen tulee EU alueella helpoksi

Kaikki kansalaiset saavat tulevaisuudessa pankista perusmaksutilin ja siihen liittyvät vähimmäismaksupalvelut, esimerkiksi maksukortti, käteisen nostaminen ja tilisiirrot verkkopankissa. Hallitus esittää lakiesityksessä, että pankit eivät voi kieltäytyä tilin ja verkkopankkitunnusten tarjoamisesta kuin

TT:n lista Q2 2016

TT:n lista Q216 on valmis. Lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu vain yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta. Suurimmat painoarvot ovat osakekohtaisen

Uusisuomi ja sanan vapaus

  (Huomatkaa yhdyssanojen kirjoitus!) Harvasta asiasta on niin vaikea saada tietoa kuin tiedotusvälineistä, jotka nimittäin juoruavat mieluummin muista kuin itsestään. Aikoinaan Turun Sanomat luopui Salon Seudun Sanomien osakkeista halvalla ja

Työeläkevaramme ovat kelvottomassa hoidossa

Työeläkevaramme ovat kelvottomassa hoidossa selviää työeläkevakuuttajat TELA:n tilastoista. Osakemarkkinoiden ja hajautuksen ymmärtäjänä työeläkeyhtiöt ovat paljon sattumanvaraista idioottia hölmömpiä, jos pidempiaikaisiin tilastoihin on uskominen. Tilanne on tilastojen mukaan jatkunut vuosikausia. Jos