Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search

Liika luottamus omiin kykyihin aiheuttaa pahimmat turskat

Yhteiskuntatieteiden maisteri Helinä Saarela väittelee Oulun yliopistossa 7.11.2014 aiheenaan henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikutus sijoituskäyttäytymiseen. (The influence of self-perceived, subjective attributes on investment behavior) Sijoittajan käsitys itsestään määrää sijoituskäyttäytymistä Väitöstutkimuksessa havaitaan, että

05 marraskuun, 2014
piksu-toimitus
5

Ulkomailta rantautuneet korkeakouluopiskelijat luovat yhä suuremman osan kilpailukyvystämme

Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 2013 korkeakouluissamme opiskeli lähes 20 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa, mikä on yli kolminkertainen määrä vuoteen 2000 verrattuna. Kansainvälinen tutkinto-opiskelija tuottaa jopa 200 000

30 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
1

Suomalaisten on entistä vaikeampi piilottaa varoja ulkomaille

Ulkomaisia tuloja on entistä vaikeampi pitää verotuksen ulkopuolella, kun veroviranomaiset alkavat saada laajasti tietoja ulkomaisissa pankeissa sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksissa olevista suomalaisten tuloista ja varoista. Suomi sitoutuu automaattiseen tietojenvaihtoon lähes

30 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Raaka-aineisiin hajauttaminen onnistuu ETF tuotteiden avulla

Raaka-aineiden hinnat kokivat keinottelu- ja hype- kuplan vuonna 2007 ja uudelleen vuonna 2011. Ne olivat hetken sijoittajien huomion keskipisteenä hävitäkseen taas vuoden 2012 jälkeen parrasvaloista. Raaka-aineiden hinnat ovat sen jälkeen

27 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
2

Sektorisijoittaminen vaatii kärsivällisyyttä ja realismin tajua

Osakesijoittajan kannattaa hajauttaa säästönsä viisaasti useammalle teollisuuden sektorille. Yhteen sektoriin keskittyminen voi tuoda yllätyksiä. Viimeisen viiden vuoden aikana kestokulutustavaroita valmistaneisiin yrityksiin (consumer discr.) sijoittaneet ovat nähneet salkkunsa kasvavan yli kaksinkertaiseksi

25 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
5

Rakentaminen hyytyy kohti 90- luvun laman lukemia

Tänä vuonna rakentaminen supistuu 2 prosenttia, ja menossa on jo kolmas peräkkäinen vuosi kun rakentamisen määrä vähenee. Ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennakoi 0–1 prosentin laskua. Rakentamista kannattelee yhä korjausrakentamisen tasainen

22 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Kasvanut poliittinen riski hidastaa investointeja Suomeen

Torstaina 16.10.2014 julkaistun, viestintätoimisto Hill and Knowlton Finland Oy:n ja tutkimusyritys Aula Research Oy:n toteuttaman ”Poliittinen riski Suomessa” -tutkimuksen mukaan valtaosa sekä poliittisista vaikuttajista (75 %) että elinkeinoelämän edustajista (92 %)

18 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

SOTE lakiluonnos on EU lakien vastainen ja ehdottaa monimutkaistuvaa hallintoa

Lakiluonnos sotesta pitäisi palauttaa valmisteluun, selviää tänään julkaistusta EVA Analyysista Sote-sirkus – Kolme syytä aikalisään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Analyysin ovat kirjoittaneet liikkeenjohdon neuvonantaja Bo-Erik Ekström (kuvassa vasammalla), asianajaja Mika

14 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Suomen Yrittäjät vaatii perusteellista uudistusta talouspoliittiseen linjaan

Suomen Yrittäjät vaatii uudistuksia talouspolitiikkaan. S&P luottoluokituksen eilinen laskeminen tasolle AA+ osoittaa, että Suomen hallitus ei ole pystynyt toteuttamaan talouspoliittisia, luokituksen säilyttämiseen liittyviä tavoitteita. Luottoluokituksen lasku synkentää myös pienten ja

12 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Antti Rinne pitää S&P:n luokituksen puodusta merkityksettömänä ja talouspoliittista linjaamme oikeana

Luottoluokituslaitos Standard & Poor’s (S&P) laski 10.10.2014 Suomen valtion pitkäaikaisen velan luottoluokituksen AAA-luokasta luokkaan AA+. S&P perustelee luokituksen laskua muun muassa Suomen talouden heikoilla kasvunäkymillä. Luokituksen näkymät ovat vakaat. S&P

12 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
2

Pienten suomalaispankkien asiakkaat tyytyväisimpiä pankkiinsa

Suomalaisten tyytyväisyys pankkeihin laskee EPSI Rating tekemän tutkimuksen mukaan jo neljättä vuotta. Nykyinen taso on alhaisin 11 vuoteen. Heikkenemistä nähdään sekä pienten että suurten pankkien keskuudessa. Valonpilkkeenä voi todeta Danske

12 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Ministeri ajaa kuntalaisten valinnanvapauden lisäämistä !!!

