Pankin probleema

Kuten edellisessä merkinnässäni totesin, pankeilla on ollut viime vuosina vähänlaisesti tarjolla tuottavia sijoituskohteita. Pankkitileille maksettava korko lasketaan ennemminkin promilleissa kuin prosenteissa ja osakesijoitukset esim. Suomeen ovat menettäneet arvoaan. On kuitenkin

Tuottaako brandiosakkeet

Sijoittajakerho ToTo:n kokouksessa esitin nykyiseen taloustilanteeseen sopivaksi kohteeksi globaaleja brandiyhtiöitä. Nyt on aika perustella esitykseni. Yksittäisen brandiyhriön menestyksen sijaan brandiyhtiöihin sijoittava rahasto tarjoaa oikotien tutkia onko brandi-sijoittaminen ollut tuottavaa lähivuosina.

Yhteiskunnallista tehokkuutta ei ole

  Tehokkuus määritellään perinteisesti panosten ja tuottojen suhteeksi. Jotta panoksia ja tuotoksia voisi vertailla luotettavasti, täytyy mitattaville asioille olla olemassa yhteismitallinen asteikko. Luonnontieteellisten yksiköiden avulla on helppo laskea mm. energiatehokkuutta. Siirryttäessä

Markkinakatsaus

  Olen pitänyt taukoa markkinakatsauksissa, koska olen ollut kohtuullisen pihalla markkinoiden käytöksestä. Odotin pörssien kääntyvän reippaaseen laskuun jo elokuun lopussa, jolloin oli takana joitakin viikkoja kestänyt loiva korjausliike, mutta sellaiseksi

Politiikan karikoilla

  Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki   Poliittinen riski yhdistetään useimmiten kehittyviin maihin, sotiin, diktatuuriin tai vallankaappauksiin. Näissä tapauksissa on kysymys kuitenkin enemmän poliittisen riskin ääritapauksista ja tavallisesti suurin osa sijoittajista havaitsee

Joko on osakeostojen aika?

Osakemarkkinoilla toimiva kokee kaiken ennen muita. Kun osakekurssit kääntyivät maaliskuussa laskuun, ei yritysten tuloksissa ollut nähtävissä mitään hälyttävää. Nyt, kun on kulunut puoli vuotta, uutisoidaan laajasti yritysten irtisanomisista. Pörssejä seuranneelle

Sijoitusbarometri 2012

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Järjestimme torstaina keskustelutilaisuuden aiheesta ”Mitä tavallinen suomalainen voisi tehdä eurokriisin keskellä?” Meistä aihe on tärkeä, sillä eurokriisin hallintaa on tähän asti käsitelty lähinnä pankkien, valtioiden ja suuryritysten toiminnan kautta

Hallitus esittää varainsiirtoverojen korotusta

Hallitus esittää, että asunto-osakeyhtiön, keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja muun kiinteistöyhtiön osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron veroprosentti korotetaan 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Muiden niin sanottujen liikeosakkeiden veroprosentti säilyisi 1,6 prosenttina. Myös veropohjaa