Sipilän hallituksen ongelmista

Vuoden 2000 perustuslaissa hallituksen muodostamista muutettiin olennaisesti. Nykyisten säädösten mukaan (62 §) hallituksen on viivytyksettä annettava ohjelmansa tiedoksi eduskunnalle. Tämä käytäntö formalisoi sen 1970-luvulta jatkuneen kehityksen, että tarkemmilla hallitusohjelmilla oli

Vähän uutta auringon alla

Andrew Mandemaker, Wikimedia commons     Vielä 1980-luvun lopussa pankit olivat paljon enemmän kansakunnan kaapin päällä kuin mitä ne nykyään ovat. Oli hyvin erikoinen tilanne, että pankit ryhtyivät puolustamaan omaa

Martti Tiuri kuollut

Radiotekniikan emeritusprofessori Martti Tiuri kuoli pääsiäisenä 90 vuoden iässä. Hän oli aikoinaan aloittelemassa tv-toimintaa Suomessa ja tuli etenkin kuulentojen aikaan suurelle yleisölle tutuksi tv-esiintymisissään. Vuosina 1983 – 2003 hän oli

Rikos ja rangaistus; syy, seuraus ja vastuu

Porvoon tuomiokirkko on isänmaamme historian tärkeimpiä rakennuksia   18-vuotias askolalainen Kalle Johan Ernesti Holm sytytti Porvoon tuomiokirkon katon tuleen 29. toukokuuta 2006. Järkevää syytä teolle ei tietenkään ollut. Taustalla oli ilmeisesti lähinnä humala ja

Rothschildien alku

Kun kommenteissa hiljattain viitattiin ko. sukuun, laitan kovaleffillä valmiina olleen oheisen tekstin pääsiäislukemistoksi. Ko. pankkiirisuvun vaiheisiin liittyy aina tarina siitä, miten he saivat 1815 tietoonsa Waterloon taistelun tuloksen ennen muita

Pääomatulojen verotuksesta

TV:n MOT käsitteli otsikon aihetta viikko sitten. Itse varsinainen TV-ohjelma oli puuduttava luettelo kevään osinkojen määristä. Jos osinkojen määriä haluaa käsitellä, pitäisi todeta Suomen talouselämän olevan hyvin pääomavaltaista. Se johtuu

Valtamedian vastaisku

Joukko päätoimittajia on antanut julkilausuman ja koululaisia on valistettu siitä, millaista on ihka oikea media ja miten sen voi erottaa kaikenlaisista epämääräisistä nettijulkaisuista. Päätoimittajat puhuvat merkityksellisestä journalismista. IS on Suomen

Konecranes

Viime elokuussa Terex USA:sta ja Konecranes Suomesta ilmoittivat fuusiosta. Seligsonin salkunhoitaja Oldenburg kirjoitti pitävänsä ratkaisua huonona. Itse kiinnitin huomiota siihen, että Terex valmistaa hyvinkin yksinkertaisia kaivinkoneita, joitten katteet ovat huonoja

OP:n tarjoukset

Itsenäisyyspäivän aikoihin pankki julkaisi seuraavat tarjoukset, jotka ovat voimassa maaliskuun loppuun: -pörssitoimeksiannot Suomeen (ja OP:n rahastomerkinnät) ilman mitään kuluja. Pörssikaupankäynnille tämä tietysti on huomattava tarjous, mutta edellytti asiakassuhteen solmimista. -OP:n

Sauli Niinistön linjanveto

Presidentillä ei ole enää Kekkosen ajan valtaoikeuksia, mutta sananvapaus koskee presidenttiäkin. Hänen ei ole pakko pitää pääministerin kirjoittamaa / hyväksymää puhetta, kuten EU:n monarkioiden. Jo Niinistön uuden vuoden puhe ymmärrettiin tahallaan

Uhkia ja mahdollisuuksia

Länsimaat Tammikuisen pörssilaskun aikana on valiteltu sitä, ettei EU:lla ja USA:lla ole varaa lisäelvytykseen. Tämä on varmaan totta, mutta johtaa kahteen lisäkysymykseen. Ensinnäkin, pitikö koko 2000-luvun talouspolitiikassa välttää sellaista normaalitilaa

Henri Elon uudesta kirjasta

Viittaan Kai Nymanin yleisarvosteluun. Silmäilin kirjaa sen ilmestyessä. Kun Elo viittasi UB:n bondiin ja siinä yhteydessä kirjaansa (ks. alempaa), luin kirjaa uudestaan ja huolellisemmin parista kohtaa. Aiheen rajaus Varmaan jokaiselle

Tuurilla ne isotkin laivat seilaa?

Vahelinesin lippulaiva neitsytmatkalla? Aiemmassa merkinnässäni implisiittisesti viittasin siihen, että käteisvarani ovat epätavallisen pienet. Osakkeiden myynti marraskuun lopussa ei pääsääntöisesti ole hyvä ajatus. Kuitenkin kun 27.11. Kiinan pörssit laskivat n. 7

Verotietojen tulkinnasta

Vuodesta toiseen esitetään sama show. Suurimmat palkansaajat herättävät keskeisintä huomiota. Pörssiyritysten ylin johto rekrytoidaan ekonomien, insinöörien ja juristien yli 100.000-päisestä joukosta. Huipulla on tilaa vain harvalla eikä Rexonastakaan taida olla

Korkopositioista

Koroista   Ensiksi haluaisin kyseenalaistaa Piksussa jatkuvasti esiintyvän väitteen, ettei korkoja ole. En ala rautalangasta vääntämään, mutta paikallispankeista saa esim. 0,5 % käyttelytilin päiväsaldolle, joka on paljon enemmän kuin monen

Verenpaine nollassa

Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiinnittää huomiota päästrategi Jussi Hyödyn linkissä olevaan kirjoitukseen ja kehottaisin lukemaan linkin tekstin pian, sillä Talentumilla on ikävä tapa arkistoida piiloon vanhempia tekstejä. Olen ennenkin pitänyt Hyödyn

Median heikko itsesäätely

Suomessa toimii Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN. Etenkin puheenjohtajan paikka on ollut ilmeisen tuulinen, eikä JSN:n brittivastineen toiminta ole ongelmatonta ollut sekään. HO:ssa aikoinaan tuomaroinut prof. Jukka Kemppinen ilmaisee asian

Normeista

Vaalien alla on alettu Suomessa kritisoimaan liikoja määräyksiä. Kritisoijien kärjessä ovat olleet kansanedustajat, jotka lakeja vuosia ovat säätäneet. Mielestäni US:n toimittaja Kammonen on useammassakin blogimerkinnässään (ja) onnistuneesti kyseenalaistanut määräysten vastustamisen. Ilman

Suom. metsäteollisuudesta

Olen vaihtanut M-Boardin A:t B-osakkeiksi kuten aiemmin kirjoitin. Viime viikolla myin UPM:t ja olen ostanut Stora Ensoa. Metsäteollisuus ei ole ollut analyytikkojen suosikki. Esim. UPM:lle OP on antanut viimeisen vuoden