Hiljaa hiipii Lissabonin yössä

Heinäkuun alussa Portugalissa esiteltiin episodi, jossa ministereitä oli jättämässä paikkansa yksi toisensa perään. Toteutuessaan tämä olisi merkinnyt hallituskriisiä, ja todennäköisesti uusia vaaleja tai euroalueelle tutuksi tullutta teknokratiaa. Portugalin pitkien lainapaperien

Rautaruukin huima nousu

Elokuun alussa olin kahden vaiheilla, kun tarvitsin hieman käteistä muuttuneiden henkilökohtaisten syiden vuoksi "ylimenokaudeksi". Myynkö Fortumin vai Rautaruukin omistukset pois? Myin Fortumini, aikeissa ostaa sitten takaisin, kun oma tilanteeni tasaantuu

Uusintaa vuodesta 1997

On huojentavaa huomata, etten ole näkemyksineni ainakaan yksin. Muutoinhan sitä tuppaisi epäilemään omaa mielenterveyttään (enemmän kuin aiheellisesti). Ron Rimkus kirjoittaa omassa kolumnissaan varsin selkeällä tavalla ne syyt, miksi hän näkee

Kehittyvien markkinoiden kaaos

Toukokuun alun kohdalla on tapahtunut muutoksia pääomavirtojen suuntauksissa. Yhdysvaltojen keskuspankin Federal Reserven vihjailut siitä, että arvopaperien osto-ohjelmaa hillitään hiljakseltaan on saanut monet virtaukset kääntämään suuntaansa. Yksi muutos on näkynyt valtiolainojen

Euroalue flättiintyy

Tänään julkaistiin nippu euroalueen makrodataa, josta kävi ilmi ainakin saksalaisen vähittäismyynnin ja ranskalaisten kulutuksen olevan vähenemään päin. Sen sijaan työttömyydestä annettiin kahden vuoden jälkeen vihdoinkin laskeva lukema, joskin vain marginaalisesti.

Portugalin hallituskriisin jälkeen

Heinäkuun alussa Portugalissa marssi (ja oli aikeissa marssia) ministeriä pihalle frekvenssillä ministeri päivässä – kaksi parhaassa. Syynä oli epäinhimilliseksi koettu säästötalkoo. Portugalissa nimenomaan yksityisten velkataso on päätähuimaava. Tavallinen mittari tässä

Tarvitaan uusia taikatemppuja

Kreikka on saanut uutistoimisto Reutersin mukaan kolme päivää aikaa esitellä uskottavan ohjelman julkisen tukirahan saamiseksi. Ohjelman mukainen 8,1 miljardin euron tukierä länsieurooppalaisille pankkiireille kierrätettynä Kreikan kautta on siten vaarassa. Tämä

Missä ei piiputtaisi?

"Muista defensiivinen sijoittaminen, jos on aivan pakko änkeä mukaan", lukee muistilapussani tietokoneeni vieressä. Tämä on tarpeen, sillä oma sijoitusprofiilini ei ole liian gung-ho -tyylistä. Bernanke puhuu QE3:n "kaventamisesta" ja joka

Karhumarkkinatunnelmaa

Aiemmin esille ottamani Japanin Nikkei 225 -indeksin flirtti karhunsyleilyssä lienee nyt tätä myöden selviö. Indeksi piiputti varsin rajuun 6,35 prosentin vapaaseen pudotukseen. Kymmenen eniten laskeneen osakkeen pudotus oli jäätävää. Shorttaajalistan

Espanja lataa, ei varmistele

Eilen lähdin ihan mielenkiinnosta katselemaan millaista "jälkeä" Euroopassa olisi odotettavissa, mikäli Japanin koelabra -kirjoituksen mukaisesti euroalueella ajaudutaan varsinaiseen paniikkiin. Kansainvälisen järjestelypankin sivuilta löytyvät taulukot kertovat, että Espanjalla on n. 225