Kun partiopoikien leiri lähenee loppuaan
Arkistoitu 8.2.2011
Mediassa kauhistellaan mahdolisuudella että Nokia joutuisi vallatuksi. Nykyarvostustasolla tämä on hyvin mahdollista. Mikä tässä skenariossa oikastaan pelottaa? Onhan Nokia jo kauan ollut pääasiassa ulkomaisten sijoittajien omistama. Onko kyseessä muuta kuin
Nokialla ei ole tarinaa. “Connecting People” -ylpeytemme on kiistatta maailman suurin kännyköiden valmistaja ja toimittaja. Viime aikojen mediapyörityksessä Nokiasta välittynyt kalibroimaton kuva panee epäilemään, pystyisikö firma enää valmistamaan edes älyttömiä
Otsikon kysymykseen ei ole mikään pakko vastata, mutta suomalaisten usko Paavo Nurmen amatööriyteen, saunan, viinan ja tervan terveellisyyteen sekä Nokian erehtymättömyyteen ovat sen verran vahvoja, että asiaa kannattaa vääntää rautakangesta.
Nokian EPS oli analyytikkojen konsensusodotusten mukainen eli 0,11 euroa. Spekulointi yrityksen tulevista järjestelyistä jatkunee entisellään.
Suomalaiset kotitaloudet päihittävät yleensä sijoitustaidoillaan kansainväliset investointipankit ja instituutiot. Kotitaloudet vähensivät osakesijoituksiaan voimakkaasti pörssihuipun aikana vuonna 2007 ja kevään 2009 pohjilla kansa palasi taas tankkaamaan osakkeita. Kotitaloudet käyttäytyivät vuoden 2000
Nokia Siemens Networksin pääjohtaja Rajeev Suri kiteytti lehdistötilaisuudessa 1.2 miljardin dollarin yrityskaupan: ”Tämä kauppa on hieno lisä asiakassalkkuumme”. Hän puhui yhdessä Motorolan pääjohtajan Greg Brownin kanssa kaupasta, jossa Nokian ja
Suomalaisten suosimassa lomailumaassa Kreikassa on tavallista, että kesäisin lämpötila on yli 30 astetta. Suomalaisten kotimaassaan suosimassa saunassa on vielä paljon kuumempaa. Viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa lienee kolmasti ollut sellaiset
Salkkusivu jossa enemmän tietoja Arvonmuutokset: kaksi viikkoa +3.2%, alusta (27-05-2010) +0.6% Tapahtumat viimeisen kahden viikon viikon aikana: Ei salkkutapahtumia Kun salkun kaksi suurinta positiota (KNOW IT ja venäjänrahasto) ovat olleet
Kartta Silkkitielle Osakemarkkinoilla navigointia kesän aikana on voinut verrata magneettiseen häiriöalueeseen merellä, jolloin kompassi näyttää minne sattuu, ja karille ajon riski on suuri. Toisin sanoen näkyvyys markkinoilla on ollut
Sijoittajilla on se onni puolellaan, että joulu tulee joka kvartaalissa ja kestää useita viikkoja kerrallaan. Paketteja jaetaan osavuosikatsauksien muodossa reilun kuukauden ajan lähes päivittäin. Tulospakettien pukkeina toimivat pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat.
Moni suunnittelee kansainvälistä hajauttamista, mutta minne kannattaa hajauttaa, kuinka paljon ja millä instrumenteilla? Kannattaa hajauttaa sinne missä kavu on vahvaa Yksinkertaisinta on sijoittaa sinne, missä kasvu on vahvinta. Hyvään kansainväliseen
Perinteisen kurssigraafin lisäksi, eikö olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka yhtiön kurssi on kehittynyt suhteessa muihin pörssin osakkeisiin? Sijoitusrobotti.fi-sivustolta löytyy nyt Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden suhteelliset kurssikehitykset. Eli graafi, joka kertoo miten
Veneläisiä lähettiläitä – auditoijat pukeutuvat todennäköisesti modernimmin… Mediassa uutisoidaan "Suomen maitotuotevientikiellosta venäjälle". Mikäli olen oikein ymmärtänyt tästä ei ole kysymys, vaan tietyissä tuotantolaitoksissa on venäläisauditoijien tarkastuksessa löytynyt puutteita, joten kyseisissä
Kesälomalla sain viimeinkin aikaa pitkään Kindlen valikossa odottanutta Nassim Talebin The black swan, eli musta joutsen lukemiseen. Kirjassa käsitellään monta sijoittajalle keskeistä luokkua, pääviestinä tietysti että ennustamme aivan vääriä asioita
Maailmanpankin tutkijat Justin Yifu Lin ja Sélestin Monga ovat kesäkuussa 2010 julkaisseet raportin taloudellisen kasvun tutkimisesta ja soveltamisesta talouspolitiikkaan. Tutkielma on jatkoa Maailmanpankin 2008 julkaistuun kasvukomission raporttiin, mikä raportti puolestaan
Yhteiskunnan eri sektorien koko ja työllistävyys pysyvät yhteiskunnassa vuosikymmenestä toiseen lähes vakiona. Ihmiset kuluttavat kaikkina aikoina suurin piirtein saman osuuden tuloistaan viihteeseen, matkustamiseen, terveyteen ja kauneuteen. Yritysten menestyksessä on sen
Seuratkaamme Saksan poikaa talouden sektorilla. Ahkeraa ei voita kukaan. Vaikka meille selkään roikaa, melkein joka vektorilla. Paras mennä peliin mukaan. Saksa palloilussa vitkaan joutui pronssiotteluhun. Ylpeys käy eellä kämmin. Taantumankin
Vuoden 2009 alussa sijoitin velkarahalla. Kun osingot olivat tulossa maksuun, sijoitin ne enkä ottanut enempää velkaa, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut. Kerron tästä julkisesti vasta nyt. Joku voi kutsua menettelyä