Maailman suhdannetilanne paranee

Saksalainen IFO instituutti mittaa aika-ajoin koko maailman suhdannetilanteen sekä kuukausittain Saksan tilanteen. Yleensä suhdannetilanne kiertää kellon lailla tätä nelikenttää: – Nousuvaiheessa (Upswing) odotukset ovat korkealla, mutta talous ei vielä kasva.

Pekka Himanen & kumppanit

On ehkä niin, että Kataisen hallituksen aika menee lähinnä ns. juoksevien asioitten perässä juoksemisessa. Jollain EU-maalla on jatkuvasti vaikeuksia saada rahoitusta ja jotain tarttee tehrä. Tämän hektisen kädestä suuhun –puuhastelun

Eksynyt EU

Euroopan komission taloustilan talvikatsaus kertoo hyvin pitkälle sen, ettei euroalueella ole oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä miksi mitäkin tapahtuu. Heti pääkirjoituksessa Marco Buti kertoo, että markkinoiden luottamus on palautunut ja jatkaa

Gallian kukon aamufalsetti

Euroalueelta tuli Markitilta jälleen kerran alustavat ennakkokatsaukset helmikuun tilasta. Mainitaan nyt varmuuden vuoksi: Saksa pompannee takaisin kasvu-uralle päätettyään vuoden 2012 rämpimiseen. Sen sijaan Ranska uppoaa juoksuhiekkaan. Markitin ennakkotiedoista on vaikea

Venture capital -arvonmääritys

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola Olen viimeisen 20 vuoden ajan saanut seurata eri tahojen tekemiä arvonmäärityksiä yrityksistä. Tarkemmin tämän voisi sanoa, että olen tutustunut malleihin, joita käytetään julkisesti noteerattujen yritysten arvonmäärityksissä sekä

Osuinkohan oikeaan?

Aivan tämän vuoden alussa pohdin mahdollista "vuoden termiä". Viime vuonnahan tuo titteli taidettiin ojentaa Grexitille. Arvelin IMF:n tutkimuksen ns. fiskaalikertoimen tarkistustarpeesta tulevan vielä otsikoihin. Oikeastaan en osannut odottaa tälle termille

Kommentteja työnantajien kantoihin

Elinkeinoelämän etujärjestöt ovat jälleen tuottaneet julkisuuteen joukon lausumia, esim. Lausumien tehtailu ehkä on etujärjestöjen tehtävä, mutta median pitäisi tehdä jotain muutakin kuin niitä aina toistella. Itse keksin talouselämästä muitakin ongelmia

Sergion listan päivitys

Pin Posts   Nousussa: Orion Corporation B Keskisuomalainen Oyj A Etteplan Oyj Citycon Oyj Metso Corporation Fiskars Corporation Vaisala Corporation A Sandvik AB Technopolis Plc Finnair Oyj   Laskussa:  

Vapaakauppa

  Katselin eilen TV:tä valitettavasti. Siellä hra Stub esitteli lukuja tyypilliseen tapaansa. Mutta mitenköhän luvut pitävät yhtä totuuden kanssa? Jonkun takia ei jälkikäteen kukaan viitse tutkia miten vaikka 5 vuotta