Sijoittaisinko osinkoihin?

Kirjoitusvuorossa Mika Huhtamäki Vuosi vaihtui ja pörssiyhtiöt ovat alkaneet raportoida vuoden 2013 tuloksia. Lähtölaukaus kevään osinkoralliin on siis ammuttu ja on aika päättää millä taktiikalla mahdolliseen ralliin osallistuu. Tänä vuonna

Ennakoimisen konkurssi

Kuvitellaanpa, että pörssianalyytikko analysoisi maataloutta. Toukokuussa näkymät ovat erittäin heikot, pelto on mustaa. Kesäkuussa alkaa jotain vihreätä näkyä, mutta kovin heikolta se näyttää. Heinäkuussa kasvua havaitaan, mutta vieläkin pitää seurata.

Sateensuojassa

Optimismi on karissut, ja perjantain Yhdysvaltojen julkaisemat ostopäällikköindeksit ovat karmeata katseltavaa. Lähivuosina ei vastaavanlaisia pudotuksia ole näkynyt. Uudet tilaukset eivät nekään antaneet aihetta riemuun. Kiinan varjopankkisektori ei ole enää niinkään

Ensimmäiset joukkorahoituksen jälkimarkkinat luotu

Ensimmäiset joukkorahoituksen jälkimarkkinat luotu – joukkosijoittajan asema kohenee Joukkorahoituspalvelu Invesdor ja listaamattomien osakkeiden kaupankäyntiin erikoistunut Privanet Pankkiiriliike kehittivät maailman ensimmäiset osakepohjaisen joukkorahoituksen jälkimarkkinat. Yhtenä osakepohjaisen joukkorahoituksen suurimpana haasteena on tavallisesti

Kiinteistösijoitusta Evlin tyyliin

  2005 Evli perusti ”kiinteistösijoitusrahaston” suomalaisille kohdealueena Baltian kiinteistöt. Kyseessä ei ollut lain tarkoittama sijoitusrahasto, vaan suljettu kiinteistöpääomarahasto. Rahastoa ei ole koskaan noteerattu julkisesti ja myöhemmin ilmenevistä syistä Evli on

Markkinakatsaus

Pörssit ovat ropisseet alas tukka putkella aika tarkkaan kuukauden, tosin vähän markkinapaikasta riippuen. Useimmissa kuitenkin droppi alkoi jo heti tammikuun alussa, joten kuukausi on pulkassa. Korjausliikkeitä tulee ja menee enemmän

Ulos toimistosta

  Kirja käsittelee tärkeää suomalaisten yritysten perusongelmaa: tuoteideoita kyllä löytyy vaikka kuinka paljon, mutta kaupallistaminen ontuu. Kirjassa painotetaan tuotteen pikaisen testaamisen tärkeyttä prototyyppien yms. avulla. On tärkeää saada asiakas mukaan

Voi näitä meidän poliitikkojamme

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen Kun pitäisi tehdä kipeitä päätöksiä ja menoleikkauksia, halutaan lakaista koko juttu maton alle ja siirtää päätökset seuraavalle poliitikkosukupolvelle. Suomen valtion tulot ja menot ovat todella pahasti epätasapainossa,