Finanssikritiikki, osa 1: esipuhe ja tausta
Arkistoitu 8.2.2011
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka vastaanotti Piksu-tunnustuksen. Vuodesta 2007 lähtien maailma on joutunut jatkuvasti vastaanottamaan huonoja talousuutisia. Piksu haluaa tuoda esille sen, että erityisesti suhdannekäänteessä talouden toimijoilla
Nokia on heitteillä, mutta luomalla se uudelleen designista ponnistavaksi innovatiiviseksi yhtiöksi, se voisi vielä olla pelastettavissa. Näin arvioi Juhani Risku uudessa kirjassaan. Nokia on Suomelle niin arvokas – vaikka yhä
Makrotalouskatsaus kesäkuu / 2010 Kai Nyman Source: http://www.imf.org Maailmantalous kasvaa voimakkaasti. Kreikan kriisistä aiheutunut hermoilu on tehnyt osakkeista kohtuuhintaisia ja voimmekin odottaa kesäksi aurinkoista poutasäätä myös pörssimarkkinoille.
Rahan Jäljillä –ohjelmassa keskusteltiin tämän hetken markkinatunnelmista. Karo Hämäläisen vieraana kommentoin muun muassa euron heikentymistä. Olen pudottanut osakepainon 60 prosenttiin ja pitänyt lähes kaiken käteisen dollareissa. Sijoitusmarkkinoilla toimiva ammattilainen kirjoitti minulle
Markkinointiviestintään keskittynyt Cision Finland on listannut internet blogeja eri aihealueilta. Top 10-listauksia on mm. jalkapallosta, politiikasta, elokuvista ja ympäristöasioista. Ympäristöblogit on viimeksi listattu maaliskuussa ja lista on seuraava. Top-ympäristöblogit maaliskuussa
http://www.vaihtamallaparanee.fi/#/laajakaistat/nettikaista_10m https://kauppa.sonera.fi/yksityisille/raatali/liikkuva_laajakaista.aspx?intcmp=Mob-Reilumpinettitikku-Etusivu-iso http://saunalahti.fi/gsm/gsmdatapaketti.php Voiko tätä nyt pitää kilpailutuksena yksilötasolla. Eli käytössä toimiva Superlaajakaista josta irtoaa 5/8 m hinta 25€ kk. Halu vaihtaa halvempaan ja nopeampaan. Paitsi… onko siihen todellisuudessa mahdollisuutta.
Mikä on sijoitusrobotti Sijoitusrobotti ylläpitää osakesalkkua, jonka tavoite on voittaa OMX Helsinki –indeksi. Sijoitusrobotti käyttää osakkeiden valintaan algoritmia, jonka kehittämiseen on tehty tuhansia simulaatioita 10 vuoden kurssihistorialla. Lue lisää sijoitusrobotti.fi
Suomikin on nyt saanut oman velkakellon.Siinä se vilistää 30000€/min ylöspäin. Tästä Homo Economicus intoutui selvittämään miten paljon rahaa/työntekijä eri valtiot käyttävät…tai ainakin ottavat veroina tai muina maksuina (eläkemaksut yms). OECD:n
Paroni Rotshildin kerrotaan sanoneen nk Pariisin paniikin aikoihin 1873 "Ystäväni, luuletko että voisimme ostaa osakkeita tähän hintaan ellei veri virtaisi Pariisin kaduilla?" Viime viikkojen markkinahätäily ei vielä ole lähelläkään veren
Euroalueen työmarkkinoita moititaan kankeiksi. Yritysten ei ole helppoa sopeuttaa työvoimaansa tuotteiden kysyntään ja niinpä järjestelmässä on paljon muutoskitkasta johtuvia ylimääräisiä kuluja. Toisaalta taas Euroaluetta kehutaan siitä, että täällä työntekijät eivät
Ajatus ei ole uusi, mutta sen tämänkertainen esittäjä tulee hieman yllättävältä taholta. Lause on eläkkeellä olevan metsäteollisuusjohtaja, DI Pekka P. Rantalan muistelma- ja mietekirjasta “Noususta syöksykierteeseen“, joka jättää lukijaan hämmentyneen
Homo Economicus luki hämmästyneenä tuoretta ZDnetin artikkelia "top 10 smartphones for 2010". Mitä ihmettä…siinähän mainitaan Nokian N8, ja vielä sijalla 3, heti iPhone 3GS:n jälkeen. Yleensä Nokian vermeitä ei näissä
Sijoitusrobotti ylläpitää samanlaista listaa, kuin on totuttu näkemää suosittelulistoissa, joissa osakkeet ovat järjestetty paremmuusjärjestykseen listan ylläpitäjän kriteereiden mukaan. Robotin tapa valita osakkeita listalta, poikkeaa hieman totutusta. Robotti siis pitää viittä
Suomalaisessa maahanmuutto- ja kehitysyhteistyökeskustelussa on paljolti keskitytty kepin tarjoamiseen, porkkanoita on harvassa. Tämän näkee kun käy vilkaisemassa vaikkapa Arvopaperi-lehden keskustelupalstaa, jossa vallitseva on maahamuttajiin vihamielinen suhtautuminen. Rakentavaa sijoituspalstalla olisi
Tällaisten kuvien ja pitkän perinteen avulla syntyy identiteetti Identiteetti vaikuttaa siihen miten koemme mailmaa. EU:n ongelmana on että kansalaiset eivät identifioi itseään eurooppalaisiksi. Kun rapakon takaa tulevalta kysyy kuka hän
Rahoitussektori ohjaa yhteiskunnan varoja oikeisiin, tuottaviin yrityksiin ja pätevien johtajien käyttöön. Rahoitusvalta on eräs tärkeimmistä tekijöistä määräämässä tuotantorakenteen kehittymisestä ja elintärkeä koko yhteiskunnalle. Rahoitussektroimme toimii kohtuullisesti, mutta ei niin hyvin
Ihmisellä on sellainen vika, että ollessamme jonkun kanssa eri mieltä pidämme häntä usein vähintäänkin tyhmänä. Kannatin aikoinaan Suomen liittymistä EU:hun, mutta minua vaivasi silloin sama asia kuin nykyäänkin, Keijo Korhosen
Saksan kieltää vuodeksi valtiovelkakirjojen ja CDS:n "alastoman" lyhyeksimyynnin. Valtion budjettien "ennakkotarkastus" Brysselissä torpattiin. Näyttää siltä että talousahdingon ja epävarmuuden syntipukiksi halutaan jälleen kasvottomia markkinoita, hedge-rahastoja ja muita spekulantteja. Oikea ongelma
Löydät osakelistan viikolle 20 Tauruksen verkkosivulta www.taurus-capital.net. Löydät verkkusivulta myös aikaisempien viikkojen listat sekä blogit. ”Suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin, ja