Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Työttömyysturvamme rasittaa työssäkäyviä ehkä eniten maailmassa

Suomessa on pohjoismaiden parhaimpiin kuuluva työttömyysturva työntekijää kohden ja työttömyysturvan kokonaiskulut ovat suuret. Kulut rasittavat työttömyysturvan todellista maksajaa, työssä käyvää työntekijää, yli kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa

27 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Lähitapiola pitää yrityslainat ylipainossa ja osakkeet alipainossa

Maailmantalous kasvaa tänä vuonna ennusteiden mukaan hieman yli 3 prosenttia, mikä on samaa luokkaa kuin viime vuonna. Teollisuusmaissa kasvu jatkuu vakaana, mutta aiempaa hitaampana. Tällainen riskiä karttava toimintaympäristö suosii yrityslainasijoittajaa,

26 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Moni jää vaille ansaitsemaansa työttömyysturvaa

Palkansaajien tutkimuslaitos on julkistanut  Terhi Maczulskij:n tutkimuksen järjestäytymisasteesta ja työttömyyskassoista. Ammatillinen järjestäytymisaste on laskenut Suomessa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana 70% tasolle. Samaan aikaan rinnalle on syntynyt ammattiliitoista riippumattomat työttömyyskassat joihin

25 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Kehityskeskustelut ovat kiinteä henkilöstöjohtamisen osa

Kirjoittaja Juha Vaara toimii MPS Career Oy:ssä New Business Development Managerin ja konsultin tehtävissä. Kehityskeskusteluja käydään kaikkialla ja ne kuuluvat yhtä luotettavasti organisaation vuodenkiertoon kuin pikkujoulut ja kehittymispäivätkin. Niinpä viime

19 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Toimitusjohtajien palkat laskivat edellisestä vuodesta

Suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkkiot laskivat hieman edellisestä vuodesta, ilmenee Keskuskauppakamarin tuoreesta selvityksestä. Tulospalkkioita maksettiin useammin, mutta palkkiot jäivät keskimäärin selvästi edellisvuotta pienemmiksi. Osakepalkkioissa on havaittavissa nousua, mutta edellisen vuoden huippua

18 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Öljyn hinta on määrännyt sijoitusmarkkinoiden suuntaa

Öljyn hinnan kehitys on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut merkittävästi sijoitusmarkkinoihin. Oheisessa FRED:n tuottamassa kuvassa on hyvätuottoisten yrityslainojen (BB- luokka) korko ja öljyn hinta (WTI- luokka).  Öljyn hinnan putoaminen alle 45$

16 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Maailmantalous matelee – Suomi hännillä

Maailmantalouden näkymät ovat tasoittuneet alkuvuoden pudotuksen jälkeen, osoittaa tuore Ifo World Economic Survey -kysely. Yritysasiantuntijat ennustavat maailmanlaajuisen kasvun jäävän kuitenkin 2 prosenttiin vuonna 2016. Suomi ja Kreikka arvioidaan yhä EU-maiden

11 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Nuoret suosivat enenevästi vuokralla asumista

Ensiasunnon ostajat ovat passivoituneet finanssikriisin jälkeen, ja nuoret asuvat yhä useammin vuokralla. Samaan aikaan unelmien toteuttaminen ja säästöjen kerryttäminen ovat Danskebankin tuoreen tutkimuksen mukaan ensiasunnon ostajille entistä tärkeämpiä. Ensiasunnon ostajat

10 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
3
Lajittelematon

Investointikysynnästä riippuvat toimialat ovat lupaavia

Talouden sektoreihin on mahdollista sijoittaa pörssinoteerattujen, niin sanottujen ETF indeksirahastojen avulla. Piksun sektorisivulla seurataan muutaman maailmanlaajuisen sektorin kurssikehitystä kyseistä sektoria seuraavan indeksirahaston avulla. Protektiiviset toimialat ovat menestyneet parhaiten Viimeisen vuoden

09 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Valtio on ottanut kantaakseen liikaa yritysten liiketoimintariskiä

