Arvostus
Arvostus on parantunut varsin paljon kun kurssit ovat laskeneet. Emme ole kuitenkaan lähellekään vuoden 2009 arvostuksia. Maaliskuussa 2009 S&P 500 indeksin P/E-luku 9,98 kun se oli keväällä 15,5 ja nyt
Arvostus on parantunut varsin paljon kun kurssit ovat laskeneet. Emme ole kuitenkaan lähellekään vuoden 2009 arvostuksia. Maaliskuussa 2009 S&P 500 indeksin P/E-luku 9,98 kun se oli keväällä 15,5 ja nyt
Minulle tulee vähitellen yhtä epätodellinen tunne kun Liisalla konsanaan ihmemaassa kun yritän ymmärtää markkinoiden liikkeitä. Sijoittajien toimissa on minusta yhtä paljon järkeä kuin Hullun Hatuntekijän ja Hassun Jäniksen jotka kuvassa
Markkina näyttää viikon lopuksi melko toiveikkaalta. OMXH25 on muodostanut tupla divergenssin, joka saattaa olla riittävän vahva laukaistakseen pompun laskevalle trendiviivalle. Mikäli tämä divergenssi pettää, on markkina todella pehmeässä kunnossa. Iso
Kerroin kuukausi sitten tavoitteestani tuplata perheemme vuokratulot ensi vuoden loppuun mennessä. Toinen lapsemme syntyi kaksi viikkoa sitten, joten nyt on rutkasti aikaa ajatella ja ideoida, kun päivät soljuvat neitiä nukuttaessa
Aika karua nähtävää vuoden 1998-2011 välinen vertailu pitkien korkorahastojen (Seligson Euro obligaatio) ja Suomi osake indeksirahaston välillä: Kuva: Seligson Seligson Suomi osake rahasto tuotto +95% Seligson Euro Obligaatio rahaston tuotto
HP:n Q3/11 tulos osoitti liikevaihdon kasvun taantumisen ja tuloksen heikkenemisen. Kertaeristä puhdistettu nettotulos oli 7% luokkaa, mikä kansainväliselle, listatulle suuryritykselle on riittämätön luku. On ryhdyttävä muutoksiin. HP:n kokonaistulosta heikentää merkittävästi
Itseäni häiritsee julkisessa keskustelussa säästöjen vaikutuksen kertominen. Kun kerrotaan, että valtio säästää vaikka 1,5 miljardia, niin annetaan ymmärtää säästön olevan 1,5 miljardia. Säästöt tai tuhlaus on jotain, mutta tuskin 1,5
Valtiontalous kaipaa kipeästi kulukuuria ja lisärahaa. Luontaisia paikkoja ovat pääomatulovero, alkoholi, tupakka ja polttoaine. Arka paikka, johon kukaan ei tunnu uskaltavan koskea, on omistusasunnon myyntivoittoverottomuus. Asunnon myyntivoittoverosta kertyisi valtiolle kipeästi
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen esitteli valtiovarainministeriön ehdotuksen valtion talousarvioesitykseksi vuodelle 2012. Hallitusohjelman laajojen sopeuttamistoimenpiteiden toimeenpano aloitetaan heti. Sopeuttamistoimien seurauksena budjettitalouden vertailukelpoinen alijäämä painetaan vuoden 2011 8,3 miljardin euron tasosta 6,8 miljardiin
Piksu palstalla on kaksi osakelistan ylläpitäjää Sergio ja Timo. Arvopaperi-lehti teki oman listan analyytikkojen suosikeista. On mielenkiintoista havaita miten jyrkästi nämä listat poikkeavat toisistaan. Sergion listalla on 15 yhtiötä
Tutkin hieman DAX-indeksiä (22.7.1998-18.8.2011) tekniseltä kannalta ja miten siihen on vaikuttanut nopea liike. Käytän vain yhtä indikaattoria RSI. Tämä on indikaattori, mikä antaa lyhytaikaisen signaalin ylimyydystä tai yliostetusta tilasta. Tämä
Varsinkin aloittaessa sijoittamista törmää moniin mielipiteisiin ja vinkkeihin, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Yksi kehoittaa ostamaan osaketta, toinen odottamaan ja kolmas on jo myymässä. Vaikeaksi asian tekee, että jokainen voi olla
Kullan hinta on historiallisen korkealla. Kullan reaalihinta on oheisessa graafissa punaisella ja huomaamme, että hinta on käynyt 1980 alkuvuodesta vielä nykyistäkin korkeammalla ja voimme tälläkin kertaa tavoitella samoja tasoja, jos
Italian korko on lähtenyt voimakkaaseen laskuun EKP:n ostojen seurauksena. Kuvasta nähdään Saksan ja Italian nominaalikorkojen hintaero futuurimarkkinoilla. Tästä nähdään myös, että kun Italian korkofutuurin arvo laski alle 110 niin kurssit
Korean osakemarkkinoita pidetään yleensä voimakkaasti mailman talouskasvuun sidottuina. Korean pörssiä onkin kuritettu viime viikkoina erityisen kovalla kädellä – onhan paniikin takana juuri epäillys talouskasvun hiipumisesta. Korean kansantuotteesta tuleekin puolet viennistä.
Aikani kuluksi tutkiskelin käppyröiden kertomaa. Tällä kertaa ensimmäisenä leikkauspöydälleni pääsi DAX- indeksi. Itseäni viihdyttääkseni kaivoin tämän kesäisen syöksylaskun kaveriksi 2008 alkuvuoden kuvaajan. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä pieni käytännön kepponen työkaverille,
Google on päättänyt ostaa Motorolan kännykkäliiketoiminnan 12,5 MrdUSD hinnalla, missä markkina-arvoon nähden on yli 60% preemio. Hintaa pidettiin monien analyytikoiden mielestä kalliina. Ottaen huomioon, että Googlen rasittamaton ja likvidi kassa
Warren Buffett ja hänen sijoitusyhtiönsä Berkshire Hathaway on menestynyt hyvin viime vuosikymmeninä. Jopa niin hyvin hyvin, että vakuutusyhtiön sijoitusten arvo on 50 miljardia dollaria ja jopa Suomen lehdistö seuraa hänen
Onko yrityksen sisäpiiri muita sijoittajia paremmassa asemassa? Tästä on vallalla virheellistä käsitystä. Yrityksen sisäpiiri ei nimittäin yleensä tee muita sijoittajia parempia kauppoja eikä ajoituskaan osu nappiin. Tämä ei tarkoita sitä
Alkuvuoden parhaimmaksi OMXH-sijoitukseksi on noussut Sijoitusyhtiö Lokki Oy:n tuote Timon lista – Suomi pääomalaina. Sijoitusvuoden 2011 alku on tarjonnut kylmää kyytiä Suomi-osakkeisiin sijoittaneille. Helsingin pörssin keskeiset indeksit ovat pudonneet rajusti,