Salkunhoitajat vuoristoradalla

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Vuosi on ollut salkunhoitajille vaikea. Nyt ollaan vasta toukokuussa ja mukaan on mahtunut jo kaikenlaista menoa. Kyyti on ollut kuin vuoristoradalla. Jälkeenpäin analysoiden osakkeita olisi pitänyt ostaa

Markkinakatsaus

Kreikka ajoi sitten markkinat liki paniikkiin. Syklisin perustein laskun olisi pitänyt jo loppua, olettaen että olemme nousumarkkinassa, mutta siitä taisikin tulla sotien jälkeisen historian lyhin nousumarkkina. Tai oli samantapaisia 1970-luvulla,

Luota itseesi nainen

Vieraileva kirjoittaja: Ninni Myllyoja — Ovatko miehet naisia parempia sijoittajia? Eivät ole. Silti naiset sijoittavat vähemmän ja heillä on vähemmän omaisuutta kuin miehillä. Yksi yleisin syy, jolla naiset huijaavat itseään,

Kreikka taas

  Itse luulen, että jos Kreikka lähtee eurosta, niin varsin nopeasti  pörssikurssit nousevat huomattavasti nykyistä korkeammalle. Tämän edellytyksenä on, että EKP tulee aktiivisesti markkinoille ja painaa kriisimaiden korot alas. Jotta

Potilaana S&P 500

Osakemarkkinat ovat tarjoilleet sijoittajalle mahanpuruja lähes jatkuvalla syötöllä. Tosin jos onnellisuus on osakemarkkinoiden suunnasta kiinni, silloin meillä taitaa olla ongelma, joka vaatii toisenlaista hoitoa. Tänään potilaana vastaanotollani on ilmavaivoista kärsivä