Valtiovarainministeriö kiinnittää riskikatsauksessaan huomiota siihen, että Suomen Valtion antamien takausten vastuut ovat kaksinkertaistuneet muutamassa vuodessa ja ne ovat nyt Euroopan ja maailman korkeinta luokkaa (23%/BKT). Valtio ottaa kantaakseen yksityisten yritysten

06 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Suomi houkuttelee paljon uusia suoria investointiprojekteja

Suomeen tulleiden ulkomaisten investointiprojektien määrä kasvoi 23 prosentilla vuonna 2015 ja Suomi erottui eräänä suorien investointiprojektien kasvukohteena. Yhteensä Suomeen saatiin viime vuonna 127 investointiprojektia ilmenee Financial Timesin fDi Intelligence –yksikön

06 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Nordea nostaa osakkeet peruspainoon (keväällä oli alipainossa)

Markkinakuva on Nordean mukaan helpottunut: alkuvuodesta pelättyä taantumaa ei tule osakkeet ovat jo hieman nousseet ja markkinat etsivät nyt suuntaa yritysten tulokset ovat talouskasvusta huolimatta jääneet aiemmasta ja monet vielä

02 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
0

Riippuu mahdollisesta kriisistä onko Nato jäsenyys etu vai haitta

Asiantuntijaryhmän arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista teki hyviä perustavanlaatuisia havaintoja: Pietari ja Murmansk ovat venäläisille tärkeitä puolustuskohteita Venäjän  keskeisiin  uhkakuviin  maan  luoteisosissa  kuuluvat Pietarin eli ”pohjoiseen pääkaupungin” puolustaminen sekä maan 

01 toukokuun, 2016
piksu-toimitus
4

Talouskasvu on voimakkainta Intiassa, Kiinassa ja Afrikassa

IMF on julkaissut huhtikuussa päivitetyn talouskasvuennusteensa. (kuvassa oikealla ennusteen talouskasvu vuonna 2016) Maailmantalous kasvaa IMF:n mukaan tänä vuonna 3,2% piristyäkseen ensi ja sitä seuraavina vuosina. Kasvun moottoreina toimivat edelleen kehittyvät

29 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
0

Riskiyrityslainojen korkojen lasku tukee pörssinousua

Yrityslainojen korot ovat paras indikaattori siitä mitä mieltä sijoittajat ovat talouden tilasta. Koroissa yhdistyy sijoittajien arvio konkurssien todennäköisyydestä lähivuosina. Vaikeina aikoina suurimmassa vaarassa ovat taloudellisesti heikohokot, niinsanotut B- luokan riskiyritykset

24 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
0

Yhdysvallat ja Kiina sopivat maailman sotilaspoliittiset jakolinjat

Ruotsin valtion rahoittama kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti SIPRI (Stockholm International Peace Research Institute) on julkaissut vuoden 2015 asevarustautumista luotaavan raporttinsa. Maailman tilanne on viimeisen viiden vuoden aikana parantunut. Varustelubudjetit ovat kasvaneet 1% edellisestä

19 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
2

Alhainen öljyn hinta painaa pörssikursseja lyhyellä aikavälillä

Öljyn hinnalla ja pörssikursseilla on viime aikoina nähty olevan vahvistuvaa kohtalonyhteyttä. Kun öljyn hinta laskee niin osakekurssit tulevat perässä kuten tapahtui viime vuoden kesällä ja uudelleen taas syksyllä. OPEC järjestön

18 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
0

Suomen tulevaisuuteen investoidaan viime vuotta enemmän

Suomen kansantalous kasvoi valtionvarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan viime vuonna 0,5 % kolmen taantumavuoden jälkeen. Kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta eritoten investoinnit.  Ennusteen mukaan Suomen talous

14 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
0

Suomalaisten yritysten tulokset paranee ja liikevaihto supistuu

On kevät ja kohta on Q1/2016 tulosten aika. Tuloskausi käynnistyy vaisuissa merkeissä. Odotukset ovat USA:n osalta heikommat kuin moneen vuoteen. Suomen yritysten tulokset ovat Nordean mukaan sen sijaan noin 5%

