Parhaasta pohjalle

Jim Collinsin (http://www.jimcollins.com) viimeisin teos, suomennettuna "Parhaasta pohjalle", on oiva konsepti ja läpikäynti siitä, kuinka arvostettu huippuyritys vaipuu kriisiin, josta oikeilla toimenpiteillä noustaan ja väärillä tuhoudutaan lopullisesti. Jim Collins on

Usko js luottamus – case Stockmann

Stockmannin osakkeenomistajana perehdyin yrityksen 10.8. julkaistuun toisen kvartaalin tulosraporttiin. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi ensimmäisen vuosipuoliskon negatiiviseen käyttökatteeseen, joka oli -4,4 MEur. Ei siis ihme, että B-osakkeen arvo on tippunut viime vuoden

Nokian osakkeen arvo

Olen viimeisten kuukausien aikana ajautunut toistuvasti keskusteluun ja pohdintaan Nokian osakkeen arvostuksen oikeellisuudesta ja tulevaisuuden hintakehityksestä. Olin eilen kuulemassa OP-Pohjola-ryhmän analyytikon Hannu Rauhalan esitystä asiasta. Hän esitti kaksi skenaariota Nokian

Yön yli eduskuntavaalien jälkeen

Perussuomalaiset olivat vaalien ainoa ja murskavoittaja. Oli mielenkiintoista seurata vaali-iltana etabloituneiden puolueiden  pyrkimyksiä kääntää heikko vaalitulos suhteelliseksi voitoksi. Keskustalle pisteet rehellisyydestä; tappio tunnustettiin ja samalla se, että nyt on aika

Portugalin tukeminen ja ansaintamallit

Kun tietty markkinasegmentti kypsyy ja saturoituu, on siinä segmentissä toimivan, kasvua hakevan yrityksen pyrittävä saamaan haltuun mahdollisimman suuri osa arvoketjusta. Esimerkkinä monet infrastruktuuriyritykset, jotka aloittavat laite- ja järjestelmätoimittajina laajentaen toimintansa