Joko olisi aika?

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Viimeisen vuoden aikana markkinat ovat heilutelleet sijoittajia kuin lastuja laineilla. Jatkuva kurssiaallokko on ollut laskuvoittoista ja väistämättä monia varmasti mietityttää, että olisiko jo osto-ohjelman aika? Tällä hetkellä

Valtiovalta kasvuyritysten kiihdyttäjänä?

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola Suomalaisten kasvuyritysten suurin kasvun este ei liity pääomien puutteeseen, vaan kansainvälisen liiketoimintatiedon kanavointiin Suomeen tavalla, jolla kasvupotentiaalia voidaan paremmin hyödyntää. Tästä innostuneena on valtion eri organisaatioiden (TEM,

Sijoitussokkeli kuntoon ja vanttuut vaateriin!

Kirjoitusvuorossa: Petre Pomell Sijoitusmaailman myrskyissä seilaava sijoittaja ei pärjää ilman sijoitussuunnitelmaa. Sijoitusseireenit houkuttelevat laulullaan sijoittamaan monimutkaisiin sijoituskohteisiin, joiden riskikorjatun tuoton laskeminen on mahdotonta. Toisaalta rationaalinen suomalainen ostaa vain suomalaisten pörssiyhtiöiden

Salkunhoitajat vuoristoradalla

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Vuosi on ollut salkunhoitajille vaikea. Nyt ollaan vasta toukokuussa ja mukaan on mahtunut jo kaikenlaista menoa. Kyyti on ollut kuin vuoristoradalla. Jälkeenpäin analysoiden osakkeita olisi pitänyt ostaa

Luota itseesi nainen

Vieraileva kirjoittaja: Ninni Myllyoja — Ovatko miehet naisia parempia sijoittajia? Eivät ole. Silti naiset sijoittavat vähemmän ja heillä on vähemmän omaisuutta kuin miehillä. Yksi yleisin syy, jolla naiset huijaavat itseään,

Koko kansan huvia

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Säästäminen, sijoittaminen ja lainat koskettavat meitä kaikkia tavalla tai toisella. Jokainen työssäkäyvä suomalainen sijoittaa automaattisesti, ainakin palkasta pidätetyn työeläkkeensä verran. Lisäksi vähintäänkin asuntolaina tulee useimmille tutuksi jossain

Psykologiasta hyötyä sijoittamisessa

Psykologian perustietämyksestä on nykypäivän sijoittajalle arvaamatonta hyötyä. Kyky psykologiseen työskentelyyn tuntuu olevan myötäsyntyinen lahja. Ihmismieli rakentuu pitkälti arkiajattelun varaan, joka on intuitiivista ja vaistonvaraista. Kuinka helppoa meidän onkaan mielestämme päätellä

Eurojärjestelmän imelää viisautta

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Tunnetun suomalaisen ajattelijan mukaan ”jälkiviisaus on viisauden lajeista kaikkein imelin”. Mitähän mahtaisi Havukka-ahon ajattelija pohtia eurojärjestelmän nykymenosta? Poliittisissa päätöksissä on se vika, että ne ovat poliittisia. Suomi

Harhaanjohdetut?

Kirjoitusvuorossa Mika Huhtamäki Yritysjohto on yksi merkittävimmistä sijoituksen tuottoon vaikuttavista tekijöistä. Hallituksen ja johdon kyvykkyys määrää pitkälti, miten yritys toimii markkinoilla ja miten sitä kehitetään. Hallituksen ja toimivan johdon päävastuulla

Startup- ja kasvurahojen eroista

Kirjoitusvuorossa: Juha Mikkola Monet startup-yritykset ovat vuosien varrella tulleet keskustelemaan pääomanhankinnasta kanssani. Nämä yritykset ovat tyypillisesti toimintansa alkutaipaleella ja liikevaihtoa on kertynyt vasta hyvin vähän, tai ei vielä ollenkaan. Liiketoimintasuunnitelmat

Kruunun viemää

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Avasin marraskuussa puolittain leikkimielisenSuomi-Ruotsi-sijoitusmaaottelun keräämällä salkkuihin yhtiöitä, jotka heijastelevat kilpakumppaneiden kansallisia piirteitä. Sijoitustuottojen lisäksi vertailtavaksi tuli historialtaan ja kulttuuriltaan läheiset, mutta viimeaikaisilta talouspoliittisilta linjauksiltaan erilaiset kilpakumppanit. Suomen

Media ja maailmanloppu

Media rakastaa ja elää draamoista. Jos ei todellista tragediaa ole, se tehdään. Kauhistelu ilmastonmuutoksen seurauksista kesti monta vuotta, eikä se ole vieläkään kokonaan asettunut. Kohtuullistunut kylläkin. Pari vuotta sitten ilmaston

Substanssialen arvoitus

Pörssinoteerattujen sijoitusyhtiöiden substanssialennukset herättävät ihmetystä aika ajoin. 80 eurolla saa satasen tavaraa, vai saako? Perinteisesti substanssiarvolla tarkoitetaan taseesta laskettua nettoarvoa. Velat ja varat arvostetaan käypiin arvoihin ja suoritetaan vähennyslasku. Perinteisessä

Kysymyksiä opiskelijoilta

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Sijoituskahvila pidetään taas 14.2. Strindbergissä ja päätimme tällä kertaa elävöittää debattia kutsumalla paikalle alan tulevia ammattilaisia. Kysyimme hankenilaisilta rahoituksen opiskelijoilta etukäteen, mistä aiheista juuri he haluaisivat kuulla

Vainulla valittua

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Lupaavia sijoituskohteita voi löytää muutenkin kuin hakemalla pelkästään alhaisinta P/E-lukua. Etsimisen voi aloittaa vaikka omien harrastusten tai ammatin kautta ammennetuista tiedoista. Oli harrastus sitten käsityöt, matkustaminen tai