11 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
0

Investoinnit kehittyviin maihin tapahtuvat 15v sykleissä

Maailmankaupan ja mailmantalouden kasvun hidastumisen syy selviää IMF:n tuoreesta raportista. Investoinnit kehittyvien maiden teollisuuteen ja talouteen ovat pudonneet dramaattisesti vuoden 2010 jälkeen ja tällä hetkellä teollisuusmaat vetävät rahaa ja investointeja

08 huhtikuun, 2016
piksu-toimitus
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 47 48 49 … 95 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Wanha osakesäästäjä artikkeliin USA:n pörssin korkea arvostustaso on sijoittajalle riski: “Hyvä artikkeli, kiitos. Myös Shillerin PE eli CAPE piikittää nyt ylöspäin melkein samalla tasolla kuin teknokuplassa. Googlella löytää sekä käppyrän…”
  • JV artikkeliin Putin voitti!: “Karnevaalit, jotka lähinnä itkettivät. Ei noille Putinin kuville enää jaksa nauraa. Ikävää, että johtajiksi valikoituu Putinin ja Trumpin tapaisia tyyppejä.”
  • Jep artikkeliin Putin voitti!: “Venäjällä pidettiin karnevaalit.”
  • Nimetön artikkeliin Eläinlääkärikuluja verorahoista?: “Meillä päin oli eläinlääkäri jolla oli periaate, että tuotantoeläimet hoidetaan. Kaupunkilaisten lemmikeistä hän vähät välitti. Ja niin siinä kävi että…”
  • Nimetön artikkeliin Ensiharvennus tehty!: “Olen luontoharrastaja ja rakastan luonnon moninaisuutta joka koostuu hakkuuaukeiden ylläpitämästä avaran luonnon rikkaudesta, synkistä kuusikoista mausteeksi, kauniista kosteikoista, tienvarsiniittyjen kukkaloistosta…”
  • Jep artikkeliin Ensiharvennus tehty!: “Turku voisi siirtää sinne kirkon viereen ison kuusen jotta jok’ikinen joulu ei tarvitse uutta kuusta etsiä ja erikseen kaataa ja…”
  • Piksu Toimitus artikkeliin Omat Rahat Katsaus: Setä Samuli elää yli varojensa: “USA.n 10v kaikkein parhaiden ns Aaa yritysten velkakirjoista saa 6% tuoton. Osakkeita saa 25 p/e suhteella (forward looking eli ennusteisiin…”
  • Nimetön artikkeliin Omat Rahat Katsaus: Setä Samuli elää yli varojensa: “Joo, tämä ei lisää luottamusta USA:n velkakirjoihin yhtään.”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Valtio myy Sammon osakkeitaan ja rahoittaa Iceye:tä
    Lähde: YLE talous
  • Tampereen ainoa laskettelukeskus hakeutui konkurssiin – tulevana talvena Mustassavuoressa tuskin lasketellaan
    Lähde: YLE talous
  • Työttömyys hellittää vihdoin – Kauppakamarin Appelqvist: ”Oikea suunta, mutta paraneminen on vasta huteraa”
    Lähde: YLE talous
  • Seuraa viemäristön kuntoa ja vältä tulvavahingot kiinteistöllä
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Verottaja peruutti kotkalaisen Fire Factoryn konkurssihakemuksen
    Lähde: YLE talous
  • Omalla ajotavalla voi vaikuttaa polttoaineen kulutukseen – asiantuntija kertoo vinkit
    Lähde: YLE talous
  • Palkkaa vai työkorvausta? Nämä seikat ratkaisevat verotuksessa
    Lähde: Taloustaito/työ ja eläke
  • Näin paljon ikäisilläsi on jäljellä täysin toimintakykyistä aikaa – nuorten terveitä vuosia syövät mielenterveysongelmat
    Lähde: YLE tiede
  • Omakotitalo on tyhjillään – onko siitä maksettava korotettua kiinteistöveroa?
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Hallintaanottoperusteet uudistuvat – näin se vaikuttaa taloyhtiöihin
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Eikö palovaroitin toimi? Varmista nämä asiat
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Jussi Junnin tie Veron­maksajiin – jäsenet ajattelun keskiössä
    Lähde: Taloustaito/verot

OMXHex uutisia

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?