Suurjohtajat ja luottamus

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jatkaa vakuutteluaan (kts. Siilasmaa puolustaa johtajasopimusta). Hän kertoo, kuinka kolmen vuoden takainen johtajasopimus, nyt tehty myynti ja Elopin palkkiot ovat kaikki ajaneet osakkeenomistajien ja suomalaisten etua.

Jos tuotammekin vääriä tavaroita…

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä Piensijoittajaa kouraisi syvältä. Juuri kun iloitsimme tuposta ja juuri kun hallitus oli saanut valmiiksi budjettinsa sekä rakennepakettinsa, joilla talous pantaisiin kuntoon, silmiin osui Ulkopolitiikka–lehden artikkeli. Siinä kaksi

Tölkinpotkinnan EM-kisat jatkuvat

Saksan vaalituloksen selvittyä on jokseenkin ilmiselvää, että Eurooppa jatkaa tölkinpotkintaa vastaisuudessakin. Pankkeja ei pääomiteta, eikä niitä ajeta alas. Niille ollaan mahdollisesti EKP:lta tarjoilemassa lisää halpaa rahaa, joilla rahoittaa ylivelkaisia euromaita..

”Perheyrityksistä”

  Perhe on pahin Kun Matti Vanhanen siirtyi valtioneuvoston johdosta Perheyritysten liiton johtoon, liitossa tapahtui profiilin nosto, mitä siellä varmaan oli toivottukin. Tulokset ovat näkyneet mm. keskustelussa yritysverotuksesta. Kuitenkin jo

Rauman telakan alasajo

(Alla oleva teksti on jossain mitassa pyritty kirjoittamaan siinä toivossa, voisiko menneisyydestä oppia mitään.) Jatkosodan jälkeen sotakorvaukset pakottivat perustamaan Raumalle peräti kaksikin telakkaa, Hollmingin ja Rauma-Repolan telakat, jotka nyt syksyllä

Asuntomarkkinakatsaus syksy / 2013

Suomen Asuntosijoittajat ry julkaisee asuntomarkkinakatsauksen kahdesti vuodessa. Asuntomarkkinakatsauksen tavoite on kertoa lyhyesti mitä asuntomarkkinoilla on vuoden ensimmäisellä puoliskolla tapahtunut, sekä mitkä ovat huomioitavia seikkoja seuraavien kuukausien tähtäimellä ja miten kaikki tämä

Schäuble itsevarmana FT:ssä

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on kirjoittanut Financial Timesiin mielenkiintoisen mielipidekirjoituksen. Otsikkona on täällä ei ole mitään nähtävää -tyylinen: "Jättäkää huomiotta tuomiopäivän julistajat – Eurooppaa korjataan." Schäuble aloittaa pakinansa kertomalla, että