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko haluaa lisää kuntalaisille valinnanvapautta palveluissa. Ministeri nosti asian esille puhuessaan Reumaviikon avajaisissa lauantaina 11. lokakuuta Etelä-Pohjanmaalla.  – Valinnanvapaus toteutuu aidosti, kun palveluja voivat tuottaa kunta,

12 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Nuoret yrittäjät ovat ahkeria ja alttiita uupumaan

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljäs alle 36-vuotias yrittäjä kokee työn ja muun elämän yhteensovittamisen vaikeaksi. Vaarana on uupuminen, joka saattaa johtaa yrityksen lopettamiseen. Työeläkeyhtiö Elon toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan nuorilla yrittäjillä

08 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

LähiTapiola kehoittaa varovaisuuteen ja alipainottaa osakkeita

LähiTapiola Varainhoito laski 6.10.2014 osakkeet alipainoon. Suhdannenäkymien heikkeneminen ja osakemarkkinoiden suhteellinen yliarvostus puoltavat osakkeiden alipainotusta. Osakkeiden hinnat eivät tällä hetkellä heijasta riittävästi odotettavissa olevia huonoja uutisia. ”Arvioimme omaisuusluokkien arvostuksia, näkymiä

08 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
1

LähiTapiola kehoittaa suosimaan kehittyviä markkinoita

Maailman- ja Suomen taloudessa ei näy vielä ratkaisevaa käännettä parempaan. Teollisuusmaiden näkymät ovat heikkenemässä ja ensi vuoden kasvu jää todennäköisesti aiempia ennusteita alhaisemmaksi. Huono uutinen ei vielä näy sijoituskohteiden hinnoissa,

05 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

Finanssivalvonta varoittaa pörssikurssien romahtamisen riskistä

Finanssivalvonnan tänään julkaisemien kesäkuun lopun tietojen mukaan Suomen pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus on kokonaisuutena tarkastellen hyvä. Sektorien kannattavuus on hieman parantunut alkuvuoden aikana. − Pankkien ja vakuutusyhtiöiden tulee kuitenkin varautua

01 lokakuun, 2014
piksu-toimitus
0

LähiTapiola: Kuluttajat varovaisia ruokakaupassakin; asuntokauppa jäissä

Suomalaiset ovat selvästi aiempaa varovaisempia omassa rahankäytössään. Joka neljäs suomalainen on vähentänyt rahankäyttöään viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että yhä useampi tarkkailee ruoan hintaa kauppareissuillaan. Pienten ostosten

30 syyskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Maailmankaupan kehitys kertoo kehittyvien maiden ylivoimasta

World Trade Monitoring seuraa maailmankaupan kehitystä. Se on Hollannin tilastokeskuksen ylläpitämä tietokanta, johon on vapaa pääsy.  Maailmankauppa kertoo lahjomattomasti ja selkeästi sen, miten tärkeinä maailman taloudelliselle järjestelmälle kukin talousalue näyttytyy.

29 syyskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Kulutustuotteiden kauppa on kovaa vauhtia siirtymässä verkkoon

Verkkokaupan merkittävä rooli on jo vuodesta 2000 asti ollut täyttymätön lupaus. Verkkokauppa on kaiken aikaa ollut pientä verrattuna kivijalkakauppojen ja markettien myyntiin eikä verkkokauppa ole merkittävästi vaikuttanut kauppaliikkeiden liikevaihtoon. Kulutustuotteiden

28 syyskuun, 2014
piksu-toimitus
0

YK ei toimi: Suomi vaatii veto- oikeuden poistamista YK:n turvaneuvoston jäsenmailta

Presidenttimme, Sauli Niinistö, YK:n yleiskokoukselle: Haluan aluksi onnitella teitä, herra puheenjohtaja, valinnastanne YK:n yleiskokouksen 69. istuntokauden puheenjohtajaksi. Suomi antaa teille täyden tukensa tässä tärkeässä tehtävässä. Kuluneiden kuukausien tapahtumat ovat olleet

