Iloista Juhannusta
Iloista Juhannusta ja paljon aurinkoa ja lämpöä kaikille. toivoo Piksulan väki.
Iloista Juhannusta ja paljon aurinkoa ja lämpöä kaikille. toivoo Piksulan väki.
Rantamökkien hinnat ovat jo pitkään pysytelleet paikallaan. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla sijaitsevista rantamökeistä joutuu maksamaan 150’000….175’000€ tietämillä olevaa mediaanihintaa. Muualla on halvempaa ja koko maan mediaanihinta on sadantuhannen euron luokkaa
En ole aiheesta mitään lausunut ja siihen on ihan hyvä syy. Suurimman osan 2000-lukua huushollissamme on ollut ns. vakuutuskuoria paristakin rahalaitoksesta. Ennen osakesäästötilien lanseerausta 2020 vakuutuskuoresta sai ilman veroseuraamuksia nostaa
Korkealla korkotasolla on etunsa: investoinneilta vaaditaan parempaa tuottoa ja yhteiskunnan dynaamisuus lisääntyy. Jäävätkö korot nyt pysyvästi korkealle kun nämä edut on laajalti ymmärretty? Eivät jää. Korkea korkotaso ei ole yhteiskuntaa
Koivutukin hinta on viime vuosina lähestynyt havutukkeja ja rehevillä, maannouseman vaivaavilla maapohjilla koivu on järkevä vaihtoehto.
Suomen Pankin talousennusteen mukaan taloutemme ja erityisesti investoinnit kompuroivat vielä tämän vuoden, mutta ensi vuonna jo hieman helpottaa. Suomen Pankki on viime vuosina ollut eräs luotettavimmista taloutemme ymmärtäjistä.
Pääomasijoittajat ry on julkaissut listan 47 suomalaisesta yrityksestä, joilla on sijoittajiensa mukaan potentiaalia listautua pörssiin seuraavan viiden vuoden aikana. Valtaosa tuottaa B2B-palveluita ja -tuotteita tai yritysohjelmistoja, mutta mukaan mahtuu yrityksiä
Eräässä ryhmässä kysyttiin, miten omat kokemukset yhtiöistä ovat vaikuttaneet sijoituspäätöksiin. Tein yhteenvedon omien kokemusteni pohjalta. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa tämänkin sivuston lukijoita. Toimin yli 35 vuotta kouluttajana/konsulttina oman
Suomessa v. 1994 järjestettiin kansanäänestys EU:hun liittymisestä ja ”kampanjoin” aika tavalla liittymisen puolesta. Kaikenlaisia mielipiteitä minullakin on ollut 🙂 EU on ehkä aina ollut tai ainakin se on kehittynyt poliittiseksi
Tällä kirjoituksella on montakin lähdettä / vaikutteen antajaa. Ensin luin Optomedin keskeisten omistajien myyneen osakkeita, mikä tietysti laski kurssia. Ostin osaketta poikkeksellisen pienellä määrällä ja aloin katua, mihin palaan. Sitten
”Talousnäkymien hienoinen koheneminen näkyy jo Pankkibarometrin tuloksissa. Yritysten luotonkysynnän tilanne on piristynyt verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Luotonkysyntä investointeja varten on kuitenkin edelleen heikkoa, vaikka saldoluku on noussut. Julkisten toimijoiden
Miten pääsen mukaan sijoittamaan startup yrityksiin? Tähän on helppo ratkaisu. Ostan Ruotsin startup pörsseistä: NGM, Spotlight tai First North. Ruotsin pääomamarkkinat ovat yksinkertaiset ja helpot. Pienenkin yrityksen on helppo listautua
Rahan ansaitseminen ja vaurauden kerääminen luo elämän aikana turvaa. Mutta jotkut meistä joutuvat joskus miettimään sitä, miten luopua omaisuudesta kauniilla ja hyvällä tavalla. Ei ole väärin käyttää ansaitsemansa vaurautta, huolellinen
Poliitikot pyrkivät viimeisinä virkavuosinaan saamaan talouden kasvuun ja pörssikurssit nousuun ja kansan tyytyväiseksi. Presidenttivaltaisissa maassa, kuten USA, tämä näkyy pörssikurssien hyvänä kehityksenä erityisesti presidentin kolmantena virkavuonna (siis viime vuonna). Vaalivuosi
Asuntolainoja maksellaan pois eikä uusia oteta vastaavaa määrää tilalle selviää Suomen Pankin tilastoista. Yhden velka on toisen rahaa ja lainakannan supistuminen tarkoittaa sitä että tileillä olevan rahan määrä (M2) vähenee.
Kuvassa nähdään kuinka kaksi kullankaivajaa punnitsevat kultakimpaleita tuvassaan jossakin Alaskassa n. vuonna 1900. Kultaryntäyksissä harvat kullankaivajat kuitenkaan rikastuivat -ilmeisesti kuvan onnekkaat kaverukset olivat poikkeuksia. Vanhan sanonnan mukaan kultaryntäyksessä kanattaa myydä
Monet alakouluikäisten vanhemmat kokevat, että olisi hyvä, jos älypuhelimia ei annettaisi lapsille niin aikaisin kuin Suomessa yleensä annetaan. Älypuhelinten käyttöä voi toki mitata monin tavoin, enkä ole ainakaan itse törmännyt
30.11. 1939 voittamaton puna-armeija (=ei voittoja) vyöryi Suomeen vapauttamaan nälkää näkeviä työläisiä sorron ikeestä. Puuhassa oli mukana suurta kansansuosiota nauttinut O-V Kuusinen ”hallituksineen”. Koska puna-armeija oli ärhäkkä laitos, erityiset ohjeet
Helsingin pörssin tuottoindeksit (kuvassa osingot huomioivat tuottoindeksit) kertovat vaikeista ajoista. Pankkisekstori on muun pörssin apeudesta huolimatta pärjännyt hyvin ja tarjonnut viimeisen kolmen vuoden aikana yli 50% tuoton.
Nuorisobarometrin mukaan nuoret kunnioittavat perinteisten henkiolentojen tärkeyttä ja hyväksyvät että erilaisia jumalia ja uskonnollisia yhteisöjä pidetään esillä ja hyväksyvät sen että kukin saa osallistua näiden ympärille rakennettuihin perinteisiin kulttuuritilaisuuksiin. Suuri