26 syyskuun, 2014
piksu-toimitus
0

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 60 61 62 … 95 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Nimetön artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “”julkinen sektori käyttää ei-rahallista valtaa yksityisiin talousyksiköihin antamalla määräyksiä ja rajoituksia” Eräs julkisen vallan muoto on omistajavalta. Julkinen sektori (valtio,…”
  • Adam Smith artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Lisäksi on huomioitava, että tuon 60 prosentin lisäksi julkinen sektori käyttää ei-rahallista valtaa yksityisiin talousyksiköihin antamalla määräyksiä ja rajoituksia. Pohjoismainen…”
  • Esa artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Kannattaa verrata niihin jotka menestyvät. Mitä ne ovat tehneet paremmin.”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Korjaus: Turhaa on meitä verrata muihin pohjoismaihin. Niitä ovat auttaneet aiemmat rikkaudet, sotavuosien pienemmät menetykset ja vuosikymmenet sekä todellisen vapauden…”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Ei suomalainen pahoinvointi ole sitä, kuin mistä YLE meitä valistaa päivästä toiseen. Olemme pohjoismaiden itävaltio, joka maksaa edelleen rajanaapurin meille…”
  • Esa artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Tuota ei näe A-studiossa. Syyt tiedetään. Jopa kokoomus 1970-luvulla ei rohjennut puhua markkinataloudesta. He loivat käsitteen ”sosiaalinen valintatalous”.”
  • Nimetön artikkeliin Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella: “Jyrki Katainen esitti aikoinaan, vuonna 2010, että ”Kansanvalta ottaa niskalenkin markkinavoimista” . Jyrki Katainen on näköjään onnistunut. Suomessa demokratia ja…”
  • Nimetön artikkeliin Mitkä ovat pankkitoiminnan rajat?: “Kiitos kivasta ja painavaa sisältöä ja hyvää argumentaatiota sisältävästä artikkelista. Olen artikkelin esittämien asioiden ohella muutenkin oppinut luottamaan OP:n Ritakallion…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Sipooseen suunnitteilla jättimäinen logistiikkakeskus – tuo toteutuessaan yli 200 työpaikkaa
    Lähde: YLE talous
  • Yksi kuva kertoo: Pörssit reagoivat USA:n vaaleihin yleensä aina samoin – pankkiiri listaa syyt ”välivaalien ihmeelle”
    Lähde: YLE talous
  • Pakastealtaat paljastivat laitteiden internetin heikon kohdan
    Lähde: YLE talous
  • Tutkija ennustaa murrosta siihen, miten muistisairauksia hoidetaan
    Lähde: YLE tiede
  • Binance: Hakkerit hyödynsivät tekaistua työhaastattelua kryptopörssin tietomurrossa
    Lähde: YLE talous
  • Kryptopörssin jättihakkerointi voi aiheuttaa sijoittajille yllättäviä veroseuraamuksia
    Lähde: Taloustaito/rahat
  • Yksi hetki laboratoriossa muutti professorin mielen: ”Herran tähden” – tekoäly onkin uhka
    Lähde: YLE talous
  • Lunastuslauseke voi yllättää – tiesitkö nämä 5 asiaa?
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Verohallinto on lähettänyt tekstiviestillä muistutuksia
    Lähde: Vero.fi
  • Ilmastopolitiikka 1,5 asteen riskirajan ylityksen jälkeen
    Lähde: Ulkopolist
  • Korkein hallinto-oikeus: taloyhtiö ei ole asumispalveluiden tarjoaja
    Lähde: Kiinteistölehti

OMXHex uutisia

WISA Group Oyj: 2026-11-03 17:15:03: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

WISA Group Oyj: 2026-11-03 17:15:03: Ilmoitus merkittävistä omistusosuuksista

Dovre Group Oyj: 2026-11-03 14:00:02: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Evli Oyj: 2026-11-03 13:30:05: Johtohenkilöiden liiketoimet

F-Secure Oyj: 2026-11-03 12:15:05: Johtohenkilöiden liiketoimet

WISA Group Oyj: 2026-11-03 12:00:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

WISA Group Oyj: 2026-11-03 12:00:05: Johtohenkilöiden liiketoimet

WISA Group Oyj: 2026-11-03 12:00:04: Johtohenkilöiden liiketoimet

WISA Group Oyj: 2026-11-03 12:00:04: Johtohenkilöiden liiketoimet

WISA Group Oyj: 2026-11-03 11:00:18: Johtohenkilöiden liiketoimet

WISA Group Oyj: 2026-11-03 11:00:18: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:14: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:14: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:14: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:13: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:12: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:12: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:12: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:12: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Aktia Bank: 2026-11-03 09:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Kuntarahoitus Oyj: 2026-11-03 08:00:12: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Remedy: 2026-11-03 07:15:13: Tulosjulkistamisajankohdat

Remedy: 2026-11-03 07:00:11: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

NoHo Partners Oyj: 2026-11-03 06:00:06: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?